Kantri

Nämä ovat eri ruokien ilmastovaikutukset: Perunaa parempaa ilmastoruokaa ei ole

Ympäristö kiittäisi, jos suomalaiset vähentäisivät lihansyöntiä ravintosuositusten mukaisesti ja söisivät ylipäätään vähemmän.
Elli Paananen
Eläinperäisten ruoka-aineiden tuottaminen kuormittaa ilmastoa enemmän kuin kasvikuntaan kuuluvien.

Sekä lihan että tuoreiden vihannesten kulutus on kasvanut kymmenessä vuodessa. Mediassa on ihmetelty, syövätkö suomalaiset entistä enemmän vai ruokitaanko kotitalouksissa kiihtyvällä tahdilla roskiksia.

Vertailusta ovat kuitenkin unohtuneet viljat, maitotuotteet sekä vanha kunnon peruna, jonka suosio on romahtanut. Luonnonvarakeskuksen (Luke) Ravintotase-tilaston mukaan vuonna 2016 suomalainen kulutti perunaa 46 kiloa vuodessa. Määrä on pudonnut vuosikymmenessä 12 kiloa ja puolittunut 1960-luvulta.

Ilmaston kannalta peruna on lyömättömän hyvä lautasentäyte. Sen hiilijalanjälki on kypsennettynä vaivaiset 0,5–1 hiilidioksidiekvivalenttikiloa per kilo (kgCO2-ekv/kg). Perunan kuormituksesta valtaosa tulee keitinveden kuumentamisesta.

Lounaspaikkoja kiertäessä Helsingissä tuntuu joskus, että suomalaiset elävät riisillä. Sen vuotuinen kulutus ei kuitenkaan ole kasvanut kymmenessä vuodessa kuin puolella kilolla yhteensä kuuteen kiloon per henki. Kotimainen ohra voisi toimia riisin korvikkeena, mutta valtaosa siitä ohjautuu rehuksi. Ohraa syödään alle kaksi kiloa vuodessa.

Viljojen kulutus ei ole vuosikymmenessä juuri muuttunut. Niitä syödään vuosittain noin 80 kiloa per henki. Vehnän suosio on vähentynyt hieman, kun taas kauran on lisääntynyt. Rukiissa ei näy suuria muutoksia.

Maidon juonti on hiipunut pitkään. Viime vuonna suomalainen kulutti nestemäisiä maitotuotteita 160 kiloa, kun vuosikymmen sitten määrä oli 189 kiloa. Sen sijaan juuston menekki on pompannut 17,5 kilosta 26 kiloon. Tosin osa siitä on maitorahkaa, joka lasketaan tilastossa juustoksi.

Voita meni vuosikymmen sitten 2,5 kiloa per henki ja nyt 4 kiloa.

Lihaa suomalaiset pistelivät poskiinsa vuonna 2017 noin 81 kiloa henkeä kohden. Määrä on kasvanut kuudella kilolla kymmenessä vuodessa. Huomionarvoista on, että Ravintotaseessa liha ilmoitetaan luullisena ja kypsentämättömänä.

Luken erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri arvioi, että todellinen lihansyöntimäärä kypsennettynä on noin 40 kiloa per henki vuodessa. Se tekee 770 grammaa viikossa. Siitä liki 250 grammaa on siipikarjan lihaa.

Ravintosuositusten mukaan punaista lihaa ei pitäisi syödä yli puolta kiloa viikossa. Emme siis ole kovin kaukana tavoitteesta. Ilmaston kannalta lihaa olisi kuitenkin hyvä korvata kasviproteiinilla.

Lihankulutuksen kasvu koostuu siipikarjan lihasta, jonka ilmastovaikutus on maaeläinten lihoista kaikkein pienin. Eniten syödään sianlihaa, jonka kasvihuonekaasupäästöt sijoittuvat naudanlihan ja siipikarjan välille.

Kaikkein eniten ilmastoa kuormittaa naudanliha, jota suomalaiset syövät saman verran kuin vuosikymmen sitten, noin 19 kiloa ruhopainona. Kypsennettynä se tekee vuodessa noin 10 kiloa lihaa.

Katajajuuri huomauttaa, että naudanlihan ilmastopäästöjen vaihteluväli on suuri, 25–50 kgCO2-ekv kilolta. Pienimmät päästöt kertyvät syötävästä maitonaudasta, jota ei ole ruokittu tuontisoijalla. Sellaisia nautoja on Suomessa runsaasti.

Suurimmat päästöt tupruttelee lihasonni erityisesti, jos se ruokitaan soijalla ja sen laitumien tieltä on raivattu metsää.

Naudanliha on oiva esimerkki siitä, ettei ruuan ympäristövaikutuksia tarkasteltaessa kannata tuijottaa vain hiilijalanjälkeä.

Suomessa naudanlihan tuotannossa hyödynnetään nurmialueita, joilla muut viljakasvit eivät menestyisi niin hyvin.

Lisäksi voidaan miettiä tuotannon eettisyyttä, antibioottien käytön vähyyttä, huoltovarmuutta ja vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle. Laidunnus ylläpitää elinympäristöjä monille eliöille.

Monimuotoisuuden kannalta on tärkeää että ruuantuotanto pysyy monipuolisena niin Suomessa kuin muuallakin. Tukeutumalla tuontiin ulkoistamme tuotannon ympäristövaikutukset muualle.

Katajajuuri arvioi, että suomalaisten ruokavalion ilmastokuormasta liki puolet voi olla peräisin eläinperäisistä tuotteista. Kasvikset kuormittavat ilmastoa selvästi vähemmän, olivat ne sitten kotimaisia tai tuotuja.

Kasviksista suurin hiilijalanjäljen vaihteluväli on tomaatilla, 0,3–5 kgC02-ekv kilolta. Isoin jälki on laskettu kotimaiselle, fossiilisella energialla tuotetulle tomaatille ja pienisatoiselle erikoistomaatille. Keskimäärin kotimainen tomaatti ei kuitenkaan kuormita niin paljon, sillä nykyään suositaan uusiutuvaa energiaa. Moderneissa kasvihuoneissa ei myöskään tarvita paljon kemiallista torjuntaa ja ravinteita kierrätetään.

Tomaatin osalta pienimpään kuormituslukuun voidaan päästä niin kotimaassa kun ulkomaillakin sekä ympärivuotisella että kausiviljelyllä.

Kuluttajan on kaupassa mahdotonta päätellä, millainen on laarissa punoittavan tomaatin ympäristökuorma.

Yleisohjeena Katajajuuri sanoo, että kasvisten lisääminen ostoskoriin laskee ruokavalion hiilijalanjälkeä varmasti. Niin tekee myös eläinproteiinin vähentäminen. Kasviproteiineista tofu ja härkis on jalostettu pavuista, joiden hiilijalanjälki vaihtelee noin puolesta kilosta muutamiin kiloihin kgCO2-ekv.

Katajajuuri itse syö liki päivittäin lihaa, joka yhä useammin on valkoista. Lisäksi ostoskoriin etsiytyy enemmän kasviksia.

"En ole ilmaston ja ympäristön kannalta esimerkkisyöjä."

Ravitsemussuosituksissa ympäristövaikutukset kulkevat aika lailla käsi kädessä terveellisyyden kanssa: enemmän kasviksia ja vähemmän punaista lihaa.

Katajajuuren mukaan helmikuussa valmistuu valtioneuvoston kanslialle toteutettava hanke, jossa lasketaan, paljonko ilmastokuormitus vähenisi, jos suomalaiset söisivät ravitsemussuositusten mukaisesti ja puolittaisivat ruokahävikkinsä. Katajajuuri arvelee aiempien tutkimusten pohjalta, että ilmastokuorma voisi keventyä 5–30 prosenttia.

Suomalaiset ylipäätään syövät liikaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2017 lähes kolme neljäsosaa suomalaisista miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista oli ylipainoisia.

Ympäristön kannalta turhimpia tuotettavia kaloreita ovat herkut. Vuotuinen sokerinkulutus on pysynyt kymmenessä vuodessa runsaassa 30 kilossa per henki. Tilasto tosin ei sisällä tuontielintarvikkeiden sokeria. Vielä 70-luvulla suomalainen söi sokeria 44 kiloa vuodessa. EU-maiden vertailussa sokerin kokonaiskulutuksemme on vähäisintä.

Sokeriherkkujen päälle tulevat suolaiset raksut ja alkoholijuomat. Oluen hiilijalanjälki on maltillinen, karkeasti arvioiden noin 0,5 kgC02-ekv litralta, kun taas viinilitran tuotanto kuormittaa ympäristöä jonkin verran enemmän.

Suomalaisten vuotuinen oluenkulutus on vähentynyt vuosikymmenessä liki 87 kilosta 75 kiloon henkeä kohti. Myös väkevien alkoholien kulutus on vähentynyt 6,8 kilosta 4,4 kiloon. Viiniä on lipitelty vuodesta 2009 asti noin 12 kiloa vuodessa.

Tuhansien järvien maan asukit harvemmin pohtivat veden riittävyyttä. Suomalaisten vedenkulutuksesta kuitenkin puolet tapahtuu ulkomailla.

Esimerkiksi monien tuontihedelmien hiilijalanjälki on pieni, mutta vesijalanjälki suuri. Kuivuudesta kärsivissä maissa ne vaativat paljon kastelua. Niin tekee muun muassa muodikas avokado, jonka kysyntä yhtäkkiä röyhähti.

Avokadoviljelysten tieltä on raivattu hiiltä sitovaa ja monimuotoisuutta ylläpitävää sademetsää, kuten soijan tieltä aikanaan. Vaikutukset ovat valtavat.

"Kun muutos on tehty, asettuu homma vuosikymmenien kuluessa tasapainoon, eikä lisäpäästöjä enää koidu. Jos ihmiset lopettaisivat avokadon kulutuksen kuin seinään, tuotantoalueet eivät kenties palautuisi metsiksi", Katajajuuri pohtii.

Kuluttajat usein luulevat, että elintarvikkeiden suurimmat ilmastovaikutukset aiheutuvat pakkauksesta ja kuljetuksesta. Todellisuudessa niiden osuus ruuan ympäristötaakasta on hyvin pieni, korkeintaan joitakin prosentteja. Pakkauksen sisältö ja tuotantotapa ratkaisevat.

Katajajuuren mukaan hiilijalanjäljen laskenta terävöityy koko ajan ja mukaan tulee uusia asioita. Myös kotimaisten elintarvikkeiden hiilijalanjälkiin tulee lopulta korotus, kun maatalousmaan kaikki ilmastopäästöt lasketaan mukaan.

"Suomalaisesta maatalousmaasta vapautuu hiiltä, koska se on nuorta. Olemme miettineet, miten ja missä vaiheessa uudet laskelmat tuodaan mukaan vertailuun."

Ulkomailla puolestaan metsien raivaaminen pelloiksi on sisällytetty vaihtelevasti ja usein puutteellisesti päästöarvioihin.

Kaikesta päätellen elintarvikkeiden ympäristövaikutusten arviointi on monimutkaista puuhaa. Ei ole olemassa yhtä absoluuttista lukua, jonka perusteella voitaisiin leimata jokin ruoka-aine ympäristön kannalta puhtaasti hyväksi tai pahaksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Näillä vinkeillä nautit joulukinkkua hyvällä omallatunnolla

Eurooppa tarvitsee ilmastosuurlähettilään

Greenpeace myy harhakuvaa