Ihmiset & kulttuuri

Mitä jos ostaisi miljoonalla kokonaisen autiokylän?

Autioituminen yleistyy ympäri Eurooppaa. Espanjassa on kaupan jopa kokonaisia tyhjentyneitä kyliä.
Espanjalaisen Faustino Calderónin blogisivulla esitellään muun muassa tyhjäksi jäänyt Pozuelon kylä. Kuvan päällä lukee: "Niille kaikille, jotka joutuivat lähtemään. Asumattomat kylät eivät ole unohdettuja, ne ovat kulttuuriamme."

Kun Suomi jaetaan 250 x 250 metrin tilastoruutuihin, peräti 93 prosenttia ruuduista on asumattomia – pääosin rakentamatonta maata tai metsää.

"Lisäksi noin joka viidennessä asutussa ruudussa kaikki asukkaat olivat työvoiman ulkopuolisia eli käytännössä yli 65-vuotiaita", kertoo muuttoliikkeeseen perehtynyt tutkija Timo Aro.

Hänen mukaansa nuo luvut kertovat väestön keskittymisestä ja harvenemisesta sekä maan autioitumisesta alueellisesti epätasapainoisella tavalla.

Tätä nykyä Suomessa väestön jakauman keskipiste on Hämeenlinnan Hauholla, kun taas maantieteellinen keskipiste on Siikalatvassa Oulun alapuolella.

"Väestöllinen keskipiste siirtyy noin yhden kilometrin vuodessa etelä–lounais-suuntaan", kertoo Aro.

Maaseudun autioituminen on yleistä muuallakin. Esimerkiksi Espanjassa arvioidaan olevan 2 500 tyhjäksi jäänyttä kylää. Viime aikoina siellä ovat kiinteistönvälittäjät mainostaneetkin kauppaavansa myös kokonaisia talorykelmiä. Hinnat vierivät muutamasta sadasta tuhannesta eurosta muutamaan miljoonaan, ja myynnissä on aivan raunioituneita rakennuksia kuin jo kunnostettujakin.

Espanjan asumattomista kylistä blogisivua pitävä Faustino Calderón kertoo, että enimmäkseen myytävänä on yksittäisiä taloja tyhjentyneistä kylistä ja kokonaisia kyliä on korkeintaan 30–40 kappaletta.

"Lähinnä kyse on siitä, että kiinteistönvälitystoimistot ovat hakeneet julkisuutta mainostamalla kauppaavansa kokonaisia kyliä. Kyse on kuitenkin ehkä kahdesta prosentista kaikista asumattomista kylistä."

Calderónin mukaan, kun talon omistaja kuolee ja omistus siirtyy seuraavalle sukupolvelle, perillisiä voi olla lukuisia. Espanjan kylät on usein myös tiiviisti rakennettu, joten yhden yhteisön taloilla voi olla todella monia perijöitä. Siksi kylien kauppaaminen kokonaisuudessaan on harvinaista.

"Sitä paitsi, vaikka ostotarjous tehtäisiinkin, monet eivät halua tunnesyistä myydä taloa, jossa aiemmat sukupolvet ovat eläneet."

Calderón on kaikkiaan 28 vuoden aikana käynyt yli tuhannessa autioituneessa kylässä.

"Minua viehättää niiden hiljaisuus, yksinäisyys ja raunioiden kauneus. Niissä ei kuule melua, vaan linnun laulua, tuulen huminaa ja ehkä läheisen joen veden solinaa", hän kuvailee.

Katso myös:

Faustino Calderónin blogisivu: lospueblosdeshabitados.blogspot.com

Lue lisää

Maaseudun tulevaisuus

Aluetutkija Aro: Koko 2000-luvun jatkunut keskittymiskehitys on voimistumassa entisestään

Oregonin aavekaupungit syntyivät metsätalouden rakennemuutoksessa

Maaseudusta tulossa intiaanireservaatti