Ihmiset & kulttuuri

Pekka Ervasti aloittaa MT:n kolumnistina: "Puskasta on kiva laukoa - nimellä ja nimimerkillä"

Ihmiset & kulttuuri 01.09.2016

Politiikan konkaritoimittaja Pekka Ervasti aloittaa MT:n kolumnistina syyskuussa


Jaana Kankaanpää
"Politiikka on mitä kiehtovin aihe!" vakuuttaa Pekka Ervasti.

Eduskunnan syysistuntokauden alkaessa syyskuun alussa Arkadianmäelle saapuvat kesälaitumilta myös toimittajat. Politiikan toimittaja Pekka Ervasti, 61, odottaa jo syksyn herättämiä uusia draamoja.

Mies liikkuu eduskunnassa paljon.

"Tykkään tehdä työtä, niin että minulla on elävä kontakti ihmisiin, iskuetäisyydeltä."

Ervasti muistuttaa, että suurin osa kansanedustajista on työteliäitä ahertajia. Median kautta saatu kuva antaa Eduskunnan maailmasta paljon vauhdikkaamman ja skandaalikäryisemmän kuin totuus aina on.

Vaikka Ervasti on kaivellut aikojen saatossa useammankin poliittisen jännitystarinan esiin, suhteet politiikan toimijoihin ovat asialliset.

"Minusta on mukava pystyä liikkumaan eduskunnassa pöydästä toiseen. Useimmat ymmärtävät, että jokaisella on oma duuninsa hoidettavanaan. Niin toimittajilla kuin kansanedustajilla ja virkamiehillä. Ihmiset tekevät kukin omaa työtään samalla työpaikalla."

Pekka Ervasti aloittaa syyskuussa sekä Maaseudun Tulevaisuuden että Suomen Kuvalehden uutena kolumnistina. Maaseudun Tulevaisuudessa Ervastin kolumnisarjan nimi on Pekan pyssy.

"Toimituksen johto ehdotti kolumnin nimeksi Pekan pyssy. Ehkä se sopii, kun olen aina ollut metsästäjä - uutisten ja viattomien luontokappaleiden. Puskasta on kiva laukoa - nimellä ja nimimerkillä."

Kolumneissaan Ervasti tarkastelee poliittisia ilmiöitä, henkilöitä, tekojen ja sanojen yhdenmukaisuutta.

"Toimittajan ei tarvitse keksiä uutisia. Politiikan toimijat luovat niitä kaiken aikaa. Eduskunnassa ne suorastaan kävelevät eteen."

Ervasti puhuu politiikasta värikkäästi ja mukaansatempaavasti.

"Aihehan on mitä kiehtovin! Politiikasta pitää kirjoittaa kaikilla sävellajeilla. Se on Shakespearelaista valtataistelua alusta loppuun."

Politiikan taustoista ja suurista linjoista puhuminen saa miehen vauhtiin. Paluu Isoa jytkyä edeltävään aikaan on hänen mielestään haihattelua.

"Vaikka politiikka on muuttunut epävarmemmaksi ja hajanaisemmaksi, siitä on tullut kiinnostavampaa. Pitkään meiltä puuttui uskottava oppositio, kun kolme suurta pallottelivat valtaa keskenään. Hyvän demokratian merkki on ärhäkkä oppositio. Nyt meillä on sellainen."

Ervasti muistuttaa, että verrattuna moniin muihin maihin suomalaisten asiat on pääsääntöisesti hyvällä tolalla.

"Ihmiset haluavat tulla tänne turvaan. Se jo kertoo, että yhteiskuntamme perusta on vahvalla pohjalla ja jotakin on matkan varrella tehty myös oikein. Kansakuntamme on hyvin koulutettu ja hyvinvointivaltio toimii."

Ervasti on yksi maamme menestyneimpiä politiikantoimittajia. Jo lukiolaisena Kuusamossa sanomalehtityön aloittanut mies lähti Sanomien toimittajakoulun kautta Helsinkiin töihin. Helsingin Sanomista ja Iltalehdestä tie vei Suomen Kuvalehteen ja viimein Yleen.

"Hesarista lähtien olen aina ollut tekemissä politiikan kanssa. Kun tulin alalle, minulla oli kaksi asiaa, joihin en halunnut seipäälläkään koskea: politiikka ja urheilu. Mutta jos olet journalisti, päädyt jossain vaiheessa tekemisiin politiikan kanssa. Väistämättä."

Yleltä kesän alussa lähtenyt Ervasti kutsuu itse itseään vapaaksi taiteilijaksi.

"En ole aikaisemmin ollut freelancer. Tässä alkoi jo olla kiire, sillä parin vuoden päästähän on jo pakko jäädä eläkkeelle", naurahtaa mies.