Ihmiset & kulttuuri

MT:n juttu viljelijöiden talousahdingosta palkittiin Suomen vuoden parhaana juttuna

Liian painava taakka -juttukokonaisuus valittiin Sanomalehtien Liiton Paras juttu -kilpailussa feature-sarjan parhaaksi.
Kimmo Haimi
MT:n juttu voitti Paras juttu -kilpailussa Helsingin Sanomien ja sen kuukausiliitteen jutut.

Toimittaja Tuulikki Viilon Maaseudun Tulevaisuudessa kesäkuussa julkaistu artikkeli Liian painava taakka valittiin vuoden 2016 parhaaksi jutuksi feature-sarjassa. Palkitun kokonaisuuden valokuvia ottivat Kimmo Haimi, Pekka Fali, Sanne Katainen ja Pentti Vänskä.

Tuomariston mukaan juttukokonaisuus toimii monella tasolla. Ylivelkaantuneiden maataloustuottajien tilanne kuvataan konkreettisten ja henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Juttuun sisältyy myös lehden oma selvitys ja kovaa faktaa. Kuvakerronta on vahvaa, ja juttu lähtee dramaattisesti liikkeelle. Juttu näyttää, miten maatilojen uudistajien kärki on ajautunut vaikeuksiin – ja ohi mennen muun muassa, miten erilaisia perhemuotoja elää myös maaseudulla.

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen pitää voittoa tunnustuksena Viilolle ja koko Maaseudun Tulevaisuudelle työstä, jota lehdessä viljelijöiden hyväksi tehdään.

"Se on myös tarpeellinen huomionosoitus viljelijöiden tilanteelle. Vakava asia saa sille kuuluvan arvon", Kemppainen huomauttaa.

Kemppaisen mukaan Viilo pääsi jutussaan kiinni siihen poikkeukselliseen tunnelmaan, joka maataloudessa viime vuonna vallitsi. "Oltiin syvemmällä kuin vuosiin. Olen ylpeä siitä, että lehdessä pystyttiin käsittelemään viljelijöiden henkilökohtaista hätää, sitoutumista työhön ja huolta ammatin tulevaisuudesta näin vaikuttavalla tavalla."

Juttu ilmestyi MT:n viikonvaihdeliitteessä, mutta se keräsi paljon lukijoita myös MT:n verkkosivuilla.

Paras juttu -kilpailun feature-sarjan toiseksi tuli Sami Keron ja Sami Sillanpään juttu Helsingin Sanomissa Tällaista oli elämä islamilaisessa kalifaatissa. Kolmas sija meni Lari Malmbergin jutulle Laukaus HS Kuukausiliitteessä.

Kilpailun uutissarjan voitti Turun Sanomien juttu Rajua kaltoinkohtelua Kupittaalla. Jutun oli kirjoittanut Rebekka Härkönen. Näkökulmat-sarjan voitti toimittaja Lauri Nurmen Lännen Median lehtiin kirjoittama Poliitikot ja yliopisto-opiskelijat ovat suuria pelkureita.

Paras juttu -kilpailuun osallistui 191 juttua. Tuomaristoon kuuluivat toimittajat Heikki Hakala ja Reetta Räty sekä julkaisupäällikkö Silja Tenhunen.

Lataa ja lue palkittu juttu pdf-tiedostona:

Tuulikki Viilo: Liian painava taakka (pdf)

Juttua korjattu 4.5.2017 12.27 Lisätty kaikkien kuvaajien nimet.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Arvokas tunnustus

Tuulikki Viilo viilasi viljelijöiden vaikeuksista Suomen parhaan jutun

"Liian painava taakka" – MT:n juttu viljelijöiden talousvaikeuksista ehdolla vuoden parhaaksi Sanomalehtien liiton kisassa