Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Kantri

Yö kelluvassa iglussa on häkellyttävä elämys: "Moni asiakas nukkuu niin hyvin, että myöhästyy aamiaiselta"

Yö kelluvassa iglussa pohjoisen taivaan alla kuulostaa eksoottiselta.
Jari Romppainen
Liikuteltava lasi-iglu on mainio paikka ihastella yötöntä yötä.

Ranualaisen Arctic Guesthouse & Igloosin kelluvat lasi-iglut tuovat mieleen James Bond -elokuvien härvelit. Igluissa on sähkömoottorit ja niitä ohjaillaan sisältä löytyvällä kauko-ohjaimella.

Iglun voi ”ankkuroida” satelliittipaikantimen avulla. Se mahdollistaa viettää aikaa omissa oloissaan kaukana muista. Lasikaton ansiosta luonto ja eri vuodenajat ovat jatkuvasti läsnä.

”Asiakkaat voivat liikkua vapaasti järvellä ja valita mieleisensä pysähdyspaikan. Kesäaikaan mukana kulkee laituri, jossa voi ottaa aurinkoa ja paistella makkaraa kaikessa rauhassa”, Arctic Guesthouse & Igloosin yrittäjä Auvo Leppänen sanoo.

Leppänen aloitti lasi-iglujen vuokraamisen joulukuussa 2019. Iglut on varusteltu ekologisella wc:llä, kylmäkaapilla, bluetooth-kaiuttimilla ja wifi-yhteydellä. Lämpötila on säädettävissä digitaalisesti. Aamiainen kuuluu hintaan ja majatalon ravintolasta on saatavilla lähiruokaa.

Sulan veden aikaan iglussa on yövyttävä turvallisuussyistä rannassa, mutta talvella yön voi halutessaan viettää keskellä järveä. Leppäsen mukaan iglussa nukuttaa usein niin hyvin, että moni asiakas myöhästyy aamupalalta.

”Talviaikaan sovimme usein, että käyn hinaamassa iglun aamulla rantaan telamönkijällä, että asiakkaat pääsevät aamupalalle. Kerran nukkumassa ollut asiakas kehui, että oli huikeaa herätä aamulla liikkuvasta parisängystä samalla, kun aurinko nousi taivaalla.”

Lasi-iglut ovat vuokrattavissa läpi vuoden. arcticguesthouseandigloos.com

Jari Romppainen
Iglusta voi vaikka kalastaa tyynellä järvellä.
Lue lisää

Japaniin pääsee Suomessakin: Pukkilasta löytyy majatalo, jossa tunnelma on kuin nousevan auringon maassa

Vietä yö kaltereiden takana: "Moni vieras haluaa ehdottomasti putkaan"

Suomen ainoassa junahotellissa voi yöpyä vanhan höyryjunan hyteissä

No nyt on hauska pieni hotelli! – Paloasemateema riemastuttaa kaiken ikäisiä