LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Kantri

Afganistanilainen Ismaeil Jafari saapui kielitaidottomana 17-vuotiaana yksin Suomeen – nyt "Ismo" haaveilee eläinlääkärin urasta

Afganistanilainen Ismaeil Jafari opiskelee eläintenhoitajaksi. Suunnitelmana on jatkaa opintoja eläinlääkäriksi, jos kaikki menee hyvin.
Aino Väänänen
Ennen eläintenhoitajan opintojaan Ismaeil Jafari ei ollut käsitellyt lainkaan isoja eläimiä. ”Lysa on todella söpö ja rauhallinen", hän toteaa suosikkihevosestaan.

Ulkona puhaltaa loppusyksyn koleus. Tallissa afganistanilainen Ismaeil Jafari työntää kottikärryt karsinaan ja alkaa talikoida lantaa kärryihin. Hän on pukeutunut siniseen työhaalariin ja turvakenkiin.

Aamu on alkanut puoli kymmeneltä, jolloin Jafari saapui linja-autolla Muhoksella sijaitsevalla islanninhevostalli Öskudagurille. Ensimmäisenä hän puhdisti pihan vesisaavin ja lisäsi sinne vettä.

Hevoset ovat saaneet aamuheinän kahdeksalta, ja Jafari jakaa tallinomistaja Tiina Väisäsen valmistaman ”aamupuuron”. Hevosten syödessä hän vei heinää tarhoihin ja lopuksi hevoset ulos.

Nyt Jafari tyhjentää hiljaisessa tallissa karsinoita.

Jafari asuu viikot Oulun ammattiopiston asuntolassa Muhoksella ja viikonloput vastaanottokeskuksessa Oulussa, jossa hän odottanut vuosia päätöstä pysyvästä oleskeluluvasta. Marraskuussa tieto siitä lopulta saapui, ja se teki Jafarin hyvin onnelliseksi.

Jo odottaessaan päätöstä hän suuntasi ajatukset eteenpäin. Jafarin opinnot opinnot eläintenhoitajaksi ovat väliaskel, lopullinen tavoite siintää kauempana.

”Lapsuudenhaaveeni on eläinlääkärin ammatti.”

Mutta vaikka ovet korkeakouluopintoihin eivät aukeaisi, Jafari tietää, että tavalla tai toisella hän tulee tulevaisuudessa työskentelemään eläinten parissa.

Vuonna 2015 Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Yksi noin 35 000 Suomeen saapuneesta turvapaikanhakijasta oli Ismaeil Jafari. Taakse jäi taleban, joka aiheutti jatkuvaa epävakautta kotiseudulla Heratin laitamilla.

17-vuotias Jafari lähti matkaan yksin. Hän matkusti kolmen kuukauden aikana Afganistanista Iraniin, josta Turkin läpi Kreikkaan. Euroopassa reitti kulki monien maiden läpi Saksaan ja lopulta Tanskan ja Ruotsin kautta Suomen ja Ruotsin rajalle. Linja-auto Haaparannalta Tornioon saapui perille marraskuun 26. päivä.

”Satoi lunta, oli iltapäivä ja pimeää. Mietin, että voi hyvänen aika, mikä tämä maa on.”

Siinä hetkessä Jafarilla ei ollut haaveita, toiveita tai unelmia. Mukana oli vain uupumus pitkästä matkasta ja ikävä taakse jäänyttä perhettä.

Torniossa viettämiensä kolmen päivän aikana Jafari oppi ensimmäiset kolme suomen kielen sanaansa. Joka päivä tarjottiin yhdeksi ruuaksi pinaattikeittoa. Ruokaa annosteleva nainen kysyi Jafarilta päättäväisesti suomeksi ”yksi vai kaksi”. Kun Jafari ei ymmärtänyt, nainen näytti sormin yksi ja kaksi ja osoitti leivänpaloja.

Sanavarasto laajeni seuraavien kuukausien aikana suomen kielen opinnoissa. ”Alussa oli todella vaikeaa. Mietin, että miten voin puhua tätä kieltä, miten voin oppia.”

Pian Jafari ymmärsi, ettei pelkkä koulunkäynti riittäisikään kielen oppimiseen. Hän aloitti suomen puhumisen ohjaajien kanssa ja sana sanalta kieli tuli haltuun.

Jafari siirtyy täyttämään karsinoiden heinäsäkkejä. Kesällä Jafari oli harjoittelussa koulun navetassa. Hän juotti vasikoita ja ruokki lehmiä. Toisen harjoittelunsa hän halusi tehdä hevostallilla.

”Iso syy oli se, että pääsisin ratsastamaan.”

Tallin omistaja Tiina Väisänen saapuu ihastelemaan Jafarin ensimmäistä ratsastuskertaa. ”Talutin Ismoa, mutta hän sanoi, että menkää penkille!” Kohta ensikertalainen jo ravasi hevosella pitkin kenttää.

Islanninhevostalli Öskudagurin omistavalle Tiinalle Ismaeil on ”Ismo”. Jafari keksi itselleen lempinimen tutulta ohjaajalta, kun Ismaeil oli monille suomalaisille vaikea nimi.

Ennen opintojaan Jafari ei ollut käsitellyt lainkaan isoja eläimiä. Perheen kodissa Afganistanissa oli vain lintuja; papukaijoja, undulaatteja ja viiriäisiä, joita eläinrakas Jafari hoiti. Hän rakensi ystävänsä kanssa kylmälaukusta hautomon, jossa viiriäisen ja kanan munista syntyi poikasia.

Tiina Väisänen kehuu, kuinka Jafari on omaksunut nopeasti tallin työt. ”Ismo on ollut aivan mahtava. Hän tekee työt reippaasti ja oma-aloitteisesti. Vaikkei hänellä ollut hevosista kokemusta, hän on varmaotteinen niiden kanssa.”

Täytettyään heinäsäkit Jafari lähtee hakemaan suosikkihevosensa Lysan harjattavaksi kuvia varten.

”Lysa on todella söpö ja rauhallinen.”

Pihalla loppusyksyn kostea viima antaa parastaan. Tarhoissa laiduntavat islanninhevoset eivät siitä hätkähdä ja Jafarikin on pikkuhiljaa tottunut kylmyyteen. Nykyään hän jopa hieman pitää talvesta.

Oulujokilaaksossa sijaitseva kuuden tuhannen asukkaan Muhos sijaitsee vain 250 kilometrin päässä napapiiriltä. Kostean seudun maaperästä yli puolet on suota ja alavia laaksoja peittävät pellot.

Maisema on kovin toisenlainen Jafarin entisessä kotikaupungissa Heratissa. Miljoonan asukkaan kaupunki sijaitsee Hindukušin vuoriston länsireunalla. Kesäisin seutu on kuuma ja kuiva.

Kotiseutujen sää ja maisemat eivät ole ainut eroavaisuus. Myös ihmiset ovat erilaisia.

”Me aasialaiset olemme todella ystävällisiä. Kun tapaamme toisiamme, halaamme. Jos tapaamme vanhempia sukulaisiamme, suukotamme heidän käsiään.”

Jafari on oppinut ymmärtämään, että suomalaiset ovat rauhallisia ja ujoja – ja ujo hän on itsekin. Kun Jafari aloitti opintonsa, häntä jännitti. Yllätys oli suuri, kun luokan 22 oppilaasta kaksikymmentä oli tyttöjä. Tauolla luokan ainoa toinen poika tuli juttelemaan. Jännitys suli ja ensimmäinen uusi ystävä löytyi.

Jafari harjaa ripein ottein kiiltokuvamaisen kauniin islanninhevosen paksua harjaa. Kun hevonen on harjattu, on aika pitää lounastauko.

Jafari lämmittää satulahuoneessa sijaitsevassa taukotuvassa spagettia ja jauhelihakastiketta. Hän on opetellut internetin avulla valmistamaan ruokaa.

”Onneksi kaikki asiat voi oppia netistä.”

Tai ainakin melkein kaikki. Kun Jafari leipoi ensimmäisen kerran afganistanilaista naan-leipää, leivästä tuli kivikovaa. Onneksi nykyaikana myös kaukana asuvan äidin neuvot ovat helposti saatavissa.

”Äiti neuvoi lisäämään leipään vettä kypsentämisvaiheessa.”

Suomalaisessa kulttuurissa Jafaria mietityttää se, kuinka nuori heti 18 vuotta täytettyään lähtee asumaan omaan asuntoonsa. Afganistanissa itsenäistyminen perheestä ei ole yhtä nopeaa. Perhe on tukena pitkään.

Tosin Jafarin kohdalla itsenäistyminen tuli repäisten jo 17-vuotiaana. Ensimmäiset vuodet olivat erityisen vaikeita, mutta paluu Afganistaniin tuntuu nykytilanteessa mahdottomalta, vaikka samalla huoli äidistä ja pikkusiskosta on jatkuvaa. Kunpa hekin voisivat olla täällä.

Onneksi unelmien työ luo näköalan tulevaisuuteen. Vaikka Jafari tietää jo, ettei työ tule olemaan helppo. Pitkät päivät eläimiä hoitaen ovat opettaneet sen.

”Mutta ei se ole niin rankkaa, kun eläimistä todella pitää.”

Lue lisää

Ei mitään tavallisia Virtasia – Ukevirtasten käsissä ukulele soi iloa

Maallemuutto muutti perheen ruokavalionkin – "aloin nähdä eläimet syötävinä"

Meistä tuli kesäksi hampunviljelijöitä – ei se niin helppoa ollutkaan

Näin metsäsi pelastaa Euroopan