Ihmiset & kulttuuri

Vegaaniminiä järisyttää lihakarjatilallista perhettä Vaasan kaupunginteatterissa

Taina Latvala kirjoitti näytelmän maaseudun murroksesta ja ihmissuhteista
Jaana Kankaanpää
"Yhteistyö Vaasan kaupunginteatterin kanssa on ollut todella antoisaa", kiittelee Taina Latvala, jonka omat juuret ovat vahvasti Lapualla.

Kun kaupunkiin opiskelujen perässä muuttanut poika tuo kotitilalle miniän näytille, kotitilalla asuva vanha pari sekä peräkamarin pojaksi päätynyt isoveli joutuvat tahtomattaan mukaan melkoiseen tahtojen ja tunteiden vuoristorataan.

Kirjailija Taina Latvalan Vaasan kaupunginteatterille käsikirjoittamassa näytelmässä Saman katon alla on kaikki ainekset vahvaan ja viihdyttävään tarinaan.

"Minulla oli ajatus perheestä, joka elelee maaseudulla Etelä-Pohjanmaalla. Jouluna kotiin karjatilalle saapuu helsinkiläistynyt poika Matias. Hän haluaa esitellä perheelleen kihlattunsa, vegaanista ruokavaliota noudattavan filosofian tohtorin."

"Minua kiinnosti ajatus mitä tapahtuu perheessä, jonne tuodaan uusi jäsen. Jäsen, joka tuo mukanaan aivan omat tapansa ja tottumuksensa, omat taustansa."

Latvala on rakentanut tarinaan ajankohtaiset puitteet. Maaseudun murros ja jatkajapohdinta ovat läsnä.

"Vanhalla isännällä sydän reistailee. Hän miettii, mitä tilalle tapahtuu. Onko kummastakaan pojasta jatkajaksi?"

Taina Latvala, 33, ei itse ole maatilalta kotoisin, vaikka juuret syvällä pohjanmaalla ovatkin.

"Jouduin tekemään paljon taustatöitä. Haastattelin kahta maanviljelijää karjatilan arjesta. Halusin myös käydä omin silmin tutustumassa navettaan. Millaisia koneita nykyaikaisessa navetassa on? Millaisia ovat sonnit?"

"Halusin ymmärtää realistisesti maatilan vuodenkiertoa. Minun piti nähdä, että ymmärsin."

Latvala keskusteli sukupolvenvaihdosprosessista asiaan perehtyneen lakimiehen sekä ProAgrian erityisasiantuntijan kanssa.

"Lopulta tuntui siltä, että kohta voisin itsekin ryhtyä jakamaan aiheesta neuvoja", Latvala nauraa.

Joku epäili matkan varrella, ettei tarinaan ole mahdollista saada onnellista loppua.

"Maanviljelijöillä on erittäin vahva suhde maahan ja isien perintöön. Vanhan isännän ja emännän huoli, päättyykö tämä tähän, on hyvin konkreettinen ja repivä."

"Kaikesta huolimatta sain vietyä sen niin, että olen tyytyväinen. Tarinassa on toivoa!"

Tarinassa on myös runsaasti naurua. Ihmissuhteista veljeksien välillä, puolisoiden kesken sekä anopin ja miniän välillä ei voi olla löytämättä huumoria.

"Nauru ja itku ovat hyvin lähellä toisiaan. Koominen syntyy monesti siitä, että on jo niin paljon ongelmia ettei enää voi kuin nauraa."

Näytelmä Saman katon alla saa kantaesityksensä Vaasan kaupunginteatterissa syyskuun 23. päivänä.

Lue lisää

Teatteriarvio: Vuonna 2019 huumori pitäisi repiä jostain aivan muualta kuin taitoluistelun ääressä herkistyvistä miehistä

Teatteriarvio: Gabriel on aitoa ylinäyttelemistä – rakkaudella Waltarilta

Siriuksen vieraat palasi 34 vuoden jälkeen kotikulmilleen Lappajärven Itäkylään

Koko perheen näytelmät elävöittävät Ylihärmän nuorisoseuran toimintaa