LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Ihmiset & kulttuuri

Kirjailija Raija Oranen on pelännyt kuolemaa kolmikymppisestä asti, silloin hän tajusi elämän rajallisuuden

Tuottelias kirjailija Raija Oranen julkaisi syksyllä romaanin Mauno Koivistosta. Myös nostalginen Puhtaat valkeat lakanat -tarina saa odotettua jatkoa.
Sanne Katainen
Kirjailija Raija Oranen kaipaa taiteelta kohottavuutta, iloa ja sivistystä. Hänestä kulttuurin tilalle on tullut alaluokkainen herjanheitto ja säädyttömyys, kuten valtava seksin määrä."Kirjat ja lehdet on täynnä mauttomuutta, jota aikaisemmin kuuli lähinnä humalaisten ihmisten örisevän jossain ojanpohjalla."

Kirjailija Raija Orasen lapsuus Hyrynsalmen kirkonkylällä Kainuussa oli onnellinen, vaikka hän hyppäsi neljävuotiaana kotipihansa likakaivoon ja melkein hukkui.

"Minulla ei ollut tarkoitus tappaa itseäni, mutta läheltä piti. Onneksi 11-vuotias veljeni oli juuri oppinut uimakoulussa, miten elvytetään", Oranen muistelee.

Hyytävästä kaivokokemuksesta ei jäänyt vielä traumoja, mutta pysyvä kuolemanpelko iski Oraseen 30-vuotiaana, jolloin hän tajusi elämän rajallisuuden.

71-vuotias kirjailija on omien sanojensa mukaan jo jatkoajalla, sillä isä kuoli 53-vuotiaana ja äiti 65-vuotiaana.

Diabetes ja unettomuus vaivaa Orasta, mutta 18 vuotta sitten tapahtunut raitistuminen on kohentanut terveyttä ja kirjailijan kynäkin on entistä terävämpi.

"Join aiemmin joka päivä ja paljon. Rupesin naukkailemaan jo puolilta päivin viiniä ja sitten kirjoitustöihin. Tämmöinen tapajuoppous on hyvin yleistä kirjailijoilla."

Oranen on uskomattoman tuottelias ja luettu kirjailija. Hän on kirjoittanut pitkän uransa aikana esimerkiksi yli 30 romaania.

Oraselle on myönnetty elämässään vain yksi vuoden mittainen taiteilija-apuraha, joten hänen on pitänyt sännätä aina seuraavan projektin kimppuun jätettyään edellisen kirjan oikovedokset kustantajalle.

Nopeuden lisäksi Orasta on siunattu tarinankertomisen lahjalla. Lapsuudenkodissa Kainuussa lukeminen oli palkinto työnteosta.

"Lauantai oli vielä silloin koulupäivä, mutta kotiin pääsi jo yhden aikaan. Koko pitkän iltapäivän sai lukea sängyssä ennen saunaan menoa ja äiti oli vielä leiponut. Se oli ihanaa."

Viimeisen vuosikymmenen aikana Oranen on kuvannut kirjoissaan Suomen historian kohtalonhetkiä esimerkiksi presidenttien Juho Kusti Paasikiven, Urho Kekkosen ja C.G.E. Mannerheimin kautta.

Kirjailija havahtui maailmaan rajuun muutokseen 1990-luvun alussa, kun koko sosialistinen järjestelmä romahti, YYA-sopimus lakkasi olemasta ja Suomi pohti liittymistä Euroopan yhteisöön.

Oranen huomasi tietävänsä hyvin vähän oman maansa ja Euroopan historiasta. Hän rupesi ottamaan asioista selvää ja samalla valistamaan lukijoitansa. Suomen valtion syntyä kuvaava Maan aamu -trilogia oli ensimmäinen lajissaan.

"Kun ihminen menettää muistinsa, hänestä tulee täysin avuton. Kansakunta, jolla ei ole historia hallussaan, toistaa aina samat virheet."

Elokuussa ilmestynyt Manu on Orasen presidenttisarjan neljäs osa. Hän huomasi romaania tehdessään, kuinka vaikeassa tilanteessa Mauno Koivisto toimi presidenttinä 1980- ja 1990-luvun vaihteessa.

”Koivisto ei ole yhtään vähäpätöisempi kuin sotien ajan presidentit. Suomella on ollut todella hyvä herraonni.”

Koivistoa on syytetty nuivasta suhtautumisesta Baltian maiden itsenäistymiseen. Orasen mielestä hän toimi tilanteessa täysin oikein ja laittoi omaan maansa edun etusijalle.

Oranen muistuttaa, että Baltian maat kuuluivat Neuvostoliittoon. Virolla, Latvialla ja Liettualla oli oikeus itsenäistyä Neuvostoliiton perustuslain mukaan, mutta ne eivät edenneet sitä tietä.

”Koivisto olisi pantu valtakunnanoikeuteen, jos hän olisi lähtenyt tukemaan Baltian maiden itsenäisyyttä. Se olisi ollut sodanjulistus Neuvostoliitolle YYA-sopimuksen ollessa voimassa, mutta sitä media ei ole ikinä ymmärtänyt.”

Historiallisten romaanien kirjoittaminen vaatii paljon taustatutkimusta. Arkistoja Oranen ei penko, vaan hän käyttää kirjoissaan perustutkittua aineistoa. Esimerkiksi tiedon Mauno Koiviston masennuksesta hän sai Tellervo Koiviston 90-vuotiashaastattelusta.

Parhaillaan työn alla on kirja Risto Rytistä. Se jää presidenttisarjan viimeiseksi osaksi, sillä 1920- ja 1930-luvun presidentit eivät kiinnosta häntä persoonina.

”Paasikivi-kirja kattaa hyvin itsenäisyyden alkuvuodet, ja olen myös kirjoittanut romaanit Aurora Karamzinista ja Aino Acktésta.”

Ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään Raija Oranen työskenteli 1970-luvulla toimittajana vähemmistökommunistien Tiedonantajassa. Oranen sai lopulta potkut lehdestä, jota hän kutsuu nykyään maanpetokselliseksi viritykseksi.

Neuvostoliitto murskasi panssareilla 1968 Tšekkoslovakian yrityksen rakentaa ihmiskasvoista sosialismia.

Suomessakin nuoriso marssi vielä Tšekkoslovakian miehitystä vastaan. Pian Prahan kevään jälkeen iso osa suomalaista opiskelijanuorisoa siirtyi kuitenkin vastapuolelle taistolaisten leiriin, Oranen joukon mukana.

”Äitirukka uskoi vakuutteluni ja laittoi nimensä suureen rauhanadressiin, joka esitti Neuvostoliiton maailman hyväntekijänä. En ehtinyt pyytää asiaa äidiltäni anteeksi ennen hänen kuolemaansa.”

Orasen mukaan nuoren sukupolven historiatietoisuus oli niin huono, että se hairahtui ihannoimaan Neuvostoliittoa. Muisti puuttui, mutta parikymppisillä nuorilla on aina jumalaton määrä energiaa, hyvää uskoa ja utopioita.

"Nyt äärioikeistolaiset ehdokkaat saavat taas hirveästi ääniä. He eivät muista, eivätkä tiedä, mihin se johtaa."

Suuri yleisö tuntee Orasen parhaiten hänen käsikirjoittamistaan huippusuosituista 1990-luvun televisiodraamoista Puhtaat valkeat lakanat ja Ruusun aika.

Nostalginen Puhtaat valkeat lakanat -tarina sai vihdoin jatkoa Seura-lehden sivuilla viime joulukuussa. Orasen kirjoittamat jatkotarinat on koottu myös Takaisin Onnelaan -kirjaan.

Puhtaat valkeat lakanat on poikkeuksellinen suomalainen televisiosarja, jossa on kerrottu Raikkaan yrittäjäperheen kautta koko Suomen hyvinvointivaltion tarina 1960-luvun alusta 1990-luvun lamaan asti.

"Pitkä historiallinen kaari erottaa sen muista televisiosarjoista. Jouduin taistelemaan lakanoiden ja Ruusun ajan kanssa, koska tuottajat halusivat tehdä niistä pelkkää saippuaa."

Lakanoiden jälkeen kirjailija tarjosi turhaan ohjelmaideoitaan televisiolle kuudentoista vuoden ajan. Sitten Oranen kuuli, että useissa tuotantopalavereissa oli todettu hänen saaneen jo tarpeeksi menestystä.

"Kohtalo saattoi olla lopulta suopea. Nykyiset suomalaiset televisiosarjat ovat huonosti kirjoitettuja ja ennen kaikkea huonosti äänitettyjä."

Yleensäkin Raija Oranen kaipaa taiteelta kohottavuutta, iloa ja sivistystä. Hänestä kulttuurin tilalle on tullut alaluokkainen herjanheitto ja säädyttömyys, kuten valtava seksin määrä.

"Kirjat ja lehdet on täynnä sellaista mauttomuutta, jota aikaisemmin kuuli lähinnä humalaisten ihmisten örisevän jossain ojanpohjalla."

Kirjoittamisen lisäksi iloa Orasen elämään tuovat viisi lastenlasta ja Toivo Ikuinen eli sekarotuinen Topi-koira. Hän on taas lähdössä talvehtimaan kolmeksi kuukaudeksi Espanjan lämpöön miehensä Jyrki Orasen kanssa. Avioliittovuosia on takana 46.

"Välillä on tultava takaisin laskemaan lapsia kotiimme Veikkolaan Kirkkonummelle. Lastenlapset elävät niin eri maailmassa kuin minä kauan sitten Hyrynsalmella. Ihmisyys ja rakkaus on silti yhteistä", Raija Oranen hymyilee.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kauko Röyhkä: ”Meidän täytyy päästä eroon ajattelusta, että asuntojen on oltava jatkuvasti isompia, autojen kalliimpia ja vaimojen kauniimpia"

Etsitkö kesälukemista? MT:n kirjallisuustoimittaja suosittelee 12 kirjaa, joihin kannattaa tarttua tänä kesänä

Kymmenvuotias Hertta innostaa muita lukemaan omalla videokanavallaan – "Kaikilla pitäisi olla oma kirjahylly"