Ihmiset & kulttuuri

Edu Kettuselta uutuuslevy: "Pienimuotoinen ja aika hiljainen, vähän alakuloinen mutta ei synkkä"

Yksinäisyyden hyvistä ja huonoista puolista kertoo perjantaina ilmestynyt levy Kaivo aavikolla.
Vesa Laitinen
Asuntoauto on Edu Kettuselle keikkamatkojen väline. Se tulee taas keräämään lähiviikkoina kilometrejä, kun Kettunen kiertää uuden levynsä puitteissa maata.

Kaivo aavikolla on Edu Kettusen uuden albumin nimikkokappale, ja se kuvastaa tekijänsä mukaan hyvin levyn sisältöä.

"Yksinäisyys ei ole vain paha asia. Mutta sitten levyllä on myös itsenäisyyttä, itsepäisyyttä ja vähän itsekkyyttäkin", han kuvailee.

Aihepiiri on ilmeisen tuttu taiteilijalle, sillä hän myönsi maaliskuussa ilmestyneessä MT:n haastattelussa nauttivansa maaseudulla asumiessa eniten tilasta ja rauhasta sekä ylipäätään tarvitsevansa aikaa yksin puuhailuun.

Kettunen kertoo lukeneensa paljon Antoine de Saint-Exupéryn lentoaiheisia kirjoja, joissa liikutaan usein aavikolla. "Tämän levyn vertauskuvasto on sieltä peräisin."

"Se on yleisilmeeltään suhteellisen pienimuotoinen ja aika hiljainen, vähän alakuloinen mutta ei synkkä. Radiopoppia se ei tosiaan ole."

Tämän vahvistaa myös nopea ensikuuntelu. Vaikka sanoituksissa kuuluu paikoin yksinäisyyden synkeämpiäkin värejä, kokonaisuus jättää rauhallisen ja ennemmin myönteisen kuin melnakolisen olotilan.

Pientä koukkuakin levyllä on luvassa.

"Toivon varikko on ihan selvä jatko Aunen kioskille. Aunen tarina, joka silloin jäi kesken, viedään loppuun", lauluntekijä kertoo.

Toinen jatkumo löytyy vuonna 1997 levytetylle Kaikki on hyvin -laululle, jonka hahmot löytyvät reilu 30 vuotta myöhemmästä elämänvaiheesta biisistä "Broken".

Kettusen pitkää, yli 20 albumia kattavaa tuotantoa kuunnellessa kukaan tuskin sitä poppilinjaa häneltä odottaisikaan.

"Tälle levylle on ehkä poikkeuksellista, että pysyin harviaisen hyvin siinä, mitä halusin tehdä. Yleensä lähtee aina rönsyilemään", hän tunnustaa.

Vaikka lauluntekijällä on paljon myös radiosoittoa saaneita kappaleita, joista osa on jopa syöpynyt kansakunnan kollektiiviseen muistiin, levymyynnin rinnalle tarvitaan säännöllistä keikkailua.

Kettusen kiertue starttasi torstaina yhdessä pitkäaikaisen soittokaverin, kitaristi ja laulaja Mika Kuokkasen kanssa. Keikoilla nähdään uutuutena myös levyihin liittyvää videomateriaalia.

Aloituskonsertti Espoossa oli myyty loppuun.

"Ei levymyynti ole myyntitulona missään nimessä minulle päätulonlähde. Levyt ja tekijänoikeusmaksut ja toisaalta keikkailu ovat aika `fity-fifty´."

Levymyynnin romahtaminen digitalisaation aikakaudella on kuitenkin jopa vapauttavaa.

"Voi tehdä sisällön puolesta sitä, mitä huvittaa sen kummemmin murehtimatta", hän sanoo.

Esimerkki siitä on myös yhteistyö Kuokkasen ja Johanna ja Mikko Iivanaisen kanssa. Nelikko kuvasi alkuvuoden keikoillaan musiikillista linjaansa villasukka-folkiksi.

Kettusen mukaan yleisön kiitosta saaneille keikoille on tiedossa jatkoa, mutta aikataulua ja esiintymispaikkoja ei ole vielä lyöty lukkoon.

Edu Kettunen tunnetaan musiikkipiireissä yhtenä todellisista monitaitureista.

"Rummut, basso, kitarat, kosketinsoittimet, ewi, huuliharppu... Mitä niitä siellä nyt on?" hän vastaa kysymykseen, montaako instrumenttia hän on uudelle albumille soittanut.

Harvemmille nimenä tuttu ewi on elektroninen puhallinsoitin, jossa on sama sormitus kuin klarinetissa. Sen Kettunen kertoo opetelleensa viimeksi: "Soitin pienenä klarinettia. Se auttoi."

Levyllä esiintyy lauluntekijän itsensä lisäksi vain yksi toinen muusikko, Haaparannalla asuva Sami Bergman. Hän soittaa kitaroita ja haitaria kahdella raidalla.

Levy Kaivo aavikolla ilmestyi perjantaina 4. lokakuuta. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen kiertue käy yhteensä 17 paikkakunnalla.

Lue myös:

Edu Kettunen puhui yksinäisyydestä MT:n haastattelussa maaliskuussa.

Mika Kuokkanen ja Edu Kettunen kiertävät erikokoisia keikkapaikkoja – aitous ja läsnäolo pienten esiintymispaikkojen valtti, sanoo Kuokkanen

Molemmat uutiset ovat luettavissa kirjautumalla kahden viikon maksuttomalle koejaksolle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kurinalainen oman tiensä kulkija – "muusikko tarvitsee kissan tavoin yhdeksän henkeä"

Edu Kettuselle yksinäisyys on kielteisyyden sijaan voimavara: ”Ihminen on tärkein – se on ihan yliarvostettua, mitä joku saavuttaa elämässä"

Teatteriarvio: Amélie opettaa, että maailmassa on paljon kauneutta, kunhan vain muistamme avata silmämme