Kantri

Koko kylä alkoi kotouttaa kiintiöpakolaisia – tiiviissä yhteisössä naapuri ei jää vieraaksi

Kantri

Koko kylä alkoi kotouttaa kiintiöpakolaisia – tiiviissä yhteisössä naapuri ei jää vieraaksi

Kantri 10.03.2018 Kemiönsaari

Kemiönsaareen otettiin syyrialaisia kiintiöpakolaisia vuosina 2016 ja 2017. Kyläläiset ovat auttaneet heitä löytämään paikkansa Suomesta.

Puhelimen näytöllä pyörii video. Nuori mies seisoo huojuen luistimilla ja potkii varovasti vauhtia. Läheltä pitää, ettei hän muksahda rähmälleen jääkentälle.

Puhelinta pitää kädessään 19-vuotias Mahmoud Al Bakkour. Hän nauraa. Videolla näkyy hänen luisteluyrityksensä edelliseltä päivältä.

”Se on todella vaikeaa. Ali on tosi hyvä. Hän menee lujaa, mutta ei osaa stop”, Al Bakkour sanoo.

Al Bakkour saapui perheineen lähes vuosi sitten kiintiöpakolaisena Taalintehtaan kylään Kemiönsaareen. Kielikurssilla hänen vieressään istuu Rasim Al Sharkat, joka taivuttaa verbejä opettajan kehujen saattelemana. Kurssille osallistuu yhteensä yksitoista Syyriasta pakenemaan joutunutta.

Molempien nuorten miesten vanhemmat istuvat samassa luokassa. He eivät tosin ole rohjenneet eturiviin kuten poikansa.

Varsinais-Suomessa sijaitsevaan Kemiönsaareen saapui kaksikymmentä kiintiöpakolaista helmikuussa 2016. Vuotta myöhemmin tuli saman verran lisää.

Joku oli nähnyt hirvivaroitusmerkin. He kysyivät, mikä eläin se on ja hyökkääkö se kimppuun.

Ensimmäisten syyrialaisten saapuminen oli paikkakunnalla iso tapaus. Edellisen kerran Kemiönsaaressa kotoutettiin Kosovon albaaneja kaksikymmentä vuotta sitten.

”Nyt lähdettiin hyvin tyhjältä pöydältä. Aihe oli mediassa esillä muutenkin, joten se nosti kiinnostusta”, kunnan pakolaiskoordinaattori Sini-Tuulia Numminen kertoo.

Noin 70 prosenttia Kemiönsaaren asukkaista on ruotsinkielisiä, mutta maahanmuuttajille päätettiin opettaa suomea. Siinä otettiin oppia kahdenkymmenen vuoden takaa.

”Kosovolaiset kotoutettiin ruotsin kielellä, mutta he siirtyivät aika nopeasti töiden perässä muualle. Se on aika kova kohtalo maahanmuuttajalle, kun ei tarvitse mennä kuin Saloon, niin pitää opetella uusi kieli.”

Osalle ruotsinkielisistä vapaaehtoisista suomen kieli on tuonut pakolaisten kohtaamiseen ihan omat haasteensa.

Susan Holmberg harmittelee, että hänen suomen kielen taitonsa ovat päässeet ruostumaan, mutta kyllä viesti aina perille saadaan. Jos yhteisiä sanoja ei löydy, käytetään eleitä tai turvaudutaan puhelimen käännösohjelmaan.

”Tykkään auttaa ihmisiä, ja tiesin että nämä perheet tarvitsevat paljon apua, kun he saapuivat tänne. Minä ja ystäväni laitoimme heidän asuntonsa kuntoon”, Holmberg kertoo.

Sini-Tuulia Nummisen mielestä tärkeää oli, että pakolaisia vastaanottaisivat ensisijaisesti kyläläiset, ei suinkaan kunta tai hän itse kunnan edustajana.

Aluksi järjestettiin suuria tilaisuuksia, jossa tulkin välityksellä kerrottiin omista kulttuureista. Sittemmin tulkkia ei ole käytetty, vaan epävirallisissa kohtaamisissa suomea on opeteltu yhdessä.

Pakolaisperheille kaikki oli uutta, lumituiskun valkoiseksi maalaamassa kylässä ei meinannut edes kotiansa löytää. He eivät tienneet onko ulkona turvallista liikkua, sillä pakolaisleireillä etenkin naiset saattoivat olla vaarassa. Kaikki oli outoa ja hieman pelottavaa.

”Joku oli nähnyt hirvivaroitusmerkin. He kysyivät, mikä eläin se on ja hyökkääkö se kimppuun”, Numminen muistelee.

Onneksi pian arki alkoi rullata, ja mukavia harrastuksiakin löytyi. Urheilu ja ruuanlaitto ovat kyläläisten yhteisiä intohimoja.

Koululaisten avuksi on perustettu myös läksyparkki, jonka vetäjänä Sami Siitojoki on toiminut alusta asti.

”Alussa katselimme vaikka maantiedon kirjaa, lähinnä siinä oli läsnä. Nyt lapset ovat oppineet puhumaan suomea jo aika hyvin, joten voimme keskittyä paremmin itse asiaan eli läksyjen lukuun.”

Siitojoki työskentelee kääntäjänä, joten lasten oppimisen seuraaminen on ollut kiehtovaa.

”Kiinnostuin samalla arabian kielessä, joten kävin kielikurssin kansalaisopistossa. Vaimo on ollut ­kouluavustajana, hän on päivittäisessä kanssakäymisessä oppinut aika paljonkin arabiaa.”

Aikuisten kielikurssilla opetellaan nyt kieltolauseiden muodostamista.

Vaikka yleisesti tunnelma kylässä olikin vastaanottavainen, myös soraääniä kuului ennen ensimmäisten perheiden saapumista. Sini-Tuulia Numminen muistelee, että Facebookissa oli jopa pakolaisten saapumista kritisoiva ryhmä.

”Vastustus kuoli nopeasti pois, kun positiivinen ilmapiiri nousi. Näin pienessä kylässä on vaikea olla eri mieltä, jos suurin osa on positiivisella mielellä.”

Ennakkoluulot ja pelot johtuvat usein tietämättömyydestä. Pienessä kylässä uusia asukkaita ei voi olla kohtaamatta, joten ennakkokäsitykset haihtuvat nopeasti pois.

Numminen kertoo kerrossiivoojan seuranneen tilannetta talossa, jonne oli muuttanut pakolaisia. Yksi talon vanhoista asukkaista napisi jatkuvasti pakolaisten tavoista.

”Eräänä aamuna siivooja huomasi pakolaisperheen ja valittajan kohtaavan, ja tämä naapuri halasi kaikki perheen lapset läpi.”

Viljelypalstallakin ennakkoluulot valuivat pois hikikarpaloiden mukana, kun naapuripalstan touhuja seurattuaan hieman vastahankainen kyläläinen päätyi lopulta auttamaan syyrialaisia.

Lumikinokset ovat olleet yllätys monelle kiintiöpakolaiselle. Khaled Al Bakkour joutuu putsaamaan autonsa ennen kuin lähtee perheensä kanssa ruokatunnille kielikurssilta.

Mahmoud Al Bakkour on tyytyväinen uuteen kotiinsa Kemiönsaaressa. Hänellä on suomalainen tyttöystävä, ja kielikurssi kestää helmikuuhun asti. Hänellä taitaakin olla aikamoinen kielipää, Turkissa hän oppi nimittäin turkin kielen puolessa vuodessa työpaikallaan.

Haaveet tulevaisuudelle ovat selvänä mielessä.

”Menen kouluun. Minä haluan puhua suomen kieltä paremmin. Kaikki tulee helpoksi, ei vaikeaa. Haluan automekaanikoksi.”

Kemiönsaaren Taalintehdas oli viime vuonna Suomen kylät ry:n Koko kylä kotouttaa -hankkeen kotouttajakylä, jonka toiminnasta toivotaan muidenkin kylien ottavan esimerkkiä.

Mahmoud Al Bakkour näyttää Sini-Tuulia Nummiselle videota haparoivasta luistelustaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit