Ihmiset & kulttuuri

Synttärit keskellä metsää: työleiri, telttasauna ja hyinen, mystinen yö

Metsäjuhla luo muistoja, joita ei synny maalikylien terasseilla riekkuessa. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla.
Lari Lievonen
Ajatus metsäleiristä syntyi taimikkoa heinien keskeltä pelastaessa pari vuotta sitten. Tämä kesä 2016 on metsäleirin kolmas. Leirin kyltit syntyivät lautojen jämistä.

Yöllä riippumatossa kuusien keskellä havahdun kosteankylmään löyhähdykseen naamalla. Kokeilen nenänpäätäni: jääkylmä. Onneksi makuupussin sisällä on lämpöisää.

Olen metsäpalstallani Ilomantsissa ystäväjoukon kera pitämässä metsäleiriä. Kaikki sai alkunsa, kun pari vuotta sitten pähkäilin, missä viettäisin viisikymppiset. Mikään ravintola tai muu tavanomainen juhlapaikka ei houkutellut.

Sitten pätkähti päähän tarpeeksi innostava ja pöhkö ajatus: rakkaaksi tulleessa metsässänihän juhlat täytyy pitää!

Enpä arvannut mihin revohkaan itseni pistin – ja pahaa-aavistamattomat sukulaiset myös.

Metsäleirini tarina kantaa 1980-luvulle, kun sain kolmisenkymmentä hehtaaria suvun maita haltuuni. Tuohan on sellainen määrä, josta on yli 500 kilometrin päässä asuvalle kaupungistuneelle naiselle oikeastaan enemmän huolta kuin hyötyä.

Kun ulkomaille muuttaessani tarvitsin rahaa yrityksen perustamiseen ja autoon, latskasin metsääni muutaman hehtaarin aukon.

Saaduilla rahoilla ostin Espanjasta myös toistakymmentä kenkäparia, muun muassa muutamat sähäkät korkkarit. Niitä kopukoita voi pitää todella hyvänä metsärahojen sijoituksena, sillä kolmella parilla kipottelen edelleen.

Näin jälkikäteen ajateltuna minua asiantuntematonta kaupunkilaisnaista vietiin puukaupoissa kuin litran mittaa. Myynti ajoittui juuri metsäyhtiöiden hintakartellien aikaan. Vähän lohduttaa, että vipuun menivät minua viisaammatkin metsänomistajat.

Aukolle jätettiin muutama siemenpuu ja maa aurattiin. Huolettomuuttani ajattelin, että luonto hoitaa metsityksen.

Luonto olikin tuota mieltä, mutta Metsäkeskus ei. Puolenkymmentä vuotta sitten sieltä otettiin yhteyttä ja käskettiin tulla katsomaan, miten huonosti taimia oli putkahtanut ilmoille. Pitäisi siis istuttaa.

Siitä alkoi jakso, johon on kuulunut itkuntuherrusta mutta myös kosolti iloa ja naurua.

Itsesääliä piisasi aikansa, kun joka vuosi istutuksen jälkeen pelastin kuuttatuhatta kuusentainta heinikon seasta. Yhtenä lokakuuna rätkäisi tulla lunta keskelle horsmikkosavottaani. Potkiskelin ensin lunta pois, jotta löytäisin taimen ja sitä ympäröivät heinät.

Päivän päätteeksi olin läpimärkä ja kylmissäni. Aamuisin en saanut kättä kunnolla nyrkkiin, kun tietokoneen näpyttelyyn tottuneet sormet jäykistyivät raivausveitsen heiluttelusta.

Toki sain kosolti itäsuomalaista happea toimistotyön terveelliseksi vastapainoksi.

Pari vuotta sitten kuulasta syksyistä päivää lämmitti aurinko. Kannonnokassa ryystin termarilattea ja katselin rantaan päin avautuvaa maisemaa. Silloin idea syttyi: täällähän minä haluan puolisataispippaloni viettää!

Syntymäpäivieni valmisteluun sain puhuttua siskon ja hänen miehensä. Jokin telttasaunan tapainen olisi kyllä hieno, mutta huussiksi riittää jokin riukuviritys, tuumiskelin varovaisesti ääneen.

Ja mitä sain: palstalle kohosi niin hulppea telttasauna jämerine lauteineen, ettei monen varsinainenkaan sauna ole yhtä hyvä. Lanko rakensi myös huussin, joka jopa erottelee isot hädät ja nestemäiset ainekset.

Metsäpalstan perille ei ole tietä, joten siskonmies raahasi kaiken puutavaran järven toisesta päästä veneellä. Monimetrinen pöytäkin niistä rakentui.

Tarjoiluastioiksi völjäsin Espanjasta aikoinaan ostamani saviastiat – todella painavat – mutta pakkohan ne oli metsään saada, kun sointuvat niin hyvin ympäristöön.

Kaiken lisäksi tuli vielä siskon perheen voimin iso valkoinen juhlateltta ja autokatos tavaransäilytykseen.

Homma lähti siis lapasesta, mutta sukulaiset vakuuttavat, ettei traumoja syntynyt.

Syntyi sen sijaan ikimuistoiset synttärijuhlat. Ennen ruokailua ja saunontaa lähetin vieraat suunnistusrasteille, joilla tehtävänä oli onkia, tehdä vasta, tunnistaa sammalia ja laatia runokivellä käkkyrämännyn katveessa karjalainen laulu tai runo. Samalla ihmiset saivat tutustua toisiinsa.

Parikymmentä hurjinta jäi yöksi. Valvomisen viimeisinä tunteina nuotiopiirin eteen järvelle nousi usva, joka kietoi maailman mystiseen vaippaansa. Elämyksen kruunasi nollan tietämiin viikkoa ennen juhannusta laskenut lämpötila.

Koska roinaa on minun ikäiselläni ihmisellä vaikka muille jakaa, olin pyytänyt, että lahjaksi saa tuoda kuohuviinipullon sekä yhden tai pari sulhasehdokasta.

Kuohuviiniä tuli juuri sopivasti. Sulhasehdokkaita ei yhtään. Silti pienellä joukolla päätimme, että seuraavana kesänä pidetään syntymäpäivien jatkoksi metsähääleiri.

Elämän realiteettien ja sulhaskadon takia hääleirin teema on nyt vaihtunut pelkäksi metsäleiriksi.

Tavaroiden rahtaukseen siskonmies on hommannut ja kunnostanut minulle vanhan lasikuituveneen. Sillä kulkevat teltat, patjat ja muut roinat sekä ruokaa ja juomaa sen verran, että leirillä pärjäisi yhden yönseudun sijasta varmasti viikonpäivät.

Minä tuon puu-uunissa muhinutta lammaspaistia, vastarannan ystäväni Venäjän puolelta ostettua mustaa merilevämätiä, sipulia ja smetanaa. Kolmannen vastuulla ovat aamiaistarpeet, ja neljäs saapuu mustikoiden ja vaniljakastikkeen kera.

Pöytä pannaan koreaksi unohtamatta monimetristä oranssikeltaista liinaa, joka on parinkymmenen vuoden kaapissa lojumisen jälkeen löytänyt vihdoin käyttötarkoituksen metsäleirin pitkässä pöydässä.

Toinenkin asia on näköjään leirillemme ominaista: öinen kylmyys. Siksi nenänpäätäni jälleen aamuyöstä paleltaa. Minä olen riippumatossa, joka on oivallinen pötköttelypaikka parin yön sessioon. Itikoiden varalta on moskiittoverkko, mutta nyt sitä ei edes tarvitse.

Muut tuhisevat teltoissaan.

Kun katson tiluksillani olevaa entistä aukkohakkuuta, täytyy sanoa, että luonto on viisaampi kuin Metsäkeskuksen mikään asiantuntija.

Palsta pukkaa koivun lisäksi mäntyä. Ne ovat niitä luonnontaimia, jotka kuusia istuttaessani olivat tuskin sirkkana, ehkä jopa vain ilkikurisena pilkkeenä siemenessä ja kävyssä. Nyt muutamassa vuodessa ne ovat kirineet metritolkulla eroa istutuskuusiin, joita saa etsimällä etsiä.

Kaikessahan nykyään pitää olla tehokas, myös metsänhoidossa. En silti ymmärrä, mitä järkeä on kiirehtiä väkisin telläämään maahan istutustaimia, kun luonto hoitaisi metsittymisen vähän pidemmän ajan kuluessa.

Se olisi metsää, joka on juuri tuolla paikalla tottunut taistelemaan läpi luonnonvalinnan siemenestä jämeräksi puuksi.

Taimikonraivauksesta vielä löysäilen, enkä pane metsäleirille tulevia ystäviänikään talkoisiin. Tärkein asia on yhdessäolo luonnon ja hiljaisuuden keskellä.

Tämä tekee kaupunkilaisporukalle hyvää ja synnyttää muistoja enemmän kuin maalikylien terasseilla riekkuminen.

Vakiomusiikkina leirillä soi patterimankalta Reijo Taipale. Hänen Satumaa leirin aloittaa ja sen myös lopettaa.

Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois...

Lue myös:

Vinkit metsäjuhlien järjestämiseen

Näin rakennat hulppean telttasaunan

Aukkohakkuun tuotteistusta: horsmasoppaa

Hurjat vihdat eli vastat: kokeile nokkosta ja katajaa

Lue lisää

Näin rakennat telttasaunan – ja saat mitä muhevimmat löylyt

Vinkit metsäjuhliin

Oma loma-asunto voi olla myös bisnes – näin panet mökkisi tuottamaan

Horsmasoppaa