Ihmiset & kulttuuri

Kaislavene lasketaan tänään vesille Siikalatvalla – "ensi kesänä tehdään seuraava"

Järvikaislan kerääminen on osa Mankilanjärven kunnostusta.
Johanna Riepula
Kaislavene syntyi viikossa. Mallin esikuvana on muun muassa eteläamerikkalaisen aimara-heimon käyttämä veneen valmistustekniikka.

Siikalatvan Mankilanjärvellä lasketaan tänään sunnuntaina vesille kaislavene.

MT kertoi veneen rakentamisesta syyskuussa. Kaislan kerääminen on osa järven kunnostusta.

Vene syntyi viikossa. Sen kimpussa oli viisi ihmistä, kertoo "kaislatätinä" tunnettu Johanna Riepula. Kotasaari-osuuskunnan väen lisäksi mukana oli paikallinen käsityöläinen Kaarina Konola.

"Seuraava onkin sitten nopeampi, kun ei tarvitse tehdä niitä 'turhia' työvaiheita. Tämä ensimmäinen oli kuitenkin kuvien ja hahmotelmien tulkkaamista ja kokeilua", Riepula kertoo sähköpostitse.

Ensi kesänä on tarkoitus tehdä seuraava kaislavene.

Mallin esikuvana on muun muassa eteläamerikkalaisen aimara-heimon käyttämä veneen valmistustekniikka.

Aimarat ovat valmistaneet totora-kaislasta veneitä vuosisatoja muun muassa Perun ja Bolivian rajalla Titicaca-järvellä. 1800-luvun lopussa niitä osattiin rakentaa jopa 60 hengelle.

Siikalatvalla sidontatekniikkaa muutettiin kesken veneen valmistuksen, myös sidontanyöri piti vaihtaa lujempaan.

"Luottavainen mieli on veneen kantavuuteen", kertoo Riepula.

Kuivalla maalla veneeseen sopii neljä ihmistä. Vene voisi kelluttaa kolmekin aikuista, Riepula arvelee.

"Oletus on että säätämisen varaa löytyy. Materiaalia kyllä on, niin voidaan tehdä paranneltuja versioita."

Riepula on tehnyt Mankilanjärvestä kerätystä kaislasta pieniä käsitöitä: koruja, hattuja, koreja. Hatun tekemiseen menee 50 kaislaa. Vene nielee materiaalia jo aivan eri tavalla.

Veneellä on painoa arviolta 35–50 kiloa. "Kaislaa siihen kului kaikki liikenevä, olisikohan ollut noin kymmenen aikuisen sylillistä."

Oulun maa- ja kotitalousnaiset palkitsi viime vuonna Mankilanjärven kunnostuksen ja kaislan käytön vuoden maisematekona.

Vesillelasku on sunnuntaina klo 12 Siikalatvalla Mankilanjärven rannassa, Järvitien P-paikan luona.

Lue lisää: Siikalatvalla kuljetaan tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin jalanjäljissä – tekeillä kaislavene

Johanna Riepula
Vene nielee materiaalia aivan eri tavalla kuin pienemmät kaislakäsityöt.
Lue lisää