Kantri

Risto Rasa nousi lukijoiden suosikiksi pelkistetyllä luontolyriikallaan – 1970-luvulla runoilijaa moitittiin poliittisen sanoman puutteesta

Eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja kirjoittaa yhä hiljakseen runoja, mutta uuden kokoelman julkaisua hän ei lupaa.
Jaana Kankaanpää
Risto Rasan esikoisteos Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971) oli muurinmurtaja suomalaisessa lyriikassa. Vähäeleiset mutta yksityiskohtaiset, syvän luontokokemuksen ja arki-ilmiöiden sävyttämät runot puhuttelivat uusia yleisöjä.

Vaasassa kasvanutta Risto Rasaa on kuvattu 1970-luvun itseoikeutetuksi runopojaksi. Hänen pelkistettyjä ja arkisen lämpimiä runojaan lukivat nekin, jotka eivät muuten olleet kiinnostuneita lyriikasta.

67-vuotias Risto Rasa on tehnyt elämäntyönsä kirjastonhoitajana. Sama ammatti yhdistää vaimoa Elina Rasaa. Pariskunta viettää nyt Somerolla rauhallisia eläkepäiviä.

Viimeisin teos, Rasan toimittama modernien mäntyrunojen kokoelma Hidas tanssi ilmestyi 2012. Runokokoelmien jälkeen häneltä on julkaistu lehtisikermiä.

”Kirjoitan silloin tällöin yhä jonkin runon, mutta niitä kertyy nykyään aika hitaasti. En tee runoja tilauk­sesta.”

Risto Rasa innostui runoudesta jo teini-ikäisenä. Vaasan kirjastosta hän löysi esimerkiksi Jorma Pennnasen Rivit ja Henry Parlandin Hamlet sanoi sen kauniimmin. Nuorukainen päätti kokeilla, pystyisikö hän laittamaan sanoja samaan tyyliin peräkkäin.

Rasa rupesi lukemaan entistä enemmän runoja. Vaikutteita tuli monelta suunnalta, kotimaisista kolahtivat esimerkiksi Juhani Tikkanen ja Niilo Rauhala. Hän innostui myös klassisen japanilaisen ja kiinalaisen runouden suomennoksista, ja varsinkin haiku- ja tankarunous kehitti tyyliä.

Rasa yritti saada runojaan ensin julki maakuntalehti Vaasassa. Hengentuotteet eivät kuitenkaan kelvanneet lehden nuortenpalstalle, niihin suhtauduttiin ystävällisen humoristisesti.

Muutaman vuoden päästä tärppäsi, kun kirjallisuuslehti Parnassossa Jarkko Laine innostui teksteistä. Se avasi myös Otavan ovet. Esikoisrunokokoelma, Metsän seinä on vain vihreä ovi, ilmestyi Rasan ollessa vasta 17-vuotias lukiolainen.

Jälkikäteen ajatellen Rasa pitää siunauksena, että ensimmäinen runoteos julkaistiin niin varhain.

”En hurahtanut ajatukseen, että ryhdytäänpä tässä kirjailijaksi. Hannu Mäkelä on tukenut minua aina paljon. Hän lähetti kirjeen ja kehotti käymään koulut rauhassa loppuun.”

Risto Rasa pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kirjastotiedettä ja tie vei kirjastonhoitajaksi.

Jaana Kankaanpää
1980-luvun lopulla Risto Rasa kokeili muutaman vuoden, miten hän pärjäisi vapaana kirjailijana. Se ei tuntunut luontevalta ja perheen kaksi kirjastonhoitajaa saivat molemmat töitä Somerolta Varsinais-Suomesta.

1980-luvun lopulla Risto Rasa kokeili muutaman vuoden, miten hän pärjäisi vapaana kirjailijana. Se ei tuntunut luontevalta ja perheen kaksi kirjastonhoitajaa saivat molemmat töitä Somerolta Varsinais-Suomesta.

Somero tunnetaan ainakin suurista pojistaan Unto Monosesta, Rauli ”Badding” Somerjoesta ja M. A. Nummisesta. Musiikkikulttuuri on nykyäänkin pikkukaupungissa elävää. Rasa on kiitollinen, että Somero on suhtautunut kiitettävästi kirjaston kehittämiseen.

Vaikka digilaitteet ja äänikirjat valtaavat alaa, kirjastomies uskoo edelleen painettuun kirjaan.

”Kirjaa on niin mukava pitää kädessä ja käännellä sivuja. Puhelimen ja tietokoneen näytön valo rasittaa silmiä. Minulla menee pinna digilaitteiden kanssa. Tunnukset eivät pelaa ja aina pitää ladata jotain.”

Vaikka aineistojen lainaaminen on edelleen päätehtävä, kirjasto on myös ihmisten kohtauspaikka, jonne kaikki ovat tervetulleita ilmaiseksi. Kolmekymmentä vuotta kestäneen kirjastouran aikana Risto Rasa tutustui moniin vakiokävijöihin.

”Yhteisöllisyydestä puhutaan, mutta ihmisten kohtaamista viedään jatkuvasti pois vähentämällä palvelupisteitä. Suomessa kehitetään vain välineitä, jotta kaikki asiat voi hoitaa kännykällä.”

Jaana Kankaanpää
Koronavuoden kirjasuosikeikseen runoilija nostaa Albert Camus’n Ruton ja Tanizakin pääteoksen Makiokan sisarukset. Rasa on myös hankkinut Akateemisesta kirjakaupasta paljon englanninkielisiä matkakertomuksia, kun ulkomaanreissut ovat peruuntuneet.

1970-luvulla Risto Rasaa moitittiin siitä, että hänen luontorunoissaan ei ollut yhteiskunnallista sanomaa. Taiteelta vaadittiin silloin poliittista kantaaottavuutta.

”Päätin etten anna voimakkaan hyökkäyksen sortaa itseäni.”

Kun ekokritiikki alkoi vähitellen rantautua Suomeen, luonnosta kirjoittaminen ruvettiin näkemään myös yhteiskunnallisena puheenvuorona. Rasa oli tyytyväinen.

”En puhu runoissani pelkästään luonnosta, vaan yritän kertoa luontokuvilla myös jotain ihmisestä.”

Vaimonsa Elina o.s. Tuomisen hän tapasi Tampereen yliopistossa estetiikan peruskurssin ensimmäisellä luennolla. Kumpikaan ei jatkanut sen jälkeen aineen opiskelua.

”Elinalta kesti jonkin aikaa tajuta, että minä ole se Risto Rasa, jonka runoja hän oli nuorena vihkoon kirjoitellut.”

Jaana Kankaanpää
”Yhteisöllisyydestä puhutaan, mutta ihmisten kohtaamista viedään jatkuvasti pois vähentämällä palvelupisteitä. Suomessa kehitetään vain välineitä, jotta kaikki asiat voi hoitaa kännykällä", eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja Risto Rasa kritisoi.

Risto Rasa

  • Runoilija Risto Rasa syntyi 1954 Helsingissä mutta varttui Vaasassa. Valmistui kirjastonhoitajaksi Tampereen yliopistosta 1978.
  • Kirjastonhoitajana Someron kaupunginkirjastossa vuodesta 1989 vuoteen 2018 Aiemmin työskennellyt Varkauden, Kuopion ja Hämeenlinnan kirjastoissa.
  • Rasan esikoisteos Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971) oli muurinmurtaja suomalaisessa lyriikassa. Vähäeleiset mutta yksityiskohtaiset, syvän luontokokemuksen ja arki-ilmiöiden sävyttämät runot puhuttelivat uusia yleisöjä.
  • Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1973, WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 1993 ja Eino Leinon palkinto 1996. Vuonna 2019 Rasalle myönnettiin taitelijaeläke.
  • Asunut Somerolla yli 30 vuotta. Perheellä on toinen asunto myös Tampereella. Puoliso Elina Rasa.
  • Lähteet: Somero.finna.fi.
Lue lisää

Pokkaria, dekkaria, romantiikkaa, tiiliskiviromaaneja ja paikallishistoriaa – kesä näkyy kirjastojen lainauksissa

Mies maakunnasta – saa nauraa

Miksi ihmeessä kannan yhä lompakkoa mukanani, kun puhelinkin löytyy?

Yle: Runoilija Ilpo Tiihonen on kuollut