Kantri

Syyllisyydentunne, häpeä ja kateus voivat viedä meitä eteenpäin: ”Puolet ihmisyydestä asuu siellä varjon puolella"

Kantri 27.01.2018

Syyllisyys, häpeä ja kateus eivät ole mukavia tunteita. Mutta ne voivat olla hyödyllisiä, jos tunnistamme ne, vakuuttaa kasvatustieteilijä Juho Norrena.


Kuvaveljet oy
Opettaja, opettajankouluttaja, tutkija ja tietokirjailija Juho Norrena uskoo, että lapset kasvattavat aikuisia enemmän kuin aikuiset lapsia. Neljän lapsen isän tuorein kirja, Arvojen varjot, ilmestyi syksyllä.

Uusi vuosi, uusi alku, uudet lupaukset, kuulostaako tutulta? Aika moni tarkistaa jotenkin arvojaan ja suuntaansa vuoden vaihtuessa. Ainakin hetkeksi.

”Uudenvuodenlupaus on oikeastaan aika hyvä esimerkki arvojen ja ihanteiden kääntöpuolesta”, kasvatustieteilijä Juho Norrena toteaa.

”Siinä nimetään arvo ja siihen tähtäävät tavoitteet ja sitten luvataan toimia sen mukaan. Me ikään kuin rakennamme toimintamallin jonkun oman arvomme ympärille.”

Kyse on halusta elää paremmin.

”Sitten se kestää viikon tai kaksi”, Norrena naurahtaa. ”Huomataan, ettei me toimittukaan arvojen mukaan. Ei siinä ole mitään järkeä. Seuraa syyllisyys.”

Arvoihin liittyy tällainen varjopuoli. Arvot, ihanteet, hyveet, kaikilla niillä on varjonsa. Juho Norrena loi käsitteen arvojen varjot ja kirjoitti siitä kirjan.

”Se, ettei me aina toimita arvojemme mukaan, on ihmisyyden puuttuva palanen. Me ollaan muutakin kuin meidän ihanteet”, Norrena lohduttaa.

”Kokonaiseen ihmiseen kuuluu sekä valo että varjot.”

Luokanopettajana työskentelevä Norrena halusi muutama vuosi sitten haastaa itsensä ja oman ajattelunsa. Kolmen vuoden ajan hän piti työstään päiväkirjaa. Hän alkoi nähdä arjen ja sen tuottamat tunteet uusin silmin.

”Huomasin, että syyllistyin jatkuvasti koulussa. Joka päivä”, Norrena kertoo.

”Tajusin sitten, että se on voimavara, se on välittämistä. Se liittyi siihen, että välitin niistä lapsista, haluan kehittää koulua.”

Hän huomasi, että syyllisyys on itse asiassa voimakas liikkeellepaneva voima.

”Varmasti lähes kaikki potevat jatkuvaa syyllisyyttä. Erityisen paljon syyllisyyttä työssään kokevat arvolatautuneissa ammateissa toimivat, kuten opettajat ja hoitoalalla työskentelevät. Ilman sitä ei voi elää, menettäisi kutsumuksen”, Norrena sanoo.

”Lähtökohtaisesti koskaan ei voi tehdä kaikkea.”

Siitä seuraa syyllisyys.

Norrena alkoi pohtia muitakin varjotunteita, sellaisia kuin häpeä ja kateus. Monesti ei tule ajatelleeksi, että ne tunteet kumpuavat siitä, ettemme pysty toteuttamaan ihanteitamme, elämään omien arvojemme mukaan.

”Varjot ovat vaistomaisia asioita.”

”Esimerkiksi kateus ja ihailu ovat toistensa kääntöpuolia”, Norrena kuvaa.

”Kateus voi olla jopa hyödyllinen tunne, mutta se vaatii ääneen sanomista. Tunteen sanoittamista. Voisi pohtia, kenelle minä olen kateellinen. Kuulostaa oudolta, mutta siitä voi olla hyötyä tunteen käsittelyssä. Se on pohjimmiltaan sama kysymys kuin ketä ihailen.”

”Tietyssä määrin itsekkyyskin suojelee meitä, sillä viime kädessä kukaan muu ei puolusta meitä kuin me itse.”

Luokanopettajan työssä arvot ja niiden varjot ovat läsnä koko ajan.

”Se ei ole vähäinen juttu. Työssä on elämänmakua”, tällä hetkellä kolmasluokkalaisia opettava Norrena toteaa.

”Lapsissa varjotunteet ovat esillä. Hiekkalaatikolla arvojen varjot ovat läsnä koko ajan.”

”Aikuiset yrittävät peittää pimeitä tunteitaan, olla jotain muuta. Lapsi on luonnostaan itsekäs. Jos hän haluaa saman lelun, joka kaverilla on, se tuntuu pahalta ja lapsi myös näyttää sen.”

Norrena tietää mistä puhuu, sillä hänellä on neljä alle kouluikäistä lasta.

”Se on semmoista arvojen varjoteatteria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kun sen lisäksi on päivätyö luokanopettajana, ei ole ihme, että minulla on kaipuu hiljaisiin filosofisiin pohdintoihin”, mies nauraa.

”Toisaalta, lapset ovat filosofiaa.”

Norrena on miettinyt lasten tunnekasvatusta. ”Sanotaan, että laske kymmeneen, niin paha mieli menee pois. Mutta mihin se menee? Tunteita pitäisi voida käsitellä.”

”Meidät kasvatetaan vaikenemaan. Ehdottomasti. Niin minäkin valitettavasti kasvatan lapsiani.”

On selvää, että aikuisen pitää osata piilottaa varjotunteitaan, jotta pärjää sosiaalisissa tilanteissa, oli sitten kyse työelämästä, politiikasta tai jalkapallovanhempien verkostosta.

”Sosiaaliset verkostot pitävät meitä kasassa. Ei kukaan halua vaarantaa kuulumistaan verkostoon.”

Aikuinen ei voi käyttäytyä kuten lapset hiekkalaatikolla. ”Aikuinen menee hymyillen onnittelemaan sitä, joka vei viran nenän edestä. Niin meidät on kasvatettu, ja siinä on paljon hyvää.”

Mutta miksi arvojen, ihanteiden varjoista pitää ­puhua?

”Siksi, etteivät ne perustaisi omaa todellisuuttaan”, Norrena vastaa. ”Jos asioilla on nimi, ne ovat paremmin hallittavissa.”

”Jos ei tunnista varjoja, ne puskevat läpi tiedostamattomasti jostain paikasta. Ihan samalla tavalla kuin ilo puskee läpi. Jos on esimerkiksi voittanut lotossa, sitä on hankala peittää.”

Kateuden ja vihan pulpahtaminen on vaan paljon ikävämpi asia.

”Ajatus ei suinkaan ole kehottaa ihmisiä olemaan kateellisempia. Mutta olisi hyväksi tunnistaa ihmisyys kokonaisuutena. Se tekee meistä ehjempiä ihmisiä”, Norrena uskoo.

”Meillä on semmoinen harha, että me luullaan, että me hallitaan mitä me tehdään.”

”On tosi epäinhimillistä, jos kaikki menee ihanteiden mukaan. Ehkä asioiden ei pidäkään mennä niin.”

”Ihanteita uskalletaan jakaa muiden kanssa, mutta jokainen on yksin varjojensa kanssa.”

Varjoista puhuminen voisi hieman helpottaa sitä tuskaa.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu Norrenan mukaan se, että nimetään suomalaiset arvot. Sellaisia ovat rehellisyys, sisukkuus, periksiantamattomuus.

Suomalaisia arvojen varjoja ovat kateus, ennakkoluulot.

”Kateudesta me olemme itse tehneet myytin.”

Silti hyveet ja arvot ovat pitkälti samanlaisia kaikkialla maailmassa.

Antiikin kreikkalaisten hyveitä olivat viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. Kun siihen lisätään kristilliset hyveet: usko, toivo ja rakkaus, on kasassa seitsemän yleisinhimillistä hyvettä. Eivät ne ole vuosisatojen saatossa juurikaan muuttuneet.

”Eivät ihmiset lopulta niin kovin erilaisia ole, antiikin arvot pitävät hyvin pitkälti yhä pintansa”, Norrena väittää. ”Syyt tehdä asioita ovat aika pysyviä.”

”Sen sijaan toimintamallit, se, miten toteutetaan arvoja, ovat muuttuneet ja koko ajan jatkuvassa muutoksessa.”

”Nykyaika tarjoaa aiempaa enemmän paikkoja piilottaa varjoja”, Norrena sanoo. Hän tarkoittaa sillä sitä, että maailma on niin monimutkainen, että on valtavan helppoa huijata itseäänkin.

”Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa puhutaan helposti tavalla, jota emme koskaan hyväksyisi kasvotusten.”

Ihmisillä on erilaisia tapoja toimia paljon enemmän kuin ennen, kaikkeen löytyy syy.

”Me osataan selittää asioita niin että mustasta tulee valkoinen.”

”Merkityksellisyyden löytäminen on ihmisille ollut aina tärkeää. Mutta ehkä me etsitään sitä nyt vääristä paikoista”, Norrena pohtii.

”Maailmasta on tullut niin monimutkainen, ettei ole ihme, että me vieraannumme yksinkertaisista tavoista toimia.”

Ei ole myöskään mikään ihme, että nykyajan tietotulvassa eksyy helposti.

”Tietoa on paljon, ihan liikaa. Niinpä meidän on pakko suojella itseämme ahdistukselta.”

”Uutisissa tulvii asioita, joita me emme oikeasti voi käsittää. Niinpä meidän on pakko antaa omaa ajattelua lainaan”, Norrena kuvaa.

Siihen tarvitaan poliittisia puolueita, järjestöjä, erilaisia ideologioita, uskontoja ja ryhmiä, joiden ajattelun ja arvojen katsomme edustavan omaa ajatteluamme.

”Me ikään kuin ulkoistamme omaa ajatteluamme. Sitten yritämme luottaa, että yhteisö, jonka olemme valinneet omaksemme, vie asioita oikeaan suuntaan.”

”Tämä on sama asia kuin puhutaan poliittisista kuplista”, Norrena heittää.

”Ajattelun oikoteitä on paljon, niitä on aina ollut. Me tarvitsemme niitä, kun epätoivoisesti yritämme saada järkeä käsitykseemme maailmasta.”

”Asioita tulvii niin, että mielenterveys ei muuten kestä, menee inhimillisen sietokyvyn yli. Me yritämme selviytyä, onko se niin paha?”, Norrena kysyy.

Sankaruus ja sankareiden ihailu on yksi tapa yrittää selviytyä elämästä omien arvojen varjossa.

”Sankaruus on mielenkiintoinen teema, se liittyy pyhyyteen. Siihen, että kun emme pysty käsittelemään maailmaa, haluamme uskoa asiat suuremman huomaan.”

”Me tarvitsemme jotain pyhää, itsemme yläpuolella olevaa, koska maailma on meille muuten liian monimutkainen.”

Juuri päättynyt Suomi 100-juhlavuosi sai Norrenan taas kerran miettimään, miten sodasta edelleen kerrotaan mieluiten sankaritarinoita.

”Tiedämme, miten sotatraumat vaikuttavat sukupolvesta toiseen. Silti niitä ei vieläkään oikein voida avata.”

Sankaruuden varjopuoli on niin kipeä.

”Jos sankari mokaa, se on jotain aivan uskomatonta. Meidän on vaikea käsittää, että sankarikin on vain ihminen.”

Julkkisten, urheilusankareiden ja idoleiden palvominen on pyhyyden, sankaruuden kaipuuta.

Miksi joku on jalustalla, on mielenkiintoinen kysymys. Miten sankaruuden kehä rakennetaan?

Norrena ottaa esimerkiksi ajankohtaiset presidentinvaalit.

”Kaikella kunnioituksella: onko Sauli Niinistö oikeasti niin ylivertainen kuin nyt näyttää? Ovatko ihmiset todella sitä mieltä?”, Norrena pohtii.

Tai Cheek, joka on luonut itsestään esiintyjä­persoonan, josta puhuu itsekin kolmannessa ­persoonassa: Miten hän on rakentanut asemaansa jalustalla?

”Tuntuu siltä, että miltei sattuman kautta suosio alkaa vyöryä, kun ihmiset ottavat sankarin omakseen. On mielenkiintoista pohtia, mihin se myytti perustuu?”

Kulttuuri on Norrenan mukaan arvokas työkalu arvojen varjojen käsittelyyn. Taiteilijat ovat varjojen tulkkeja.

”Taiteen näkökulma varjoihin tärkeä. Se on yhtä totta kuin tieteelliset määritelmät”, Norrena pai­nottaa.

Suurin niistä on rakkaus... Arvoista ja ihanteissa puhuttaessa on pakko mainita rakkaus.

”Rakkaus! Se on kiehtova. Rakkauden myytti elää vahvana taustalla ja siihen liittyy paljon varjotunteita”, Norrena innostuu.

”Rakkauden varjot riippuvat, millaisesta rakkaudesta on kyse. Niin usein kutsumme rakkaudeksi asioita, jotka ovatkin jotain aivan muuta.”

”Yksi rakkauden varjo on itsekäs omistamisen halu.”

”Myös menettämisen pelko on rakkauden varjo. Kun saa oman lapsen, ylitsevuotava pelko alkaa heti.”

”Rakkaus vaatii, se ottaa tosi paljon, mutta antaa paljon. Se on lähimpänä toisen ihmisen maailmaan pääsemistä.”

Aidoimmillaan rakkaudessa on kyse siinä, että rakastamamme ihmiset hyväksyvät meidän kokonaisina, varjoinemme.

”Rakkaus pitää sisällään hyvin paljon asioita. Se voi olla asenne, elämänasenne. Sitä, että vaikka olisi varjojen vallassa, pyrkii hyvään, pyrkii varjosta valoon.”

”Rakkaus on liikettä kohti pyhää, korkeimpia ­arvoja.”

”En halua olla varjojen puolustaja, mutta jos me kielletään varjojen olemassaolo, ei osata pyrkiä edes pois, valoon. Vihollinen pitää tuntea”, Norrena sanoo.

”Puolet ihmisyydestä asuu siellä varjon puolella. Varjojen tunnistamisen jälkeen on helpompi olla armollisempi itselle ja toisille.”

Lopulta tässä on kyse aika yksinkertaisesta jutusta. Me haluaisimme olla parempia kuin olemme ja se on hyvä asia.

”Moni varjo on samaan aikaan valo”, Norrena muistuttaa.

Niin kuin juuri se syyllisyys, jota me tarvitsemme, joka vie meitä eteenpäin.

”En halua olla se, joka keksii syyllisyydelle lääkkeen, joka turruttaa tunteet”, Norrena toteaa.

Uudenvuodenlupauksissa on hedelmällistä niiden tarjoama mahdollisuus pohtia omaa toimintaansa ja omia arvojaan.

Norrena ei itse tee uudenvuodenlupauksia.

”Mutta lupaan joka päivä itselleni jotain. Lupaan olla tietoisesti armollisempi itselleni ja hyväksyä niitä varjoja.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit