MT:n lukijat kertovat tarinoita asutustiloista ja evakoista: "Äitini toi yksin 16-vuotiaana Karjalasta kolme hevosta ja evakkokuorman, kun vettä ja pommeja satoi taivaalta" - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

MT:n lukijat kertovat tarinoita asutustiloista ja evakoista: "Äitini toi yksin 16-vuotiaana Karjalasta kolme hevosta ja evakkokuorman, kun vettä ja pommeja satoi taivaalta"

"Ukkini kuuli, että Veikko Vennamo oli tulossa Valtimolle ja meni tapaamaan häntä toivoen saavansa maata", Sanna Sinokki kertoo.
Sanne Katainen
MT etsii verkossa haastateltavia, joiden suvussa tai perheessä on asutustila. Lukijat lähettivät sähköpostilla tarinoita asutustiloista ja evakoista.

MT etsii verkossa haastateltavia, joiden suvussa tai perheessä on asutustila. Lukijat lähettivät sähköpostilla tarinoita asutustiloista ja evakoista. Julkaisemme ohessa kaksi lukijakirjoitusta.

Sanna Sinokki:

"Rakastan rintamamiestaloja ja niihin liittyviä asioita. Rakkauden määrää omaa asutustilaani kohtaan ei voi mitata. Joillain asioilla ei vain ole hintalappua. Minun ukkini, mummoni, valtaosa sedistäni sekä tädeistäni joutuivat jättämään sodassa kotinsa Karjalaan ja siirtymään uusille asuinalueille.

Ukkini syntyi vuonna 1896. Hän oli lättäjalkainen ja liian lyhyt kelvatakseen silloiseen Venäjän armeijaan. Kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä syttyi sota, ukkini ei päässyt rintamalle sotimaan Suomen puolesta.

Ukki rakensi sodassa Salpalinjoja. Kun sodat päättyivät, asutettiin ensin rintamamiehet. Isovanhempani lähtivät evakkoon Suistamolta Raja-Karjalasta.

Perheeni eli toisen talon nurkissa Nurmeksessa. Ukkini kuuli, että Veikko Vennamo oli tulossa Valtimolle ja meni tapaamaan häntä toivoen saavansa maata. Vennamo oli räpsäyttänyt henkseleitänsä ja sanonut, että täytyyhän Sinokinkin maata saada."

Lopulta 1950-luvun alkuvuosina ukki ja mummo saivat Valtimon Verkkojoelta niin sanotun ”kylmän tilan”, jota alkoivat raivata. Ukki oli melkein 60-vuotias tuolloin ja matkaa Nurmeksen Kohtavaarasta taloa rakentamaan oli viitisenkymmentä kilometriä.

Ukkini kuoli sydänkohtaukseen heinäpellolle 1968 ja osa rakentamisesta jäi kesken. Mummo piti karjaa 1980-luvun puoliväliin asti.

Talo oli välillä autiona, kunnes isäni perinnönjaossa lunasti sen itselleen 1990-luvun lopussa. Minä lunastin taas isältäni kantatilan 2007, 23-vuotiaana juuri valmistuneena opettajana.

Alkuun ei ollut sisävessaa eikä suihkua. Uimassa kävin lähisuvannossa. Vuosia olen kunnostanut paikkaa ja vuonna 2016 tein vielä niin sanotun elintasosiiven taloon.

Asuin taloa kesään 2017 saakka, jonka jälkeen vietin vuoden Lapissa. Sitten taas palasin. Nyt asun mieheni luona Kainuussa, mutta tila on yhä nimissäni ja pysyy. Vaikka talossa ei asuta vakituisesti, se on kuitenkin aktiivisessa käytössä.

Virpi Huhtanen

Omistan sukuni asutustilan Varsinais-Suomen Perniössä, nykyisessä Salossa. Haarlan kartanosta lohkottu pienviljelystila oli alun perin isäni vanhempien ja sen jälkeen isäni ja äitini omistuksessa. Isäni kuoltua tila oli 20 vuotta perikunnan hallussa kesäpaikkana. Äitini poismenon jälkeen tila siirtyi perinnönjaossa minulle kesäpaikaksi.

Molemmat vanhempani olivat Karjalan evakkoja, isä Uudeltakirkolta ja äiti Koivistolta.

Äitini toi yksin 16-vuotiaana Karjalasta kolme hevosta ja evakkokuorman. Vettä ja pommeja satoi taivaalta. Viipurin ulkopuolella äitini seurasi ilmataistelua ja pommeja. Hän eksyi lehmiä paimentaneesta äidistään.

Viipurin maalaiskunnan evakot ihmettelivät: `onks tuo pien tyttö yksin noihe hevosii kans?` Äiti ja mummo löysivät sitten taas toisensa ja pääsivät Luumäeltä härkävaunuun.

Mummoni lypsi lehmiään posket lehmänsonnassa ja juotti pienelle varsalle likaisen maidon. Niinä päivinä enoni kaatui Koiviston Saarenpään tykkiaseman täysosumassa. Sotaleski ja sotaorpo päätyivät Perniöön, mistä löytyi Uudenkirkon evakkopaikka. Myös äitini osallistui korvausvaroillaan perheen talonrakentamiskustannuksiin.

Lue lisää aiheesta: Kantaväestö suhtautui evakoihin usein vähättelevästi ja leimaavasti – erityisen huonosti kohdeltiin ortodoksisia karjalaisia: "Kyllähän heitä pidettiin ryssinä"

Evakkoperheen uusi elämä: ”Olen ylpeä karjalaisjuuristani ja erityisesti karjanhoidon arvostuksesta. – kun lehmä poiki, mummu tapasi sanoa, että ´kiitos rakas´"

Lue lisää

Äidin synnyinkodin pihamaalla kaipuun patoutuneet tunteet purkautuivat: "Aistin ison latauksen"

Kantaväestö suhtautui evakoihin usein vähättelevästi ja leimaavasti – erityisen huonosti kohdeltiin ortodoksisia karjalaisia: "Kyllähän heitä pidettiin ryssinä"

Evakkoperheen uusi elämä: ”Olen ylpeä karjalaisjuuristani ja erityisesti karjanhoidon arvostuksesta. – kun lehmä poiki, mummu tapasi sanoa, että ´kiitos rakas´"

Onko suvussasi tai perheessäsi asutustila? MT tekee aiheesta jutun