Ihmiset & kulttuuri

Norjalle kolmoisvoitto, Pärmäkoski taipui kuudenneksi – "Takaa ohi tulleet tytöt hiihtivät tosi kovaa. Heillä oli loikka kohdillaan"

Norjan voittoon vienyt Therese Johaug: "Sukseni olivat erinomaiset."
LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Norja vei kolmoisvoiton Therese Johaugin johdolla.

Krista Pärmäkoski on sijoittunut kuudenneksi maastohiihdon maailmancupin minikiertueella Kuusamossa. Pärmäkoski lähti kiertueen päätöskisaan, 10 kilometrin takaa-ajohiihtoon kolmantena, mutta joutui päästämään Norjan Heidi Wengin ja Astrid Uhrenholdt Jacobsenin sekä Yhdysvaltain Jessica Digginsin ohitseen.

"Takaa ohi tulleet tytöt hiihtivät tosi kovaa. Heillä oli loikka kohdillaan, enkä pystynyt vastaamaan", Pärmäkoski kertoi Ylen tv-haastattelussa ja mainitsi, että pakkaskisassa peukalokin jäätyi.

Pärmäkoski oli päivän osuusajoissa 15:nneksi paras.

"Oli ehkä vähän ahnas alku", Pärmäkoski sanoi ja luotti vapaan hiihtotavan tasonsa paranevan.

Hän koki saaneensa Kuusamosta hyvän lähtökohdan talveen, koska lauantain 10 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla tuotti toisen sijan.

Johaug iloitsi kolmoisvoitosta

Norja vei kiertueella kolmoisvoiton. Kolmen kilpailun rupeaman ykkössijaa juhli Norjan Therese Johaug, joka tuli takaa-ajosta maaliin yli minuutin ennen muita.

"Sukseni olivat erinomaiset. Minulla oli vahva päivä", Johaug sanoi Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n haastattelussa.

Johaug iloitsi oman panoksensa lisäksi Norjan kolmoisvoitosta. Kymmenenneltä sijalta kirinyt Weng oli toinen, viitossijalta lähtenyt Jacobsen kolmas.

Pärmäkoski tuli maaliin minuutin ja 41 sekuntia Johaugin takana. Pärmäkosken edellä pysyi myös toisena startannut Yhdysvaltain Sadie Maubet Bjornsen, joka päätyi neljänneksi. Diggins oli viides.

Kerttu Niskanen oli toiseksi parhaana suomalaisena 12:s. Hän putosi lähtösijaltaan yhden pykälän.

"Minulla oli taktiikkana se, että yritän saada Heidin (Weng) kiinni. Tai sitten jos en pääse siihen, niin Diggins tulee muutaman sekunnin päästä. Mutta ei ollut mitään jakoa. Kyllä he menivät kovaa", Niskanen puhalteli.

"Sinnittelin Digginsin perässä ensimmäisen nousun, mutta nousun päällä piti päättää, että saan tasaisen vedon. Tytöt hiihtivät ajallisesti todella hyvät kisat. Harmittavasti itse piti hiihtää sitten yksin", Niskanen lisäsi.

Muut suomalaiset eivät yltäneet maailmancupin pisteille eli 30 parhaan joukkoon. Johanna Matintalo ja Laura Mononen jakoivat 34. sijan, Anne Kyllönen oli 37:s.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Iivo Niskanen jälleen 15 kilometrin valtias Rukalla – jätti norjalaiset ja venäläiset taakseen

Pärmäkoski sivakoi toiseksi Rukan kympillä – Norjan Johaug otti kiinni ja kaksikko tuli maaliin yhtä aikaa

Katso video: Luppoelämän vaiheeseen siirtynyt Juha Mieto näyttää lapiotyön mallia ja kertoo 70-vuotiaan tunnot