LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Kantri

Kolhoosityö Neuvosto-Virossa, yrittäjinä itsenäisessä Virossa, maatalouden murros 2000-luvun Suomessa – Pilvi ja Endel Kesa ovat nähneet kaiken

Pilvi ja Endel Kesa jättivät maatilansa ja muuttivat Virosta Suomeen lomittajan työn perässä 18 vuotta sitten.
Johannes Tervo
Pilvi ja Endel Kesa ovat kotiutuneet Patanan kylälle Veteliin ja tehneet lähiseudulla maatalouslomittajan töitä vuodesta 2003.

2000-luvun alussa maatalouslomituksessa oli huutava työvoimapula. Ulkomaalaisten työpanosta tarvittiin.

Pilvi ja Endel Kesalla oli maatila Tarton lähistöllä. Vuonna 2003, kun Viro alkoi lähestyä EU-jäsenyyttä, pienten lypsykarjatilojen pito kävi mahdottomaksi.

Kun Suomesta tuli ihmisiä etsimään maatalouslomittajia töihin, tarttuivat Kesat tilaisuuteen. He pääsivät työhaastatteluun ja tulivat valituiksi kahdentoista hakijan joukosta.

Suomeen muutto ei ollut helppo päätös, sillä perheeseen kuului kouluikäisiä lapsia.

”Äitini jäi asumaan tilalle lastemme ja kahden lehmän kanssa. Hän odotti, että tulemme takaisin. Kaikki läheiset olivat varmoja, että emme viihtyisi Suomessa, koska olemme kielitaidottomia ja ikävöimme”, Pilvi Kesa muistelee.

Keväällä 2003 Kesat saapuivat kahdella autolla Helsingin Olympiaterminaaliin. Tulliin meno jännitti heitä. Pilvi oli opetellut vastaamaan suomeksi tullimiesten kysymyksiin, mutta sanat takelsivat kurkussa. Kaikki meni lopulta hyvin.

Metsämaisemat vilisivät autonikkunoista, kun Kesat ajoivat saamiensa ajo-ohjeiden perusteella yli 400 kilometrin päähän Veteliin Keski-Pohjanmaalle. Kaikki oli uutta ja outoa. Kumpikaan ei ollut koskaan aiemmin käynyt Suomessa.

Perillä Vetelin emäntäkoululla heitä odotti lämmin vastaanotto: iloisia ihmisiä, ruokaa ja kahvia oli tarjolla.

Johannes Tervo
Endel Kesalla on tallissaan 50-luvun Jawa-moottoripyörä, jonka hän toi aikoinaan Virosta. Komealla pyörällä on kruisailtu myös Patanan kyläteillä.

Viikon mittaisen koulutusjakson jälkeen Kesat alkoivat lomittaa maatiloilla Vetelin kunnan palveluksessa.

Työskentely oudossa maassa oli alkuun haastavaa, mutta intoa ja tahtoa pärjätä riitti. Kun yhteistä kieltä ei ollut, työtehtävät oli opeteltava sivusta seuraamalla ja elekieltä käyttämällä.

”Ihmiset olivat kovia kyselemään ja saimme paljon kahvikutsuja. Kielitaitomme kehittyi nopeasti jutellessa ja kahvitellessa”, Endel kertoo.

Kesat asuivat aluksi tilapäisesti emäntäkoululla. Puolen vuoden kuluttua he löysivät kodikseen mieluisan talon ja lapsille kyläkoulun Patanan kylältä. Niinpä perheen kolme lasta muuttivat vanhempiensa perässä Suomeen.

Lasten ensimmäinen kouluaamu oli ikimuistoinen ja liikuttava. Kyläkoulun oppilaat olivat koristelleet innoissaan koko luokkahuoneen Viron ja Suomen lipuilla sekä isolla tere tulemast -tekstillä.

Lapset oppivat suomen kielen nopeasti ja saivat kavereita. Perhe oli koossa ja elämä asettui uomiinsa. Koko kyläyhteisö otti perheen hyvin vastaan.

Johannes Tervo
Pilvin mukaan maatalouslomittajan työtä ei voisi tehdä ilman eläinrakkautta. Työ on itsenäistä ja vastuullista.

Tullessaan Suomeen Kesat luulivat, että kaikki suomalaiset lypsytilat ovat huippumoderneja, mutta osa navetoista olikin vanhoja ja osassa oli vielä kannulypsyä.

Endel oli tottunut Virossa asuessaan siihen, että kaikki rikkinäinen piti korjata itse. Hän alkoi oma-aloitteisesti kunnostaa suomalaistiloilla näkemiään puutteita. Työkalut kulkivat vuosia auton perässä. Käsistään kätevän virolaisen maine alkoi kiiriä kylillä.

Pilvi toteaa, että nykyisin se ei olisi mahdollista, koska lomittaja saa tehdä vain tietyt perustyöt. Lomittajan työpäivä alkaa aamuvarhaisella ja päättyy illalla. Välissä on tuntikausien tauko.

”Työmaalle voi olla matkaa kymmeniä kilometrejä. Se on ajettava kahdesti päivässä edestakaisin. Työajat ja sen sitovuus ovat suuri syy siihen, miksi nuoret lomittajat katoavat alalta”, Pilvi harmittelee.

Pilvi ja Endel varttuivat samalla kylällä Keski-Virossa. Endel suoritti kaksi vuotta kestäneen varusmiespalveluksensa Siperiassa. Ainoalla lomallaan hän tapasi sattumalta puolitutun tytön Pilvin.

Heidät vihittiin vuonna 1979 ja vuotta myöhemmin he saivat esikoislapsensa.

1980-luvulla Kesat työskentelivät kolhoosissa, joka oli jättimäinen yhteistoimintatila, jossa oli joka työlle oma osastonsa. Endel ajoi leikkuupuimuria ja toimi sähkömiehenä. Pilvi teki kirjanpitäjän ja puutarhurin töitä.

Elämä kolhoosissa oli Pilvin ja Endelin mielestä huoletonta. Työntekijöistä pidettiin huolta ja hyvin tehdystä työstä maksettiin bonuksia.

”Nuoruuden aika on aina kaunista riippumatta siitä, missä sen viettää”, Endel sanoo.

”Silloin kaikilla oli töitä, eikä suurimpaan osaan ammateista vaadittu edes koulutusta. Kolhoosissa järjestettiin isoja juhlia ja siellä oli paljon harrastusmahdollisuuksia. Ajoimme Pilvin kanssa rallia. Hän oli aina naistensarjan ykkönen.”

Johannes Tervo
Endel tunnetaan huumorimiehenä. Tallin parvella oleva Leninin muotokuva tuo tuulahdeuksen Neuvostoajoista.

Viron itsenäistyminen vuonna 1991 merkitsi vapautumisen aikaa myös maanviljelijöille. Kolhoositoiminta ajettiin alas, viljelysmaita ja tiloja palautettiin yksityisomistukseen.

Kesat alkoivat pitää maatilaa Tarton lähettyvillä. Tilalla oli 12 lehmää ja 18 hehtaaria viljelysmaata. Tulevaisuus näytti ruusuiselta.

Vuosituhannen vaihteessa pienet maitotilat joutuivat ahtaalle. Niiden tilalle nousi suuria, satojen lehmien tuotanto-osakeyhtiöitä.

”Maidon hinta romahti ja saattoi kulua kuukausia, että emme saaneet Tarton meijeristä rahaa. Sitten meijeri alkoi antaa maidon vastineeksi juustoa, jota myymällä hankimme elantomme. Se oli ihan kannattava vaihtokauppa, mutta lopulta koko meijeri meni konkurssiin”, Endel kertaa.

Kesat olivat yksi alueen viimeisistä pienistä maidontuottajista ja he taistelivat sitkeästi ammattinsa puolesta. Kun maidon toimittaminen meijeriin ei ollut kannattavaa, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi myydä maitoa Tarton kaduilla. Kesan pariskunnalle muodostui asiakaskunta, joka saapui aina uskollisesti tiettyyn paikkaan ja tiettynä kellonaikana.

”Parhaimmillaan viisikymmentä ihmistä odotti meitä jonossa maitoastioidensa kanssa. Maitoamme kehuttiin maan parhaaksi. Sitten viranomaiset alkoivat uhkailla EU:n säännöksillä. Maidon katumyynnistä uhattiin antaa niin isot sakot, että koko tila menisi alta. Se sai meidät lopettamaan”, Pilvi sanoo.

Johannes Tervo
Seinällä on muistona kuva entistä kotitilasta.

Kesat toteavat, että heidän Suomi-kuvansa on muuttunut paljon. Alkuaikoina elämä Vetelin maaseutukylillä oli vauraampaa ja eläväisempää.

”Ilmapiiri on tällä hetkellä aika lamaantunut. Viime aikoina monet tilalliset ovat sanoneet suoraan, että nyt tämä loppuu. Ihmisillä on liian tiukkaa, eivätkä he pysty näkemään valoa tulevaisuudessa”, Pilvi toteaa surullisena.

Uusi vaihe pariskunnan elämässä on eläköityminen. Endel on jo eläkkeellä. Pilvi saavuttaa eläkeiän kahden ja puolen vuoden päästä.

”Jatkan sinne saakka, jos on töitä. Jos tiloja lopetetaan tällä tahdilla, se ei ole varmaa”, hän puntaroi.

Kesan perheen työ maatalouslomituksen parissa jatkuu, sillä molemmat pojat työskentelevät lomittajina lähiseudulla.

”Lapset kulkivat meidän mukanamme lomituskeikoilla. Tytärkin kävi lomittamassa lähitiloilla kesäisin, mutta hän päätyi hoitoalalle ja muutti etelään”, Pilvi kertoo.

Punainen torppa sijaitsee Patanan kylän laitamilla. Emännän silmäterä on kesäisin kaunis puutarha. Isännän henkireikä on talli, jossa hän korjailee omia autojaan ja koneitaan. Pariskunnan elämään tuovat myös iloa kuusi lastenlasta.

Entinen kotitila on myyty, mutta heillä on Virossa kerrostaloasunto, jossa he yöpyvät käydessään katsomassa vanhempiaan.

Kesat eivät ole katuneet päätöstään muuttaa Suomeen. Moni synnyinseudulle jäänyt maanviljelijä koki surullisen kohtalon menettäessään työnsä ja toimeentulonsa.

”Ensimmäiset viisi vuotta menivät ihmetellessä, että asutaanko me tosiaan Suomessa. Emme olisi ikinä arvanneet, että elämämme asettuu tänne. Se oli kuitenkin hyvä päätös ja olemme kiitollisia kaikesta koko tälle yhteisölle."

Johannes Tervo
Pilvi hoitaa työasioita kotona ennen iltavuoron alkua. Endel on jo eläkepäivillä. Seinällä on lasten ja lastenlasten kuvia.

Lue lisää

Ei mitään tavallisia Virtasia – Ukevirtasten käsissä ukulele soi iloa

Maallemuutto muutti perheen ruokavalionkin – "aloin nähdä eläimet syötävinä"

Meistä tuli kesäksi hampunviljelijöitä – ei se niin helppoa ollutkaan

Näin metsäsi pelastaa Euroopan