Ihmiset & kulttuuri

Pentti Linkola: ”Maailmaan tarvitaan vähemmän ihmisiä ja enemmän lehmiä”

Pentti Linkolan elämäkerta maalaa terävän kuvan toisinajattelijasta, joka on häirinnyt suomalaisten mielenrauhaa jo vuosikymmeniä. "Maalaiset ymmärtävät luontoa kaupunkilaisia vähemmän, vaikka elävät sen keskellä."
Lari Lievonen
”Elintarvikkeiden hinta pilaa kaiken. Ruoka on melkein ilmaismyynnissä.”Maaseudulla on Pentti Linkolan mielestä muutakin parannettavaa. ”Maalaiset ymmärtävät kaupunkilaisia vähemmän luontoa, vaikka elävät sen keskellä. Ihmiset, joita maalla näen, ovat auton, traktorin tai leikkuupuimurin sisällä. Jos näkeekin pyöräilijän, se on kaupunkilainen.”

On käynyt harvinaisen selväksi, ettei Pentti Linkola siedä toimettomuutta.

Kaksivuotiaana Linkola itkeä tuhersi vessatauon aikana, kun ”tähän tämmöiseenkin menee niin paljon aikaa”.

Aikuisena linturetket venyivät jopa tuhansien kilometrien mittaisiksi, eikä paluupäivistä ollut aina tietoa. Pyydyksiä hän saattoi laskea veteen 40 asteen pakkasessa välillä avannossa käsiään lämmitellen.

Nyt haasteeksi käyvät Siltala-kustantamon tiloihin johtavat, viheliäiset kierreportaat. Käsivoimia on sentään vielä, hän tokaisee. Linkola on 84-vuotias.

Toimeliaan korpifilosofin elämä on ensi kertaa koottu yksiin kansiin. Riitta Kylänpää on saanut käyttöönsä elämäkertaa varten ainutlaatuisen laajan materiaalin. Ammattitoimittajan jälki näkyy selkeän soljuvassa kerronnassa.

”En meinannut millään uskoa, että tästä tulee totta”, Kylänpää sanoo.

Kysyn, olisiko luomusta ja kasvissyönnistä luonnon pelastajaksi. Luomua Linkola suosii, mutta kasvissyöntiä jarruttavat lehmät.

Hän tietää, että ne kuormittavat luontoa. Lintumiehenä Linkola kuitenkin painottaa, että pienkarjan ympärille syntyvä eloyhteisö on vertaansa vailla: pääskyset, kottaraiset, kivitaskut.

”Kun karja pannaan pois, haarapääskyistä on seuraavana kesänä vain yksi jäljellä”, hän mainitsee. ”Maailmaan tarvitaan vähemmän ihmisiä ja enemmän lehmiä.”

Linkola on paitsi lintu- myös maitomiehiä. Hän takoi hirvittävän janoisena maidonjuonnin epävirallisen Suomen ennätyksen: neljä litraa punaista maitoa 20 minuutissa. ”Maito on minulle elämän eliksiiri.”

Hänen kellarissaan onkin oltava vähintään viiden tölkin varasto maitoa.

”Jos kotona on vain yksi tölkki, rupean olemaan hyvin levoton ja huonolla tuulella.”

Linkola varttui Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Isä Kaarlo Linkola toimi Helsingin yliopiston rehtorina. Hän oli poikansa tavoin armoton retkeilijä ja askeettinen luonne.

Linkolan kipinä luontoa kohtaan syttyi kuitenkin vasta Kariniemen tilalla. Se oli Linkolan perheen rakas kesäpaikka. Isän kuoltua tila myytiin ja Pentti Linkola joutui viettämään kesää setänsä luona.

Äiti Hilkka Linkola lohdutti kolkoissa tunnelmissa olevaa poikaansa herkkään tapaansa: Joskus toiste sitten elämä antaa sinulle retkiä ja retkeilytovereita. Koko elämäkin on edessäsi, siihen mahtuu vaikka mitä...

Vaikka Linkolan työpanoksen arvoa luonnonsuojelussa harva kiistää, hän on herättänyt kiivailla lausunnoillaan aina myös kiihkeää vastustusta.

Kirjoituksissaan Linkola sivuuttaa miellyttämisenhalunsa.

”Olen kuitenkin huono riitelemään, en sano kirjoittamiani asioita ihmisille päin naamaa. Onnettomuuteni on, että tykkään ihmisistä.”

Pentillä oli jo koulussa vahva itsetunto, muistelee kirjassa hänen lapsuudenystävänsä Risto Pelkonen. ”Väärässä olijoille” hän nauroi pilkallisesti. Niitä, jotka eivät ymmärtäneet lintuja, hän halveksi.

Linkola kritisoi ankarasti myös opettajiaan.

”Joskus rehtori tuli harmaana ja huolestuneena luokkaan, luki Penan ainetta ja kysyi, olivatko muut samaa mieltä”, Katso­lehdessä muisteltiin.

Pasifistinen Linkola suhtautui tappamiseen ehdottoman kielteisesti, joskin kalastus teki poikkeuksen.

Yliopistosta hän lennähti lintujen matkaan eikä enää palannut koulun penkille.

Metsäteollisuuden nousu toi mukanaan myös hirvittävää tuhoa: kirjassa kuvaillaan, kuinka paljaaksi hakattu tikkahaavikko nosti kyyneleet lintumiehen silmiin.

”Me emme voi saada monimiljardisena massana enää sekä kuhankeittäjän laulua, aarniometsän rauhaa ja kurjen huutoa suolakeudella että yksityisautoa, ylellistä lounasta ja kulutustavaroiden jatkuvasti pois heitettävää ruuhkaa. Ne ovat toisensa poissulkevia tuotteita. Meidän on tehtävä valinta.”

Puute on köyhyysrajan alapuolella eläneen Linkolan mukaan myös ihmisen perustarve. Pulavuodet kokenut tietää, että vasta nälkä nostaa ruuan todelliseen arvoonsa.

Samoin vasta kova työ suo makeimman levon. ”Illalla täytyy olla niin väsynyt, ettei tahdo mahtua omista ovistaan sisään.”

Linkola mielletään toisinaan erakoksi, mutta kirjan myötä avautuu myös Linkolan valoisa, sosiaalinen puoli.

Luonnonsuojelutyönsä keskellä hän ehti myös avioliittoon. Avioero järkytti Linkolaa. Hän toipui pahimman yli Lapinlahden sairaalassa mutta rengasti jo pian lintuja sairaalan pensaikossa.

Nykyistä patriotismin nousua Linkola seuraa huolestuneena.

Sodissa ja niiden estämisessä naisilla on tärkeä rooli, Linkola uskoo. Hän muistaa että jatkosodassa juuri naisten isänmaallisuus ja into oli palavaa.

Jatkosodassa kaatui myös Linkolan veli, Anssi.

”Kun miehet lähtevät sotaan, niin naiset heiluttavat liinojaan. Maailma on naisten käsissä.”

Kursivoidut lauseet ovat lainauksia Pentti Linkolan elämäkerrasta.

Pentti Linkola – ihminen ja legenda.

Riitta Kylänpää. Siltala. 462 s.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aku Hirviniemi seuraa innolla isosiskonsa ministeriuraa, vaikka välillä poliittiset mielipiteet menevät ristiin

Luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja hiilen korvaamisesta puulla: "Viherpiiperrystä pahimmasta päästä"

Suurin osa suomalaisista rajoittaisi avohakkuita lailla – maaseudulla intoa rajoituksiin vähiten, kaupungeissa eniten