LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Ihmiset & kulttuuri

Stressi laskee, mieliala paranee, positiiviset tunteet lisääntyvät ja negatiiviset vähenevät – Tämä kaikki tapahtuu luonnon parissa, mutta on mahdollista myös virtuaalisesti

Virtuaalinen luonto voi tuottaa samoja positiivisia vaikutuksia kuin todelliset luontokokemukset.
Pekka Fali
Luonnonmateriaaleilla täytettyjen muistivatien avulla voidaan herätellä esimerkiksi ikäihmisten aisteja.

Luonto voi jopa virtuaalisesti koettuna nopeuttaa kuntoutumista ja edistää terveyttä monissa tapauksissa.

"Tutkimusten mukaan virtuaalinen luonto tuottaa samoja positiivisia vaikutuksia, kuin oikea luonto. Stressi laskee, mieliala paranee, positiiviset tunteet lisääntyvät ja negatiiviset vähenevät", tutkija Maija Lipponen Luonnonvarakeskus Lukesta kertoo.

Sisätiloissa toipuville luonto voidaan tuoda luokse vaikkapa metsästä kerättyjen käpyjen, oksien ja sammalten avulla. Kokonaisvaltaisempi elämys saadaan aikaan virtuaalilaseilla tai näytöillä.

Kainuun uuteen sairaalaan on tekeillä virtuaaliluontopeli käytettäväksi hoidon tukena vaikean kuntoutuksen osastolla. Tavoitteena on, että katsoja voi itse kosketusnäytön avulla liikkuja virtuaalisessa luontoympäristössä. Peli toteutetaan Luken, Kainuun soten ja Kajaanin ammattikorkeakoulun pelialan yhteistyönä.

Sairaalan lähimaastoon rakennetaan myös kaikkien käytössä oleva terveysvaikutteinen luontopolku. Reitti on suunniteltu niin, että siihen sisältyy hyvinvointia parantavia tekijöitä, kuten avaruutta, turvallisuuden tunnetta, puita ja korkeuseroja.

"Suojaisuuden lisäksi ihmiset kokevat avarat näkymät miellyttävinä. Tämä voi johtua siitä, että metsästäjä-keräilijäihminen on kulkenut aukeilla paikoilla, jossa katse on vaeltanut kauas. Nykyään katsomme paljon lähietäisyydelle sisätiloissa", Lipponen kertoo.

Luke esitteli Kajaanissa tutkijoiden yössä luontoelementtien käyttöä sisätiloissa syyskuun lopussa. Kauppakeskuksen entisessä pankkihuoneistossa tuoksui mukavasti luonto. Tilaan oli tuotu puiden oksia lehtineen, sammalta, käpyjä, varpuja ja puuta eri muodoissa. Videolla näkyi luontoa ja maatilan eläimiä.

"Luonnon materiaaleja hyödynnetään esimerkiksi ikäihmisten aistiharjoituksissa. Monella ne liittyvät lapsuuteen ja herättävät muistoja. Osaa asioista voi kosketuksen lisäksi haistella ja maistellakin. Luonnonmateriaaleista kootut muistivadit ovat saaneet puhumattomiakin vanhuksia kertomaan muistoja", Lipponen sanoo.

Istutustyöpajassa mahdollistui kosketus maaperään. "Yhteys maaperän mikrobeihin vähenee koko ajan. Sillä on todettu yhteys astman, allergioiden ja diabeteksen yleistymiseen. Esimerkiksi koulujen pihojen ei pitäisi olla pelkkää asfalttia."

Luontokokemusten ja -videoiden on todettu edistävän myös tietotyöläisten palautumista. Etenkin kuvaan yhdistetty äänimaisema on tärkeä aivojen palautumiselle.

Luke on yhdessä Kainuun ammattiopiston kanssa mukana Luontoperustaisen osaamisen kehittäminen (LuPeOs) -hankkeessa, jossa koulutetaan luonnonvara-, kasvatus- ja sosiaali- ja terveysalan toimijoita käyttämään luontoelementtejä osana työtään.

Kysyntää on ollut kovasti. Hankkeen aikana koulutetaan melkein sata henkilöä, Lipponen kertoo.

Koulutusten aikana työntekijät suunnittelevat työpaikkaansa sopivia luontoelementtejä.

Hankkeen viiden opintopisteen laajuinen koulutus on yksi vaatimuksista, jota Green care -laatumerkin käyttö edellyttää. Laatumerkki kertoo, että palvelu on toteutettu ammatillisesti ja palveluntuottaja ymmärtää, mistä hyvinvointivaikutukset syntyvät.

Green care -palveluissa hyvinvointivaikutuksia saadaan aikaan luontoa ja eläimiä avuksi käyttämällä.

Esimerkiksi maatila, joka haluaa tarjota green care -palveluja, hyötyy laatumerkistä.

"Suomessa on vielä tekemistä siinä, että palvelun tarjoajat ja asiakkaat kohtaisivat paremmin. Tutkittua tietoa on, mutta käytännön kokemuksia ja ratkaisuja tarvitaan lisää, jotta Green care-palvelujen käyttö ja tietämys niistä lisääntyisivät. Esimerkiksi työ maatilalla voi olla hyvin kuntouttavaa", Lipponen toteaa.

Lue myös:

Luontoviedon katsominen kesken työpäivän lievittää stressiä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mitä jos suuri osa kotieläintuotannosta menisi vientiin? Luke selvittää kotieläintuotannon eri tulevaisuuskuvien vaikutuksia yhteiskuntaan

Lukijalta: Villisika-aita on hyvä idea – valtion budjettiin saataisiin miljoonien säästöt luopumalla turhista susitutkimuksista

Taas uusia lukuja hiilinielusta?