LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Ihmiset & kulttuuri

Kolumni: 140-vuotiaan pappilan hintaa ei ajateltu, kun paikkoja laitettiin kuntoon – "Vaakakupissa painoivat vallan muut asiat"

Maaseutuasunnon arvo saattaa laskea, mutta historiaa ei voi rahassa mitata, kirjoittaa Veikko Niittymaa.
Veikko Niittymaa
Veikko Niittymaan koti on rakennettu 1870-luvulla.

Perjantain Ylen aamutelevisiossa toistettiin tuttua virttä siitä, että Suomen asuntokauppa on jakautunut kahtia, menestyviin ja taantuviin seutuihin.

Tätä emme miettineet, kun hankimme liki 25 vuotta sitten nykyisen asunnon, jonka historia yltää kuntien perustamisen aikoihin 1870-luvun lopulle.

Vaakakupissa painoivat vallan muut asiat.

Mäellä seisova talo on entinen pappila, jota ovat isännöineet ja emännöineet vuosikymmenten saatossa muun muassa kolme polvea Haavioita, rakastetusta virsirunoilija Jaakko Haaviosta lähtien.

Martti Haavio asui nuoruusvuosinaan täällä.

Ensimmäinen taloon liittyvä hankinta oli P. Mustapään Kootut runot. Nyt Haavio-aiheinen kirjallisuus ei enää mahdu yhdelle hyllylle.

Lempikirja on Jaakko Haavion Iltatarinoita, joka kertoo pappilan, sen ihmisten ja pihapiirin tarinan.

Talon mukana seurasi upea historia, jolle on vaikea määrittää arvoa. Sen arvo on ja pysyy.

Keskellä pihaa on valtava koivu, joka on seissyt siinä ainakin vuodesta 1906, kun Jaakon isä Kaarlo Haavio muutti Yläneelle papiksi. Takapihalla kasvaa perimätiedon mukaan hänen istuttamansa makea karviainen

Kun Suomea pakataan ties monenneko kerran ahtaalle Helsingin niemelle ja rakentamistahti on hengästyttävä, tuskin kovin moni muuttaja ja kerrostaloasuntoa katseleva miettii asunnon hienoa historiaa.

Asunnon hinta on tärkeä kaupanteon hetkellä, mutta asuntomme tämänhetkistä arvoa on vaikea määrittää. Toki välittäjä sen äkkiä kertoisi. Toivottavasti sitä ei tarvitse testata vielä hetkeen, mutta selvää on, että sekin aika tulee.

Se lienee kuitenkin selvää, että omiamme emme tule saamaan takaisin. Eikä sitä ole edes ajateltu, kun paikkoja on pantu kuntoon.

Koen olevani yksi pieni lenkki pitkässä jatkumossa. Toivottavasti meidän jälkeemme tulee joku toinen, joka haluaa säilyttää talon historiaa ja kertoa siitä.

Samanlaisia kertomuksia olisi kerrottavana ties kuinka monessa talossa, niiden tyhjilleen jääneissä pirteissä, joita voi katsella vaikka Oikotien sivuilta.

Vaikka olemme vain 50 kilometrin päässä Turusta, kotikunnassamme on yli 80 asuntoa vapaana. Hinnat eivät päätä huimaa, mutta tulijoita ei liiemmälti ole viime aikoina ollut.

Tilanne voi toki muuttua, jos ja kun talouskasvu hiljenee. Aiemmin on nähty, että kansantalouden sakatessa maaseudun edulliset asunnot alkavat kiinnostaa varsinkin, jos perheen talous on heikentynyt.

Vai onko keskittämisvimma ja -voima niin vahva, ettei sitä heilauta mikään?

Muutosta vastaan on turha taistella, mutta onko väen keskittäminen ainoa vaikuttava voima?

Ympäristön ja ilmastonmuutoksen voi nähdä toisinkin. Mökissään perunansa kasvattava mummo on ilmaston sankari, kun mietitään, minkälaisen hiilijalanjäljen taaksemme jätämme.

Meidänkin seinissämme on hirttä kilometrikaupalla ja se on sitonut hiiltä ainakin 150 vuotta. Betonikerrostalojen rakennustyömailla sitäkin voi miettiä.

Lähden hakemaan postia laatikosta ja halaan mennessäni tuon komean koivun. Se on nähnyt monenlaista: Seinän vieressä kasvaa ruusupuska, jonka edessä otettiin kuva vastavihityistä.

Punaiseen aittaan kannettiin viljat sata vuotta sitten. Rippikoulutuvassa äiti Helena oppi kristinoppinsa ja kymmenen käskyään.

Historiaa ei saa rahalla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Asuntomarkkinoilla tänä vuonna käynyt kuhina saattaa olla kaiku menneiltä runsauden ajoilta ja uhkaa tulla tiensä päähän, Nordea ennustaa

Helsingissä, Tampereella ja Turussa asuntojen hinnat nousivat

Asuminen ei ole ensisijassa sijoitus