Ihmiset & kulttuuri

MT testasi neljän ompelukirjan ohjeet: Vaatteet onnistuvat, jos hermot kestävät

Ompelukirjojen kaavoilla saa ommeltua ajattomia ja päälle istuvia vaatteita. Helpoiksikin luokitellut ohjeet vaativat vähintäänkin hyviä hermoja ja termien tuntemusta.
Kari Salonen
Raidallinen mekko syntyi helposti t-paidan kaavaa muokkaamalla kirjasta Joka tyypin parhaat kaavat. Kukallinen valmistui tarkkaan ohjeita seuraamalla Nuppusen kaavasta. Uuden kaavan mukaan -kirjan T-paita jäi odottamaan ompelukoneen säätöjä ja hermojen jäähtymistä.

Muokattavia kaavoja perustaidot osaavalle

Joka tyypin parhaat kaavat tarjoaa ohjeet kahdeksasta peruskaavasta muokattaviin perusvaatteisiin. Kaavoista syntyy hameita, mekkoja, housuja ja huppareita miehille ja naisille kokovälillä xxs–xxxl.

Heti alkuun kirjassa neuvotaan, miten oma koko valitaan ja miten kokojen sisällä kaavoja voi muokata oman vartalon mukaisiksi. Tämä onkin ompelun tärkein oppi: teknisesti täydellinenkään suoritus ei pelasta vaatetta, jos se ei istu päälle. Laadukkaat kankaat eivät veny loputtomiin, kuten monissa valmisvaatteissa, joten mittausta ja muokkausta ei kannata ohittaa.

Joka tyypin parhaissa kaavoissa muokkausta pääsee harjoittelemaan muutenkin. T-paidan kaavasta syntyy useampi mekko ja toppi sekä jopa kauluspaita.

T-paidan muokkaaminen eri vaatteiksi vaatii kärsivällisyyttä, oman vartalon tuntemusta ja hieman ompelukokemusta. Esimerkiksi kauluspaidassa t-paidan kaava ja muokattu kaava kohtaavat vain taitteessa.

Itse ompelin t-paidasta muokattavan holkkihihamekon. Kaavan muokkaus on merkitty mittoineen melko suurpiirteisesti, joten tarkkoja ohjeita tuekseen kaipaava voi menettää hermonsa. Lisäksi auki kirjoitettu ohje on sivun toisella puolella, joten kuvan ja tekstin välillä joutuu kääntämään sivua edestakaisin useamman kerran. Näkemystä jo kerryttäneelle levennysviivan vetäminen luonnistuu vapaalla kädellä vain kuvaa katsomalla.

Itse kaava on yksinkertainen, vain etu ja takakappale. Hihakin muotoillaan suoraan kappaleeseen. Valitsemani paksuhko collegekangas helpottaa menoa entisestään. Tällainen on hyvä projekti tiukkaan aikatauluun.

Mekosta tulee hyvin istuva. Kokotaulukko pätee.

Kaava-arkeissa kaavat ovat limittäin ja päällekkäin. Jos käyttää kaavapaperina lasten piirustusrullaa, kuten allekirjoittanut, tarvitsee vähintään hyvän valaistuksen, jotta kynä pysyy oikealla viivalla.

Melko selkeästi kaavat kyllä toisistaan erottuvat. Voi silti kysyä, olisiko merkittävä lisäkustannus painaa pari kaava-arkkia lisää.

Kirjan ulkoasu on inspiroiva. Mallikuvat on taitavasti stailattu ja kuvattu. Mallit ovat persoonallisia ja vartalotyypeiltään erilaisia. Ohjeet on kirjoitettu sujuvalla kielellä.

Kaavavalikoima on sellainen, että kirjan läpi ompelemalla saisi pätevän puvuston kaikkiin elämäntilanteiisin.

RInna Saramäki, Katja Kaipaanlahti ja Jane Palmu: Joka tyypin parhaat kaavat. 175 sivua + 3 kaava-arkkia. WSOY.

Joka tyypin parhaissa kaavoissa on kokoja xxs:stä xxxl:ään.

Kierrätystä Ruotsin malliin

Ruotsalainen arkkitehti Linnea Larsson on koonnut kirjan vauvan vaatteista, joiden materiaaliksi kierrätetään aikuisten pukimia ja muita tekstiilejä, esimerkiksi pöytäliinoja.

Idea on periaatteessa hyvä. Materiaalien uudelleen käyttäminen on paras mahdollinen tapa tehdä käsitöitä: jos taidot eivät riitä, taloudellinen tai ekologinen tappio eivät ole suurimpia mahdollisia.

Omia vaatteita tai kirppislöytöjä kierrättämällä lapselle saa persoonallisia ja hauskoja vaatteita. Kaupan sukupuolitetut koodivärit saa kierrettyä ompelemalla mieluisat vaatteet itse.

Toisaalta samaiset kirpputorit pullistelevat vauvojen vaatteita: he kasvavat nopeasti eivätkä pukimet juuri kulu. Ompelua huomattavasti helpommaksi ja halvemmaksi tulee ostaa valmiit vaatteet kierrätettyinä.

Kirjan vaatteissa on paljon röyhelöitä, kovia materiaaleja kuten paita- ja farkkukangasta sekä hankalia kuminauharypytyksiä.

Kuvissa vaatteet näyttävät hauskoilta, mutta oman muistikuvani mukaan niiden kaltaisia ei juuri tehnyt mieli pukea innokkaasti ryömivän lapsen päälle: saumat painavat ja paitamekot kiertyvät vinoon, nappeja on niin paljon, että heikompaa hirvittää.

Oma lukunsa ovat kirjan esimerkit kierrätettävistä vaatteista: Kun täysin ehjän ja puhtaan trikoopaidan keskelle on leikattu ruokalappu, tekee mieli parkaista "miksi?". Acnen kalliille farkuillekin olisi ehkä löytynyt uusi rakastava omistaja niiden saksimisen sijaan.

Tällaisiin tuunausprojekteihin olisi tärkeä käyttää sellaisia aikuisten vaatteita, joista ei ole enää iloa aikuisille mutta joiden viat ja tahrat voidaan lasten vaatteissa kiertää.

Tuntuu, että käytännöllisyys on kuvissa kärsinyt ja Instagram-tyyppinen visuaalisuus voittanut. Omat koulun käsityömuistot nousevat vahvoina mieleen: jos oma lapseni kohtelisi materiaalia noin tuhlailevasti ja epäkunnioittavasti, pitäisin hänelle melkoisen saarnan.

Paidasta pöksyt – Ompele isosta pienelle. 193 sivua + 6 sivua kaavoja. Nemo.

Paidasta pöksyt – Ompele isosta pienelle neuvoo, miten käytetyistä aikuisten vaatteista voi tuunata vaatteita lapsille.

Alle kymmenen tunnin tuskaton mekon synnytys

Suomalaisyritys Nuppu Print Company valmistaa suloisen hempeitä, kukkakuosisia kankaita, jotka suorastaan vaativat ompelemaan itsestään mekkoja. Yrityksen kustantama kaavakirja ilmestyi siis kuin tilauksesta.

Nuppunen – Mekkoja ja unelmia on nimensä mukaisesti kaksiosainen kirja. Ensin vuoroon pääsevät unelmat ja vasta sitten mekkojen kaavat.

Alkuosan kuvissa yrityksen perustajat Jenni Salminen ja Satu Kontinen sekä monet taustavaikuttajat ovat pukeutuneet kukkakuvioisiin mekkoihin. Tekstissä raotetaan heidän roolejaan yrityksessä ja ajatuksiaan elämästä ylipäätänsä.

Kirjan loppuosa muodostuu edellä esiteltyjen mekkojen ompeluohjeista.

Kaava-arkit on piilotettu kansien liepeisiin.

Kirjassa on kaavat viiteen aikuisten polvipituiseen mekkoon ja kolmeen lastenvaatteeseen. Lisäksi annetaan ohjeet rusettipannan ompelemiseen – kätevä keino hyödyntää kankaasta ylijääneet palat.

Valitsin kokeiltavaksi Kiuru-nimeä kantavan mekon. Tein siitä hihattoman mutta taskullisen version. Valintaan vaikutti paitsi mekon malli myös sen esittelyteksti: "Ompeluharrastuksen aloittaminen tällä mekolla palkitsee nopeasti, sillä mekon valmistukseen ei kulu muutamaa tuntia enempää."

No, mikä on muutama? Kaltaiseni melko kokemattoman ompelijan tapauksessa ei kaksi eikä kolme, mutta varmasti alle kymmenen. Mekko valmistui parissa illassa, eikä kyyneliä tarvinnut vuodattaa tai tuskaa karjua ääneen.

Kiuru-mekossa vaikeinta oli sivusaumataskun ompeleminen. Sen tekemiseen on sivun mittainen ohje, jonka tavasin hitaasti ja huolellisesti läpi ennen työhön ryhtymistä. Kun en vieläkään ymmärtänyt ohjeen neloskohtaa, aloitin tekemisen silti. Kun neloskohta tuli kohdalle, sen sisältö selkeni.

Muuten ohje oli ymmärrettävä. Google tosin auttoi, kun piti selvittää, mikä on hakki. Myöhemmin selitys löytyi myös kirjasta: "Kohdistusmerkki -- hakki siirretään kankaalle leikkaamalla noin 3 mm:n viilto kankaan reunaan."

Hakkien kanssa myös sattui työn suurin moka, kun tein ne kädentien kohdalle, vaikka tein hihatonta mekkoa, ja leikkasin ne vieläpä pari milliä liian syviksi. Pienellä fiksauksella uskoisin tehneeni mekon kädenteistä kuitenkin käyttöä kestävät.

Kangasta kului nelisenkymmentä senttiä vähemmän kuin ohje antoi ymmärtää.

Mekosta tuli hieno ja se valmistui sen verran kivuttomasti, että innostus ommella trikoovaatteita tavallisella ompelukoneella, vain kaksoisneulaa ja pallokärkineulaa lisävarusteina käyttäen, on entistä suurempi.

Nuppunen – Mekkoja ja unelmia. 112 sivua + 2 kaava-arkkia. Nuppu Print Company.

Nuppu Print suunnittelee sekä kankaita että kaavoja.

Raikasta ja selkeälinjasta

Tartuin Uuden kaavan mukaan -kirjaan sen raikkaan ja modernin ulkoasun takia. Kirjan vaatemallit ovat skandinaavisen eleettömiä ja ajattomia. Silti jokaiseen kaavan vaatteeseen on tuotu jokin mielenkiintoinen yksityiskohta, sauma tai leikkaus.

Kirjan mallit ovat helsinkiläisten suunnittelijasisarusten Saara ja Laura huhdan käsialaa. Tekijöiden Named-yritys lanseeraa kahdesti vuodessa uuden malliston kaavoineen. Vaatteet on luokiteltu viiteen vaikeusasteeseen eritasoisille ompelijoille.

Yritysidean taustalla on rohkaista omien vaatteiden ompeluun ja herättää miettimään ekologista kuluttamista valmisvaateteollisuuden rinnalle.

Kirjasta löytyy useita malleja, joista haluaisin välittömästi itselleni vaatteen, mutta kokemattomana uskaltaudun tarttumaan yksinkertaisen T-paidan kaavaan. Sen pieni juju on etukappaleen pystysaumassa.

Kirjan ompeluprojektit etenevät helpommasta vaikeampaan, ja jokaisen työn kohdalla esitellään uusia tekniikoita. Periaatteessa ohjeiden mukana pitäisi aloittelijankin pysyä.

Kirjan takasivuilla olevan aakkosellisen ompelusanaston avulla pääsen jyvälle paidan ompeluohjeista. Opin esimerkiksi, mikä on hakki. Alkusivuilla kerrataan perustietoa ompelemisesta, mittaamisesta, kaavojen piirtämisestä ja -muokkaamisesta.

Hankaluuksia tulee kuitenkin vastaan jo kaavoja piirtäessä. Koska useamman vaatteen kaavat jalostuvat samoista kaavoista, oikeiden palasten löytäminen kaava-arkeilta osoittautuu tuskalliseksi. T-paitaan kuuluvia kaavan osia löytyy useilta arkeilta, joista ne pitää hakuammunnalla etsiä. Iltamyöhäisellä paperiarkkeja käännellessä meinaan jo luovuttaa, mutta aamulla löydän oikeat palaset huolellisen etsinnän jälkeen.

Itse ohjeet ovat selkeät, ja piirroskuvat tukevat työvaiheita. Lopulta kompastun projektin etenemisessä muihin vastoinkäymisiin: Koneesta katkeaa neula, uuden neulan asentamisen jälkeen säädöt ovat pielessä, enkä löydä niiden säätämiseen ohjetta. Kokeilen vielä uudella neulalla, mutta nyt langat menevät solmuun ja lopulta kankaaseen tulee reikä. Huollatan koneen, mutta liike on vahingossa vienyt viimeisen lankarullani. Aika loppuu ja innostuskin hieman lannistuu.

Tämän kirjan kaavojen ääreen tekee silti mieli palata paremmalla ajalla.

Laura Huhta, Saara Huhta: Uuden kaavan mukaan. 192 sivua + 6 kaava-arkkia. WSOY

Uuden kaavan mukaan on osa puolivuosittain julkaistavaa mallistojen sarjaa.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Saamelaispuku on kaste-, hää- ja hautajaispuku: ”Pelleily kulttuurillamme loukkaa"

Ovatko tässä Linnan upeimmat puvut? Diplomaattien kansallispuvuissa loistavat historia ja käsityöperinne

Kirja-arvio: Itsepäisyyteen asti sisukas savolainen pärjää maailman turuilla