MT:n toimittaja halusi varautua omaan kuolemaansa – Eija Mansikkamäki teki kirjan kaikille kuolevaisille, koska sellainen puuttui - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

MT:n toimittaja halusi varautua omaan kuolemaansa – Eija Mansikkamäki teki kirjan kaikille kuolevaisille, koska sellainen puuttui

Itse täytettävä kirja auttaa läheisiä käytännön järjestelyissä kuoleman jälkeen
Jaana Kankaanpää
"Rakastan hautausmaita. Käyn niillä matkoillanikin, sillä ne ovat yleensä kauniisti hoidettuja ja rauhoittavia paikkoja", sanoo Eija Mansikkamäki. "Täällä Hietaniemen hautausmaalla nukutin kerran esikoistani, mutta puutarhakoneiden pärinä tärveli unet. Ihmettelin, että eikö ihminen saa nukkua rauhassa edes hautausmaalla!"

"Äiti lopeta", oli MT:n toimittajan, Eija Mansikkamäen teini-ikäisten lasten kommentti, kun tämä alkoi esittää heille toiveitaan omien hautajaistensa suhteen.

Tämä on mun lempivirsi ja tämän punaisen mekon haluan sitten päälleni, Mansikkamäki luetteli. "Minä vain tahdon auttaa teitä, että teillä on sitten helpompaa, kun minua ei enää ole", äiti yritti selittää nuorisolleen.

"Älä puhu", hänelle vastattiin.

"Okei, jos en saa puhua, minä kirjoitan", Mansikkamäki päätti.

Ei hän ollut tekemässä kuolemaa, eikä tiedossa ollut mitään huolestuttavaa diagnoosia. Kuolema oli vaan liipannut niin läheltä tarpeeksi monta kertaa, joten Mansikkamäki alkoi pohtia, että olisi hyvä varautua omaan kuolemaan.

"Aina olen käynyt hautajaisissa, pienestä saakka minulle ollut luonteva asia se, että ihminen ja kuolee ja siihen liittyy tietyt menot: arkku, kukat ja useimmiten uskonnollinen tilaisuus."

Hautajaisjärjestelyjä Mansikkamäki joutui miettimään uudella tapaa, kun hän joutui yksin järjestämään lapsettoman tätinsä hautajaiset.

"Vaihtoehtoja oli niin paljon: millaiset kukat, missä haudataan, millainen muistotilaisuus, tuhkaus vai arkkuhautaus. Olisi ollut hyvä tietää, mitä vainaja toivoo."

"Helpottaisi ajatus siitä, että tekee vainajalle viimeisen kerran oikein. Vaikka eihän kuolleelle tavallaan voi tehdä väärin, kun häntä ei enää ole", Mansikkamäki pohtii.

Sitten useampia ihmisiä ympäriltä kuoli. "Luokkakaveri lähti yllättäen nukkuessaan vähän päälle nelikymppisenä. Sen jälkeen naapuri, ja aika tarkkaan vuosi sitten menehtyi työkaveri täysin yllättäen työpaikalla."

"Minua pyydettiin puhumaan näiden kaikkien hautajaisiin. Viimeistään se pisti miettimään, miten itse toivoisi asioita hoidettavan. Kenen esimerkiksi haluaisi käyvän läpi tavaransa. Aloin myös miettiä, mihin minä haluan tulla haudatuksi."

Tässä vaiheessa Mansikkamäki alkoi puhua aiheesta perheelleen, joka ei siis halunnut kuunnella.

Tein kirjan tarpeeseen, Mansikkamäki toteaa.

"Lapsena kävin tutun mummon luona katsomassa televisiota ja näin siellä yöpöydällä lapun, johon mummo oli kirjoittanut: Kun kuolen, ja luetellut siihen ohjeitaan ja toiveitaan. Se oli hänen tapansa hoitaa asia. Lapsesta se tuntui vähän kylmäävältä ja kaukaiselta."

"Eräs ystäväni taas kertoi kirjoittaneensa kirjeen perheelleen, minusta se tuntui hieman liiankin henkilökohtaiselta. Aloin pohtia, että olisi hyvä, että olisi sellainen kirja, johon voisi kirjata tärkeät asiat."

Mansikkamäki päätti tehdä sellaisen. Ajatuksena oli tehdä vaikka omakustanteena pieni erä kirjoja, niin että niitä voisi antaa kaikille läheisilleen.

Hän kuitenkin sitten päätti ehdottaa kirjaa ensin Otavalle. Siellä innostuttiin heti. Kun minua ei ole – Tärkeät tiedot kaiken varalta -kirja ilmestyi reilu viikko sitten.

Kaikki kuolevat, eikä se koske vain ikäihmisiä ja sairaita. "Elämä on monella nuorella muuttunut niin irralliseksi, etteivät heidän vanhempansa välttämättä tiedä mitä he ajattelevat asioista", Mansikkamäki pohtii.

"Läheistensä toiveista ei aina tiedä, jos niistä ei puhuta tai niitä kirjoiteta johonkin. Kirkkoon kuuluva ei välttämättä haluakaan pappia puhumaan ja toisaalta joku kirkkoon kuulumaton saattaakin haluta papin puhumaan."

Kirja on hyvä myös jälkeen jäävien riitojen ehkäisemiseksi. Kun vainajan toiveet tiedetään, on helpompi toimia.

"Monella on tavaroita, joita ei ole testamentissa mainittu, mutta joihin liittyy tunteita. Kenelle vainaja haluaa ne antaa? Elämässä on myös voinut olla tärkeitä ihmisiä, joita perhe ei tunne, eikä ehkä hoksaa kutsua hautajaisiin."

"Jos on yksikin sellainen asia, jonka toivoo jälkeen jäävien tietävän, on hyvä kirjoittaa se ylös jonnekin." Mieluiten tietenkin sellaiseen paikkaa, että se löytyy helposti.

Kuolemasta ei mielellään puhuta. Mansikkamäen mukaan se ei pidä ihan paikkaansa. Ainakin kirjan julkaisun jälkeen monet ovat kertoneet hänelle, millaisia toiveita heillä on.

"Joku rouva sanoi, ettei halua, että hänen haudastaan tulee kaalimaa. Kun vähän ihmettelin, hän täsmensi, ettei pidä koristekaaleista, joita näkee toisinaan haudoilla."

"Joku taas totesi, ettei ainakaan halua, että madot syövät hänet, ei siis arkkuhautausta. Ihmiset kertovat jo miettineensä asioita, ja osa on kirjoittanutkin niitä vaikkapa lapulle. Hyvä, että tästä nyt puhutaan, on myös monen palaute."

Yksi kirjan tehtävä onkin avata keskustelua kuolemasta. "Jos keskustelukynnys kuolemasta madaltuu, se riittää loistavasti yhdelle kirjalle."

Oikeastaan ei ole mikään ihme, että äidin kuolemasta puhuminen tuntuu lapsista pahalta. "Ehkä sitä ei halua ajatella, ehkä sitä jotenkin toivoo, että se maailman turvallisin ihminen elää ikuisesti."

Kirjan ilmestyttyä Mansikkamäen lapset ovat suhtautuneet siihen äitinsä mielestä yllättävän neutraalisti. "Ehkä he ovat nyt nähneet, että kuolemasta voi puhua. Jopa hauskasti ja valoisasti. Eikä äiti olekaan ihan kaheli."

Eija Mansikkamäki: Kun minua ei enää ole – Tärkeät tietoni kaiken varalta. Otava.

Lue myös Eija Mansikkamäen kolumni MT:ssä joulukuulta 2018:

Näin minusta tuli hautajaisihminen

Katso keskustelu, jossa Eija Mansikkamäki kertoo kirjastaan Facebook-videolta

Lue lisää

Merkittävä osa kaunokirjallisuudesta on syntynyt häpeästä – niin myös Tuula-Liina Variksen omaelämänkerrallinen romaani

Kuoleman kintereillä on helppo havahtua oman elämän todellisuuteen

Tilastokeskus: Koronaepidemia ei näy maaliskuussa kuolleiden määrässä

Laaja kirjakokoelma kasvaa nostalgiatunnelmissa – "Näitä jokaiselle tuttuja, tunnettujen suunnittelijoiden muotoilemia hienoja esineitä oli jokaisessa kodissa"