Kantri

Kotimainen inkivääri vietiin käsistä – Liperiläiset kasvattajat opettelevat viljelyyn kantapään kautta

Hanne ja Jukka Kinnunen keksivät kasvattaa inkivääriä myyntiin. Miksi? Koska kukaan ei ole Suomessa aiemmin niin tehnyt.
Lari Lievonen
"Melkein mitä vaan pystyy Suomessa ­kasvattamaan, mutta haasteena on, että siitä saa taloudellisesti ja ympäristölle järkevää", miettivät Hanne ja Jukka Kinnunen.

Kaikkea pöljää pitää kokeilla, perustelee Hanne Kinnunen inkiväärin kasvatusta. "Olen pienestä asti kasvatellut kaikenlaista."

Hanne sanoo olevansa "kaupunkityttö", mutta puoliso Jukka Kinnunen on aito maalaispoika. Sellaiset eivät olleet kovin korkeassa kurssissa parikymppisen Hannen maailmassa, mutta niin vain kävi, että liperiläisestä Jukasta ja joensuulaisesta Hannesta tuli pari, kun he tapasivat Joensuun yöelämässä.

Jukka oli vannonut 18-vuotiaana, että mitä muuta tahansa voi elämässä tehdä, mutta viljelijäksi hän ei rupea. Bulkkiviljan tuottaminen ei houkuttanut, vaikka hän oli sukutilan ainoa poika. Sisko suuntautui taiteeseen, ja Jukka opiskeli levyseppähitsaajaksi ja muovialaa.

Kunnes Hannen sukulaisten marja- ja vihannestilalla Rantasalmella heräsi ajatus, että miksei omalla tilallakin voisi viljellä jotain muuta.

Nyt viisitoista vuotta myöhemmin Jukka ja Hanne Kinnunen pyörittävät Jukan kotitilalla Puromäen puutarhaa. Hanne oli lukion jälkeen opiskellut matkailualan restonomiksi ja työskennellyt baarissa kahdeksan vuotta. Kun tiedossa oli maallemuutto, Hanne suoritti peruspuutarhurin tutkinnon ja Jukka kävi maatalousopintoja vaadittavat 20 opintoviikkoa sukupolvenvaihdosta varten.

Yhdessä pariskunta suoritti vielä tutkinnot yritysjohtamiseen ja viljelypuutarhuriksi. Ilman tietoa ja taitoa he eivät vihannespuolelle sännänneet.

"Ei tähän voi kylmiltään lähteä. Hirveä määrä tietoa on haalittu. Nyt opetamme koulussa samoja asioita muille. On pantu vahinko kiertämään", Hanne nauraa.

Syksyllä 2008 Kinnuset muuttivat Puromäen kylälle Liperiin. Hannesta oli ihanaa, kun oli tilaa ympärillä, mutta se pimeys!

"Ulkona oli helkkarin pimeää ja kaikenlaiset ötökät liikkuivat metsässä. Ensimmäinen vuosi meni sopeutuessa ja taloa rakentaessa", Hanne kertaa.

Tilan pinta-ala on 75 hehtaaria, josta reilu 30 hehtaaria on viljalla, vajaa 30 hehtaaria nurmella ja loput erikoiskasveilla.

"Monta vuotta rakennettiin putkeen. Talo, autotallit, halli, pieni ja iso kasvihuone. Kumpikin käytiin alussa muualla töissä eikä nostettu palkkaa tästä, vaan kaikki rahat pantiin maatilaan."

Erikoisuuksista ensimmäisenä tuli tankoparsa. Se oli työläs eikä kiloja kertynyt tarpeeksi työmäärään nähden.

"Ei se ollut järkevää tässä elämänvaiheessa", Hanne kuittaa. Häntä pyydettiin kirjoittamaan parsanviljelystä kirjakin, ja juuri kun hän oli lupautunut tehtävään, kolmas lapsi ilmoitti tulostaan.

Lapsi syntyi ja sen perään kirja, mutta parsanviljely loppui. Piti keksi uutta.

Talon takana Kinnusilla on testimaa, missä he ovat kokeilleet muun muassa bataattia, vesimelonia ja maissia. Hannea alkoi kuitenkin kiinnostaa inkivääri.

Tietoa inkiväärin viljelystä oli vaikea saada, sillä sitä tuotetaan lähinnä Kiinassa ja Intiassa.

"Keralan yliopistosta Intiasta löysin yhden hyvän oppaan, mutta siinä esimerkiksi kehotettiin lannoittamaan maata sekoittamalla kahdeksan tonnia lehmänlantaa ja kaksi tonnia banaaninlehtiä. Kiinaksikin olisi ollut viljelyopas ja yksi tulkki olisi kääntänyt sen viidelläsadalla eurolla, mutta olisiko siitäkään ollut apua meidän oloihin?" Hanne kertoo.

Niinpä Kinnuset päättivät vain kokeilla.

Inkivääri kasvaa juurakon palasta, samaan tapaan kuin maa-artisokka. Ensimmäiset inkiväärit kasvoivat vuonna 2016 kymmenessä ruukussa tosi hyvin. Seuraavana vuonna ruukkuja oli vähän enemmän eikä mennyt montaa viikkoa, kun bambunnäköiset lehdet ja varret alkoivat nousta. Ne kasvoivat liki kaksimetrisiksi.

"Oli niin pimeä kesä, kasvit kurkottivat valoa kohti", Kinnuset arvelevat.

Tämän vuoden alussa Kinnuset tilasivat maahantuojalta 2 000 kiloa juurakonpaloja kahden euron kilohintaan. Ne istutettiin kasvihuoneruukkuihin helmikuussa, tosin vain pienen osan pystyi istuttamaan, sillä osa oli homeessa ja jotkut ihan lötköjä.

Kesä oli kuuma Pohjois-Karjalassakin ja valoisa. Ilma oli kuiva, joten kun lehdet nousivat pintaan, ne eivät lähteneet avautumaan. Niitä piti auttaa käsin.

Gammayökkönen, joka yleensä kurittaa kaaleja, iski inkivääreihin. Niitäkin metsästettiin kasvihuoneesta käsipelillä. Lisäksi kasvustoja piti lannoittaa ja kastella, joten työtä riitti.

Kasvit jäivät noin 80-senttisiksi.

Sadonkorjuu alkoi syyskuussa. Nosto ruukusta, varret poikki, juuret esiin turpeen seasta, kokolajittelu, pakkaus laatikoihin.

Parhaimmista ruukuista kertyi jopa 800 grammaa mukulaa, mutta keskimäärin ruukusta sai 100–200 grammaa.

"Haaste on saada kaikki ruukut tuottamaan isompi sato, että hommasta tulisi kannattavaa", Jukka pohtii. "Tavoitteena on oppia tämä kymmenessä vuodessa. Veikkaan, että valo häiritsi kasvua. Jatkossa kokeillaan pienellä alalla pimentämistä."

Oli yllätys, että kotimaiselle inkiväärille on suuri kysyntä. Kun Yle teki Kinnusista jutun syyskuussa, puhelin alkoi soida niin taajaan, että se piti sammuttaa.

Kinnuset eivät alkaneet postittaa inkivääriä yksittäisille kyselijöille. Siitä heillä oli kokemusta valkosipulin kanssa. "Hirveä työ!"

Niinpä he myivät 95 prosenttia inkiväärisadosta S-kaupan tukkuun. Hinta oli 20 euroa kilolta.

"Saatiin, mitä pyydettiin. Mutta hinta oli siis kauppaan toimitettuna ja pakattuna. Eikä tähän saa mitään EU-tukia", Jukka muistuttaa.

Kinnusten mieltä lämmitti, kun S-ryhmän ostopäälliköltä tuli sähköpostitse kiitosta, että oli saatu uusi tuote markkinoille. "Sellaista palautetta tulee harvoin."

Ensi vuonna Kinnuset yrittävät saada samalta pinta-alalta enemmän satoa. Sama tavoite oli tänäkin vuonna, mutta puoleen päästiin.

"On se niin mysteerikasvi!"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tomaattinen raparperikastike

Aasialainen kalakeitto

Raikas kurkkujuoma