Tammikuussa kuljetaan jo kohti kevättä. Päivät ovat kuitenkin vielä niin lyhyitä, että huonekasvit joutuvat sinnittelemään vähällä valolla. Viimeistään tässä vaiheessa alkaa pitkä pimeä kausi näkyä myös niiden hyvinvoinnissa.
Kasvien lehdet riippuvat ja kellastuvat, lehdenkärjet kuivuvat ruskeiksi ja latvusten uusi kasvu näivettyy. Piilossa talvisen ulkokuoren alla myös kasvien vastustuskyky heikentyy, jolloin ne altistuvat entistä herkemmin kirvojen ja muiden pienten tuholaisten hyökkäyksille.
Helpoin tapa virkistää kasvien elämää on pyyhkiä pölyt pois niiden lehdiltä ja parantaa kasvien valonsaantia nostamalla ne mahdollisimman lähelle ikkunaa. Myös kasvivalot kannattaa ottaa avuksi. Nykyisin markkinoilla on varsin edullisia, kasveille suunniteltuja valoja, joiden valospektri miellyttää myös ihmissilmää.
Hätätilassa on kasvien valotuksessa apua myös tavallisesta loisteputkivalosta tai led-lampusta, mutta niiden säteilemässä valossa on yleensä melko paljon kellertävää valoa, jota kasvit eivät kykene käyttämään hyväkseen.
Kasvit kannattaa ryhmitellä valon alle niin, että samasta valosta riittää apua mahdollisimman monelle kasville. Valojen asentamisessa on myös tärkeää huomioida, että ne sijoitetaan riittävän lähelle kasvia. Valon teho heikentyy nopeasti etäisyyden kasvaessa. Niinpä kasveille tarkoitettua valonlähdettä onkin turha sijoittaa katonrajaan.
Kasvivaloja on hyvä pitää päällä 10–12 tuntia vuorokaudessa, mikä riittää useimpien viherkasvien valontarpeeseen jättäen niille kuitenkin riittävän pitkän yöjakson. Pimeääkin tarvitaan, sillä pimeässä kasvit muuttavat yhteyttämisessä syntyneen energian tarvitsemikseen rakennusaineiksi.
Eniten valoa kaipaavat ne kasvit, jotka ovat kotoisin aurinkoisilta aavikoilta ja tropiikin valoisista osista. Näitä lajeja ovat muun muassa kaktukset, rahapuu, mehipuu, kiinanruusu, tuoksuköynnös ja ihmepensas. Myös kaikki kirjavalehtiset kasvit kannattaa talveksi nostaa eteläiselle ikkunalle tai kasvivalon alle. Syy tähän liittyy sekä niiden fysiologiaan että ulkonäköön.
Kirjavalehtisten lehtien valkeissa tai punaisissa kuvioissa ei ole yhtä paljon yhteyttävää tehoa kuin vihreissä kasvinosissa. Liian pimeä tai varjoisa kasvupaikka heikentää myös kasvien kauneutta, sillä heikossa valossa niiden lehdet muuttuvat vihreämmiksi ja kirjavien kuvioiden määrä vähenee.
Samankaltaisen valon määrän vaikutuksen voi nähdä myös esimerkiksi peikonlehden lehdissä. Kun valoa on riittävästi, lehtiin syntyy runsaasti reikäkuvioita. Sisemmällä huoneessa kasvavilla peikonlehdillä lehdet ovat yhtenäisempiä.
Huonekasveista vähimmällä valolla selviytyvät viidakon pohjakerroksista kotoisin olevat lajit, kuten vehkat, araliat, vuoripalmu ja saniaiset. Myös anopinkielet, muratti ja pienilehtiset limofiikukset selviytyvät talvesta yleensä hyvin, kunhan kasvuolosuhteet muuten ovat kunnossa, ja kasveja ei pimeiden kuukausien ajan kastella liikaa tai liian vähän.
Lepokaudella kasvien vedenkulutus on selvästi kasvukautta vähäisempää. Kastelun tarve kasvaa vasta helmikuun lopulla tai maaliskuussa, jolloin luonnonvaloa on tarjolla enemmän ja kasvit käynnistelevät uutta kasvua.
Lannoitetta huonekasveille ei talvikaudella anneta, veteen voi korkeintaan sekoittaa tilkan merileväuutetta. Jos talven rasittamia kasveja erehtyy lannoittamaan, aiheutuu niille herkästi myrkytystä muistuttava tila, josta kasvit eivät tokene. Onkin tärkeää antaa kasvien levätä.
Uuden kasvun, lannoituksen ja ruukunvaihtojen aika koittaa vasta maaliskuulla, jolloin päivä on pidentynyt niin, että kasvit kykenevät jälleen täyttämään energiavarastojaan. Etenkin taimikasvatukset kaipaavat kuitenkin lisävaloa ainakin maaliskuun loppuun saakka.
