Ihmiset & kulttuuri

Laulava lotta saa sotaveteraanien tunteet pintaan: "Puku päällä olen kuullut aikamoisia elämäntarinoita"

”Lauluääni on jotain, minkä avulla voin tehdä ihmisille hyvää.”
Iso maalaistalo teettää töitä mutta antaa myös mahdollisuuksia.” Salissa on hyvä harjoitella, koska täällä on hyvä akustiikka, eikä kukaan häiriinny. Kerrostalossa tilanne olisi eri.”

Puku näyttää yhtä aikaa arvokkaalta ja käytännölliseltä. Sellainen sen tulikin olla siveelliselle ja ahkeralle naiselle.

Asun puuvillakangas on yhtä harmaata kuin mustavalkokuvissa, joissa asua on yleensä totuttu näkemään. Vain kaulukset ja mansetit ovat valkoisia. Kaksi rintataskua ja kaksi reisitaskua paljastaa puvun työasuksi.

Lottapuku oli näkyvä osa itsenäisen Suomen alkutaivalta. Aktiivikäytössä sitä ei luonnollisesti ole nähty vuosikymmeniin. Poikkeuksena ovat lähinnä museonäyttelyt ja elokuvat.

Lottapuvun avulla historiaa elävöittää myös pöytyäläinen maatilan emäntä ja laulaja Tuija Saura. Hän on käyttänyt asua konserteissa esiintymisasunaan jo lähes 30 vuoden ajan.

Laulajan poikkeuksellinen pukuvalinta ei ole satunnainen tyylikysymys, vaan se tuo esiintymistilanteisiin välittömyyttä.

”Puku herättää kysymyksiä ja keskustelua. Ihmiset tulevat hypistelemään sitä. Puku on aito, ei myöhemmin teetetty kopio.”

Lotta-asu sopii myös Sauran, 60, esittämään ohjelmistoon. Hän esiintyy usein tilaisuuksissa, joiden yleisö on kokenut toisen maailmansodan. Tällöin ohjelmistossa kuullaan sota-aikana esitettyjä tai niistä kertovia kappaleita.

Lauluvalikoima on perinteinen mutta laaja. Ääretön aava ja Tiet ovat joitain esiintyjän omia suosikkeja, Ilta Kannaksella taas herättää monien veteraanien ajatuksia.

”Lottapuku avaa jotain veteraanien mielessä, sillä he eivät ole nähneet sitä käytettävän sitten sodan. Puku päällä olen kuullut aikamoisia elämäntarinoita.”

Saura kokoaa tilaisuuksia varten ohjelmiston itse. Materiaalia löytyy runsain mitoin antikvariaateista hankituista tai lahjoituksina saatavista laulukirjoista. Hän myös juontaa tilaisuudet ja kertoo, miksi esittää kulloisenkin kappaleen.

”Laulussa pitää olla sanoma, jolloin laulamalla välitän jotain kuulijoille. En jaksa kuunnella enkä laulaa lauluja, joissa on vain muutama fraasi ja kaksi tai kolme sointua.”

Esitystapa puree. Saura on saanut kiitoksia niin kasvotusten, postilla kuin puhelimitse, mutta välittömin palaute tulee esiintymisten aikana.

”Olen joskus kokenut, että esitän liian rankkoja lauluja. Kyyneleet valuvat usein laulun aikana.”

Aivan kuten lottapuvun käytöllä, myös musiikilla on Sauran mukaan oltava tarkoitus. Musiikki on ollut hänelle itselleen terapeuttinen apuväline, ja hän toivoo sen olevan sitä myös veteraaneille.

”Koen, että lauluääni on jotain, minkä avulla voin tehdä ihmisille hyvää. Jos voin joitain sota-ajan solmuja avata, se riittää.”

Pöytyän laulavan emännän silmiinpistävä musiikkiura on vaatinut kahden asian toteutumista. Ensimmäinen niistä on luonnollisesti lauluharrastus, joka on ollut Sauralla verissä.

”Olen laulanut ennen kuin olen puhunut, sanoi äitini.”

Itse lottapukuun päätyminen vaati kuitenkin sattumaa – ja yhden lapsuudenunelman täyttymistä. Turussa syntynyt ja varttunut kaupunkilaistyttö oli pienestä alkaen halunnut maatilan emännäksi, mitä varten hän kävi tilatöihin valmentavan emäntäkoulun.

Opeista oli hyötyä, kun Saura kohtasi pöytyäläisen, sukutilalta kotoisin olevan opiskelijakaverinsa veljen. Nuoripari alkoi seurustella ja meni naimisiin kaksi vuotta myöhemmin 1980. Unelman täyttyminen vaati kuitenkin uudelta emännältä uskallusta.

”Olen ihan kaupunkilainen. En tuntenut edes viljalajeja, kun tilalle olen tullut”, Saura parahtaa.

Innostusta maanviljelyyn kuitenkin riitti, ja se pääsi hyvään käyttöön. Aluksi päivä­kodin johtajana työskennelleestä Saurasta tuli tilan täysipäiväinen emäntä, kun aviomies oli Finnairin lentäjänä pitkiä aikoja poissa kotoa.

Vapaa-aikana Sauran tukena on ollut laulaminen, jolla hän hoiti jaksamistaan. Käytännön apuna oli ”tuhannen taalan appiukko” Simo, joka saa vuolaat kiitokset oppilaaltaan.

”Tilalla on aikanaan ollut harjoittelijoilta, joten hänellä riitti kärsivällisyyttä opettamiseen.”

Simo Saura oli myös vastuussa siitä, että Tuija Saura pukeutui lottapukuun ensi kerran vuonna 1990. Appiukko ehdotti tuolloin miniälleen, että hän tulisi esiintymään Pöytyän sota­invalidien juhlaan.

Esiintymispuvuksi appi ehdotti oman äitinsä lottapukua, koska hän koki sen sopivan tilaisuuteen.

Esiintymisen aikoihin Suomessa oli alkanut veteraanipolven kunnianpalautus, mutta Saura ei koe ajoitusta henkilökohtaisesti tärkeänä. Hän meni vain laulamaan pyydettäessä.

”Näin jälkeenpäin ajatellen olin rohkea, kun lottapuvussa esiinnyin. Silloin tietämykseni lotta-asioista oli varsin puutteellinen.”

Tietämys alkoi lisääntyä nopeasti, sillä sodan kokeneiden miesten ja naisten kohtaaminen veti Sauran mukaan veteraanitoimintaan. Hän on toiminut muun muassa Lottaperinneyhdistyksessä, Lottaliitossa ja Sotaveteraaniliitossa.

Esiintymiset ovat luoneet ystävyyssuhteita veteraaneihin. Niiden myötä laulutilaisuuksista on tullut varsin omakohtaisia. Samoin veteraanipolven poismeno koskettaa häntä läheisesti.

”Se on surullista, tosi surullista. Siinä menee historiaa mutta myös ystäviä”, Saura toteaa ja vaikenee hetkeksi.

Asian tunteikkuus näkyy ainoassa muutoksessa, jonka laulava emäntä on tietoisesti tehnyt ohjelmistoonsa.

”En esitä enää hirveän raskaita kappaleita veteraanitilaisuuksissa.”

Sotaveteraanit eivät ole Sauran ainoa yleisö. Veteraanitilaisuuksien lisäksi laulava lotta on esiintynyt kouluissa.

Myös lasten ja nuorten parissa puku saa yleisön huomion. Vieraan näyn kohtaaminen saa koululaiset uteliaiksi.

”Vuosia sitten mukanani oli vielä vanha lotta. Hän kertoi omakohtaisia tarinoita, ja minä lauloin. Nyt olemme taitekohdassa. Pian ei ole alkuperäisiä muistelijoilta läsnä. Asia pitää pohtia uudelleen.”

Veteraanien poismeno on ajankohtainen asia myös Sota­veteraaniliitossa, joka pyrkii muuttumaan veteraanisukupolven kokemuksia ja työtä vaalivaksi perinnejärjestöksi.

”Perinnetyöstä tullaan pitämään huoli”, Saura uskoo.

Sotaveteraaniliitossa vaikuttava laulaja uskoo musiikin mahdollisuuksiin myös perinnetyössä. Liitto järjesti viime vuonna nuorille muusikoille kohdennetun sävellyskilpailun, jossa laadittiin uusia kappaleita veteraanisukupolven työstä ja sen merkityksistä.

Kilpailusta valittiin kymmenen laulua, jotka esitetään Finlandia-talolla lokakuussa, liiton 60-vuotisjuhlan jälkeen. Sitä ennen hän työstää kappaleista viiden opettajaopiskelijan kanssa opetuspakettia.

Saura toivoo, että opetuspakettia hyödynnettäisiin esi- ja peruskouluissa. Konsertissa julkaistava kokonaisuus sisältää opettajan oppaan, oppilaan työkirjan ja cd:n, ja se tulee saataville internettiin.

”Meidän sukupolvemme aloittaa perinnetyön, mutta se ei jatku, jos emme siirrä sitä nuorille.”

Tässä hengessä Saura on myös täysin avoin ajatukselle, että perinnejärjestötoiminnan vanhin sukupolvi tekisi tietä nuoremmilleen.

Sukupolvenvaihdos on työn alla myös hänen kotitilallaan, jossa kolme poikaa harkitsee mahdollisuutta jatkaa tilalla viljelyä.

Laulamista emäntä ei kuitenkaan suunnittele lopettavansa. Esiintymisiä kertyy yhä noin kymmenen kuussa.

”Niin kauan minä laulan kuin ääni pelittää ja ihmiset pyytävät esiintymään.”

Syntynyt Turussa vuonna 1957.

Koulutukseltaan lasten­tarhanopettaja. Ammatiltaan maatilan emäntä Pöytyällä.

Perheeseen kuuluu aviomies ja kolme aikuista lasta.

Laulaja, joka esiintyy ennen kaikkea veteraaniaiheisissa tilaisuuksissa.

Harrastuksina purjehdus, golf, ompelu ja kuntosali.

Lue lisää

"Kela jäädytti toiminnan 17.3. ja seuraavana aamuna jouduimme kotiuttamaan kaikki kuntoutettavat" – kuntoutuskeskuksissa vuosi on ollut vuoristorataa

Kokoomuksen Timo Heinonen: Sotaveteraanien kuntoutuksesta ei saa leikata korona-aikanakaan

Kokeile klassista musiikkia, se kannattaa: ”On käsittämätöntä, miten ilman sanoja voidaan sanoa niin paljon”

Kuolleen taiteilijan työt olivat päätyä roskikseen, kunnes vapaaehtoisvoimin pystyyn polkaistu tempaus löysi niille uudet rakastavat kodit