LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Ihmiset & kulttuuri

Antti Heikkinen tekee romaanillaan kunniaa suomalaiselle maaseudulle: ”Eihän siinä ole mitään järkeä, että kansa luopuu omasta leivästään"

WSOY julkaisi lokakuussa Antti Heikkisen romaanin Maaseudun tulevaisuus, joka kuvaa yhden kesäpäivän ajan savolaisen Nasaretin kylän elämää.
Juho Leskinen
Antti Heikkinen harmittelee, että maaseudulla ei ole enää yhtä paljon kylähulluja kuin hänen lapsuudessaan. ”Kun maailma tasapäistyy, niin persoonat sivuun väistyy”, kirjailija lainaa Juice Leskistä.

”Suomalainen liha ja vilja, kotimaiset elintarvikkeet ylipäätänsä, eivät ole kilpailukykyisiä tuontitavaraan verrattuna. Tämä on yksinkertainen yhtälö ja järkeenkäypä esimerkki, minkä vuoksi agraari-Suomeksi kutsuttu saippuakupla voitaisiin puhkaista.”

Näin puhuu videollaan maaseutukriitikko ja mediapersoona Camilla Hanna Cesilia Soravuori. Kyseessä on eräs Antti Heikkisen lokakuussa julkaistun Maaseudun tulevaisuus -romaanin henkilöistä.

Yhtenä kesäpäivänä tapahtuva romaani kuvaa savolaista Nasaretin kylää, joka valmistautuu vuotuisiin kirkastusjuhliin. Savon murteen viljelystä huolimatta kirja on verevä ja näkemyksellinen kuvaus koko suomalaisen maaseudun nykytilasta.

Nilsiässä asuva Heikkinen haluaa tehdä kirjansa kautta kunniaa suomalaiselle maaseudulle. Hän ihailee viljelijöitä ja toivoo, että he voisivat jatkossakin tuottaa kotimaista ruokaa.

”Eihän siinä ole mitään järkeä, että kansa luopuu omasta leivästään ja heittäytyy vieraan ruuan varaan. Se on sama kuin särjettäisiin uuni talosta ja paistettaisiin pullat naapurin tuvassa. En ole minkään sortin kepulainen, ehkä jonkinlainen alkiolainen”, Heikkinen painottaa.

Kirjailijan mielestä keskustelu maataloudesta on muuttunut viime aikoina asiallisemmaksi, koska äänessä eivät ole enää pelkästään ääripäät.

”En tunne urbaania elämää. Minun on helppo sanoa, että pidetään koko Suomi asuttuna ja kaupungistuminen on perseestä.”

Heikkisen mukaan ihmisiä ei voi tietenkään pakottaa asumaan kaikilla Suomen neliökilometreillä. Hän tiedostaa, että maalla asuminen muuttuu jatkossa entistä enemmän sissitouhuksi.

”Maalle muuttavan on ymmärrettävä, että vieressä ei ole Kelan konttoria, viinakauppaa eikä välttämättä edes päivittäistavarakauppaa.”

Heikkinen vierasti aluksi kirjansa nimeä Maaseudun Tulevaisuus, koska se viittaa suoraan perinteiseen lehteen. Hän kuitenkin ajatteli, että maaseudun tulevaisuudesta voi puhua muussakin merkityksessä.

”Maaseudun tulevaisuus on käsitteenä instituutio. En usko, että kirjaa ja lehteä voidaan sekoittaa toisiinsa.”

Heikkinen on omistanut kirjansa elokuussa edesmenneelle esseisti ja kirjailija Matti Mäkelälle, joka kannusti nilsiäläistä nuorta miestä eteenpäin kirjallisessa työssä.

”Matti oli maaseudun omintakeinen puolestapuhuja ja arvostaja.”

Samat sanat pätevät myös Heikkiseen, jota voi hyvällä syyllä nimittää nuoren sukupolven johtavaksi maaseutukirjailijaksi.

Palkitun esikoisromaaninsa Pihkatapin (2013) jälkeen hän on kirjoittanut kolme romaania ja lisäksi neljä tietokirjaa suomalaisista kansantaiteilijoista Heikki Turusesta, Jaakko Teposta, Juice Leskisestä ja Kalle Päätalosta.

”Inhosin aikanaan maalaiskirjailija-titteliä, mutta nyt pidän sitä kunnianosoituksena. Eihän meitä monta Suomessa ole”, Heikkinen tuumii.

Kesällä Heikkinen näytteli Joen­suussa Jaakko Tepon musiikkiin ja tarinoihin perustuvassa Toivo Ryynäsen elämä ja teot -komediassa. Lapsuudenkodissa automatkoilla kuunneltiin kahta C-kasettia, joista toinen oli Eino Valtasen No justiinsa juu ja toinen Jaakko Tepon Onnen kerjäläinen.

Gummerus julkaisi syyskuussa Heikkisen viimeisimmän tietokirjan Kallio-poika, jossa hän sukeltaa tutkimusmatkalle Kalle Päätalon elämään. Heikkisen ensimmäinen kosketus Päätaloon tapahtui ennen kouluun menoa, kun nilsiäläispoika näki Mikko Niskasen ohjaaman televisiosarjan Elämän vonkamies.

Opittuaan lukemaan Heikkinen lainasi kirjastoautosta Iijoki-sarjan aloitusteoksen Huonemiehen pojan, ja se imaisi heti mukaansa. Hän ei ehtinyt koskaan tavata suuresti arvostamaansa kirjailijaa, joka kuoli marraskuussa 2000.

”Sisko asui Tampereella ja minä fillaroin 15-vuotiaana edestakaisin Kirvestiellä, jossa Päätalo eli viimeistä talveaan. Toivoin, että näkisin edes vilauksen Kallesta, mutta en nähnyt.”

Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus, lokakuu 2019, yhteensä 228 sivua. WSOY.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirja-arvio: Koskettavia kohtaloita Koillismaalta

Unohtuuko Päätalo?

Kalle Päätalo innosti ihmiset lukemaan