Ihmiset & kulttuuri

Suomalaisten matkailu väheni sekä kotimaassa että ulkomailla

Ihmiset & kulttuuri 08.06.2016

Lapin-matkailijoiden määrä väheni viime vuodesta, kun taas Uusimaa kasvatti suosiotaan.


Lehtikuva/Kaisa Siren
Muun muassa Lapin-matkailijoiden määrä väheni viime vuodesta. LEHTIKUVA / Kaisa Siren

Suomalaiset tekivät tammi–huhtikuussa vähemmän vapaa-ajanmatkoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, kertoo Tilastokeskus. Vapaa-ajan matkailu sekä kotimaahan että ulkomaille väheni hieman vuodentakaisesta.

Maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tehtiin Tilastokeskuksen mukaan kotimaassa kolme prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Lapin-matkailijoiden määrä väheni viime vuodesta, kun taas Uusimaa kasvatti suosiotaan.

Ulkomaan matkailijat suuntasivat alkuvuodesta aikaisempaa useammin perinteisiin matkakohteisiin, kuten Espanjaan ja Thaimaahan. Espanjan matkoista noin puolet tehtiin Kanariansaarille, mutta Manner-Espanjan matkojen määrä on kasvanut viime vuodesta.