Ihmiset & kulttuuri

Teatteriarvio: Elokuva piirtyy näyttämön kulisseihin

Ihmiset & kulttuuri 13.02.2017

Jyväskylän kaupunginteatterin Kauas pilvet karkaavat -näytelmä on kaunis versio samannimisestä elokuvasta.


Jiri Halttunen / Jyväskylän kaupunginteatteri

Se, että elokuva ja teatteri lainaavat kertomuksia toisiltaan, ei ole harvinaista. Harvinaislaatuista on kuitenkin Jyväskylän kaupunginteatterin tapa käydä tätä vuoropuhelua uudella, raikkaalla tavalla.

Kauas pilvet karkaavat perustuu Aki Kaurismäen ohjaamaan, samannimiseen elokuvaan vuodelta 1996. Ilona (Maija Andersson) ja Lauri (Jukka-Pekka Mikkonen) ovat tyytyväisiä elämäänsä, vaikka talous on tiukalla. Pieneen hemmotteluun on kuitenkin varaa, iso televisiokin saadaan ostettua, osamaksulla tosin.

Irtisanomiset ja taloudellinen niukkuus ajavat pariskunnan epätoivoiseen kierteeseen. Hovimestarien ja perinteikkäiden ravintoloiden aika on ohi, ja Ilona joutuu tyytymään ravintolatyöntekijän epäkiitolliseen osaan nykyaikaisilla työmarkkinoilla. Bussikuski Lauri on puolestaan ylpeä, eikä tahtoisi myöntää tilanteen vakavuutta.

Toivottomuuden säikeitä arkipäiviin punova yhteiskunnallinen tilanne ei tapa henkilöhahmojen uskoa tulevaisuuteen. Sinnikkyydellä, ystävien tuella ja pienellä ripauksella onnea voi taivas vielä kirkastua.

Jyväskylän kaupunginteatterin tulkinnassa valot ja varjot on nostettu tärkeään rooliin. Toisinaan kohtaukset näytellään valtavien kankaiden takana, näyttelijöistä kielivät vain varjokuvat, joita kovat valot polttavat vaaleille pinnoille. Utuinen tunnelma tiivistyy ajoittain jopa ahdistavaksi, hahmojen valtasuhteita kuvastetaan erikokoisilla varjoilla.

Etenkin näytelmän alkuvaiheessa teatterin perinteisiä puitteita on rikottu monella tavalla. Valomiehet liikkuvat yleisön silmien edessä, välillä tunnelma on kuin elokuvan kuvauspaikalla.

Tarinaan on kirjoitettu kiinnostavalla tavalla mukaan kertoja­ääni, joka luo näytelmään aivan uuden kerroksen. Lavalla seisova kertojahahmo vaihtuu, mutta joka kerta yleisö saa kuulla tarkan selostuksen siitä, mitä näyttämöllä tapahtuu. Kerrontatapa on yllättävän luonnollinen, ja luo ajoittain jopa suupieliä ujosti kutkuttavaa huumoria. Herskyvää on myös töksähtelevä puhetapa läpi näytelmän.

Tarinaa rytmittävät musiikkiesitykset eivät tunnu päälle liimatuilta, erityisen ihastuttavia ovat Saara Jokiahon viulusoolot. Koreografiat ovat hienovaraisia. Jopa ilmeiden ja eleiden tasolla saadaan luotua tunteita, jotka välittyvät viimeisellekin penkkiriville asti.

Kaiken kaikkiaan Kauas pilvet karkaavat onnistuu luomaan tuoreen tuulahduksen teatterikerrontaan. Äärimmäisen herkät ja toisaalta väkevät varjokuvat kummittelevat alitajunnassa vielä pitkään teatterin oven sulkeutumisen jälkeen.

Kauas pilvet karkaavat Jyväskylän kaupunginteatterissa 13.5. saakka.

Aiheeseen liittyvät artikkelit