Kantri

Shamaanirumpuja tekevä Tupenkylän hippi on luennoinut eurooppalaisille huippu­poliitikoille, tarjonnut yösijan sadoille ulkomaalaisille ja kasvattanut kuusi lasta

Taitelija Juha Järvinen toivoo, että Jurvasta tehtäisiin Suomen susipääkaupunki.
Johannes Tervo
Juha Järvinen toivoo, että Jurvasta tehtäisiin Suomen susipääkaupunki.

Kurikan Jurvassa Tupenkylässä on entinen kansakoulu, jonka piharakennuksessa tehdään uniikkeja rumpuja. Juha Järvinen päätyi shamaanirumpujen tekijäksi hieman sattumalta, kun hänen ohjaajaystävänsä pyysi etsimään shamaanirummun elokuvan kuvausrekvisiitaksi.

Järvinen on sellainen, että kun hän innostuu jostakin, syventyy hän siihen täysin. Perehtyessään shamaanirumpujen historiaan hän sai selville, että vain harva valmistaa niitä alkuperäisen mallin mukaisesti.

Järvistä alkoi kiehtoa rumpujen kaunis symboliikka. Kalvoihin tehtyjä piirustuksia esiteltiin auliisti sivullisille, mutta rummun sisäosa oli sielu, jota piiloteltiin ulkopuolisilta.

”Samaistuin asiaan, koska olen herkkänä ihmisenä kokenut, että minua ei aina ymmärretä. Sain inspiraation tehdä sata erilaista rumpua, ikään kuin olisi sata erilaista shamaania”, Järvinen valottaa innostuksen syntyä.

Taiteilija suunnittelee rummut päässään ja lopputulos muovautuu tekemällä. Hän ei käytä mittanauhaa tai muotteja. ”Kun joku asia on vinksallaan, rumpuun tulee kiva tatsi. Olisi äärimmäisen helppoa tehdä kopioita ja myydä malleja sarjatuotantona. Se olisi rahallisesti järkevää, mutta haluan mennä intohimoni mukaan.”

Rummut ovat ekologisesti tehtyjä. Rungon materiaalina käytetään pääosin haapapuuta ja kalvona toimii poron tai peuran nahka. Maalin Järvinen valmistaa itse sekoittamalla maavärejä vernissaan.

”Rummut on tehty kestämään 100–200 vuotta. Jos tulevaisuudessa joku viskaa ne ojan pohjalle, ne maatuvat siellä iloisesti.”

Taiteilijuuden ja yrittäjyyden sopusointu ei ole aina ristiriidaton. Järvisen kaltaisen herkän taiteilijan on usein vaikea hinnoitella töitään. Viime vuonna hän teki shamaanirumpuja kansainväliseen suurproduktioon, jonka nimeä hän ei saa vielä sopimusteknisistä syistä paljastaa.

”Suurin osa rummuista menee köyhille hipeille. Tilattaessa minua kiinnostaa enemmän se, minkälaiselle ihmiselle rumpu menee kuin mitä siitä maksetaan.”

Noitarummuista ei ole varsinaiseksi leipätyöksi. Järvinen tekee ohessa video- ja valokuvatuotantoa.

Mies on nähnyt myös yrittäjyyden karumman puolen. Hänellä oli aiemmin menestynyt ikkunapieliä valmistava yritys. Asiakkaina oli talotehtaita ja vientiä oli myös itärajan taakse.

Yritys ehti toimia seitsemän vuotta, kunnes Järvinen sai burn outin ja sairastui masennukseen. Lopulta verottaja haki yhtiön konkurssiin.

”Olin viimeisen vuoden lähestulkoon toimintakyvytön. Tilauksia olisi ollut, mutta vasara ei enää totellut. Joinain päivinä vain itkin ja oksentelin työhuoneella. Sain pahoja rytmihäiriöitä ja pahimpina hetkinä toivoin kuolevani.”

Konkurssi oli kova kolaus myös taloudellisesti. Pesänhoitaja myi firman 40 000 euron arvoisen kaluston kolmella tuhannella eurolla. Koko summa meni pesänhoitopalkkioon. Konkurssi vaikeuttaa Järvisen elämää edelleen, sillä maksettavaksi jäi verovelkaa.

Järvinen on kotoisin Petäjävedeltä. Taidemaailmaan hänet tutustutti isä, joka toimi taideoppilaitoksen rehtorina.

Ennen Jurvaan muuttoa Järvinen asui Mari-vaimonsa kanssa Helsingissä ja Kokkolassa. Metsien ympäröimä vanha koulu on ollut heidän kotinaan jo kuusitoista vuotta. Pariskunta päätyi hankkimaan entisen koulun, koska sieltä löytyivät yritykselle sopivat toimitilat. Samalla he saivat haaveilemansa pihapiirin, jossa voi pitää eläimiä.

Vuosia sitten Järviset liittyivät sohvasurffaus-sivustolle, jonka kautta heillä alkoi käydä ilmaisia majapaikkoja etsiviä turisteja maailman joka kolkasta. Sitä kautta heräsi ajatus perustaa taidemajatalo Art B&B, joka tarjoaa aamiaismajoitusta ja luovaa tekemistä.

Seitsemän vuoden aikana satoja henkilöitä ympäri maailmaa on majoittunut keskelle lapsiperheen hektistä arkea. Art B&B:hen tulijan ei tarvitse olla kädentaitaja, sillä apua ja opastusta saa tarvittaessa. Halutessaan voi tehdä oman rummun, kokeilla valokuvausta tai tehdä mitä huvittaa.

”Meidän elämämme on ollut aina hyvin sosiaalista. Kun muutimme tänne keskelle ei mitään, luulimme, että se kuihtuu. Mutta kävikin päinvastoin. Täällä olemme olleet kaiken keskellä ja vieraita on käynyt enemmän kuin koskaan.”

Järvinen ja hänen taiteilijaystävänsä Mikki Paajanen ovat parhaillaan perustamassa Jurvan keskustaan isompaa taidekeskusta.

”Tulemme järjestämään taidekursseja, ja majoitustiloja tulee moninkertainen määrä. Tavoitteena on saada houkuteltua Jurvaan luovia ihmisiä ympäri maailmaa. Päätimme jo vuosia sitten luoda Jurvasta Euroopan kulttuuripääkaupungin”, Järvinen visioi pilke silmäkulmassa.

Hänen mukaansa Suomen pienistä kunnista ja maaseutukylistä löytyy runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Täytyisi vain osata arvostaa ja hehkuttaa vahvuuksiaan, olla rohkeasti omaleimainen.

Järvinen näkee, että kehityksen jarruna on usein kylille juurtunut tiivis ja konservatiivinen punaniskaporukka, joka pelkää muutosta ja ajattelee, että asiat voi hoitaa yhä esi-isien tavoin.

”He eivät näe, että maailma muuttuu ympärillä. He vastustavat globalisaatiota, vaikka totuus on, että voimme pärjätä vain siten, että osaamme hyödyntää sitä.”

Neljä vuotta sitten Järvinen valittiin 2 000 suomalaisen ohella kaksivuotiseen perustulokokeiluun. Yhtäkkiä Järvinen antoi kasvot koko Suomen perustulokokeilulle maailman medioissa. Järvisen laskujen mukaan noin 300 ulkomaalaista mediatyöntekijää kävi Jurvassa. Parhaimmillaan häntä haastatteli viisi tv-kuvausryhmää päivässä.

Haastattelujen tavaramerkiksi nousi musta silinterihattu, jonka hän osti 20 eurolla Berliinistä.

”Kansainvälistä mediaa kiinnosti Jurvassa asuva hattupäinen hippi. Laskin, että omalta osaltani hattu tuotti enemmän rahaa kuin perustulokokeilu. Toimittajat jättivät kymmeniä tuhansia euroja Suomeen käydessään täällä.”

Myös eri maiden viranomaiset lähestyivät Järvistä. Japanin terveysministeriön virkamiehet haastattelivat häntä perustulokokeilusta. Saksassa ollessaan Järvinen puhui suuressa konferenssissa ja tapasi paikallisia huippupoliitikkoja.

Järvinen on esiintynyt mediassa myös koti-isänä ja puhunut vapaan kasvatuksen puolesta. Heidän perheessään lapset saavat temppuilla ja kokeilla rajojaan. Järvisen kuvaamasta Ei saa!!! -temppuvideosta tuli sosiaalisen median hitti.

Kulunut vuosi on ollut hiljainen. Järvinen odottaa, että koronapandemia hellittää ja turistit palaavat. On selvää, että taidemajatalosta liikkuu maailmalla monenmoista tarinaa.

Järvinen kertoo saksalaispariskunnasta, joka itki koko matkan Jurvasta Vaasan lentokentälle.

”He olivat häkeltyneitä siitä, miten hieno kokemus kaksi viikkoa meidän perheessämme oli. Moni maailmanmatkaaja on sanonut, että Jurva on paras paikka, missä he ovat koskaan käyneet.”

Tarina on kerrottavanaan myös eräällä BBC:n toimittajalla, joka innokkaana maratonharrastajana eksyi Jurvan perämetsiin. Pahaksi onnekseen hän oli jättänyt puhelimensa majapaikkaan.

”Onnekseen hän törmäsi metsässä paikalliseen asukkaaseen, joka sai kielimuurista huolimatta opastettua hänet takaisin tänne. Myöhemmin kerroin kyseiselle toimittajalle, että tässä meidän lähellä pyörii susilauma. Hän varmaankin kertoo kotipuolessaan Englannissa, että Juha lähetti hänet susilauman keskelle ilman puhelinta”, Järvinen nauraa.

Mies ei itse pelkää suurpetoja. Hän on liikkunut paljon metsässä ja törmäsi karhuun jo lapsena. Hänen mielestään Suomeen mahtuisi toinen mokoma susia.

Järvinen toivoo, että Jurvasta tehtäisiin Suomen susipääkaupunki. ”Täällä Jurvassa on susikeskittymä. En usko, että lapsilleni on susista mitään vaaraa. Suomessa kuolee vuosittain rattijuoppouden seurauksena viitisenkymmentä ihmistä. Jos päästän lapseni bussipysäkille, sutta suurempi riski on rattijuoppo.”

Järvinen on nähnyt maailmaa ja reissuilta riittäisi kerrottavaa. Senegalissa hän tutustui prinsessaan ja joutui ryöstetyksi viidakkoveitsellä uhaten. Tekijä jäi kiinni, koska Järvinen videokuvasi ryöstön. Saksassa hän päätyi uutislähetykseen pelastettuaan kaksi ihmistä terassille sairauskohtauksen vuoksi suistuneen auton edestä.

”En vaihtaisi elämää kenenkään kanssa. Monessa suhteessa se on ollut värikkäämpää kuin monella muulla. Olen onnellinen mies.”

Johannes Tervo
Järvistä kiehtoo rumpujen kaunis symboliikka. Kalvoihin tehtyjä piirustukset ovat esillä, mutta rummun sisäosa on sielu, jota piilottaan ulkopuolisilta. Jokainen shamaanirumpu on yksilö.
Lue lisää

Kuka tahansa meistä voisi olla fatimdiarra

Vähätelty otus osoittautui ylivoimaiseksi: Merenpohjan nilviäinen voittaa lopulta jokaisen meistä

Eläimellistä maisemanhoitoa – peltojen keskeltä kulkevat kauniit joenpientareet tarvitsevat laiduntajia

Kari Hotakainen kyllästyi maalaisten pilkkaamiseen Helsingin Sanomissa – uusin romaani on hervoton kauhutarina yhteen kaupunkiin ahdetusta Suomesta