Kantri

Lukiolaisen verinen kauhuelokuva päätyi paikallisen kuvataiteilijan käsiin – nyt Teemu Nikki on palkittu elokuvaohjaaja

Teemu Nikin ura alkoi kyläkaupasta vuokratulla kameralla. Juuri ensi-iltansa saava Nimby ravistelee kuppikuntaisuutta, puolin ja toisin.
Sanne Katainen
Sysmästä kotoisin oleva Teemu Nikki on hiljan muuttanut Helsinkiin ja kulkee töihin polkupyörällä.

Sysmän syrjäkylältä kotoisin oleva Teemu Nikki on kulkenut pitkän tien palkituksi elokuvaohjaajaksi. Hänen uusi maaseutukomediansa Nimby kertoo suvaitsevaisten ihmisten suvaitsemattomuudesta.

Lahdenpohjan kylällä sikatilalla varttunut Nikki päätti 16-vuotiaana, että hänestä tulee elokuvaohjaaja.

Syrjäkylä ei tarjonnut viisilapsisen perheen kuopukselle valmista tekemistä, se piti itse keksiä. Pojan onneksi kyläkaupasta sai vuokrattua VHS-videokameran, jolla hän alkoi kuvata kaveriensa kanssa verisiä splatter-kauhuelokuvia.

”Ympärillä oli metsää, jossa saimme heitellä vapaasti tekoverta. Tykkäsin rakennella erikoisefektejä ja irtoraajoja. Mielsin elokuvanteon myös käsityöammatiksi”, porukan päällepäsmärinä häärinyt Nikki muistelee.

Yksi kauhuelokuvista päätyi lukion opettajan kautta sysmäläisen kuvataitelijan Marjatta Tapiolan nähtäväksi. Tapiola vaikuttui elokuvan visuaalisuudesta. Hän järjesti Nikille kesätyöpaikan Rauni Mollbergin Paratiisin lapset -elokuvan kuvauksiin.

”Toimin kuvausten juoksupoikana ja näin elokuvan tekoa läheltä. Se, että pääsin mukaan omien kauhuelokuvien takia, antoi uskoa tekemiseen.”

Nikki on itseoppinut ohjaaja. Kun hän ei päässyt elokuvakouluun, hän työskenteli kuvauksissa valomiehenä, kamera-assistenttina ja kuvausjärjestäjänä. Vuosituhannen vaihteessa hän pääsi ohjaamaan musiikkivideoita ja mainoksia.

Nikki ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa, 3 Simoa, 36-vuotiaana. Unelman toteutumiseen kului 20 vuotta.

”En koe tehneeni uhrauksia, koska olen nauttinut matkasta ja noussut aina yhden portaan ylöspäin. Toki tuuriakin on tarvittu matkan varrella.”

Uudessa Nimby-elokuvassa helsinkiläistynyt Mervi (Susanna Pukkila) vie ulkomaalaistaustaisen tyttöystävänsä Katan (Almila Bagriacik) ensimmäistä kertaa maaseudulle vanhempiensa luo. Perillä hänelle selviää vanhempien salaisuus, joka laittaa hänen oman suvaitsevaisuutensa koetukselle.

Mervi joutuu ratkomaan myös paikkakunnalle muuttaneiden pakolaisten aiheuttamia ristiriitoja.

”Pyrin siihen, että elokuvan kaikki hahmot olisivat inhimillisiä kaikkine heikkouksineen. Loppujen lopuksi kaikki tarvitsevat rakkautta”, Nikki toteaa.

Nikki sai idean elokuvaan kohdatessaan omia ennakkoluulojaan ja pohtiessaan tässä ajassa vallitsevaa kuppikuntaisuutta.

”Sen sijaan, että ihmiset kommunikoisivat keskenänsä, he huutelevat toisillensa. Meidät voidaan yhden lauseen perusteella määritellä suvakeiksi, rasisteiksi tai miksi tahansa.”

Nikki arvostaa maaseutujuuriaan. Nöyrä asenne työntekoa kohtaan on peräisin kotitilalta, jota hänen veljensä pitää nykyisin.

”Perin maatilalta ajatuksen, että luullaan että osataan korjata itse kaikki. Vaikka ei se niin ole, niin ainakin yritetään sinnikkäästi”, Nikki naurahtaa.

Nikin läpimurtoelokuva Armomurhaaja syntyi minibudjetilla. Nikki laittoi jokaisen kuvauspäivän aluksi eväät koko kuvausryhmälle. Elokuva voitti kolme Jussia ja se oli Suomen ­ehdokkaana parhaan vieraskielisen elokuvan ­Oscar-palkinnon saajaksi vuonna 2018.

Nikki ei ole omimmillaan elokuvagaalojen salamavalojen loisteessa, vaan työn ja kotiaskareiden äärellä. Parhaillaan hän työstää uutta elokuvaa ja tv-sarjaa.

”Jos jatkan ohjaamista tätä tahtia, niin saatan olla kymmenen vuoden päästä aika hyvä”, hän tuumaa.

Mikäli Nikki ei jonain päivänä enää nauttisikaan ohjaamisesta, hän kouluttautuisi kokiksi.

”Tunnen monta ohjaajaa, jotka pitävät ruuanlaitosta. Kokatessa rakennetaan kokonaisuutta pienistä osista, ja sitähän se on elokuvan tekeminenkin.”

Nimby-elokuvan ensi-ilta on 9.10.

Lue lisää

Luonnonsuojelu ei sovi ihmiselle, väittää Pekka Juntti

Perunan mainetta on kolhittu syyttä, mutta vaatimaton mukula ansaitsee ylistystä

Aikakausien kohtaaminen – muinaisvaatteet vievät mielenkin menneeseen

Onko tämä keski-ikäisyyden merkki – käyttekö tekin aikuiskävelyllä?