LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Kantri

Ärtymystä, flunssia, muistin pätkimistä - Uupuminen on elimistölle todellinen kriisi

Jo ensimmäiset oireet voimien loppumisesta kannattaisi ottaa tosissaan, sillä vakavasta uupumisesta palautuminen ei ole itsestään selvää.
Stiina Hovi
Toipumiseen ei ole patenttiratkaisua, yhdellä toimii yksi, toisella toinen. Lääkkeet ja jooga ovat näistä Liisa Uusitalo-Arolan mukaan esimerkkejä. "Luonnossa oleminen ilman suorittamisen tarvetta on elvyttävää”

Joskus ensimmäisenä oireena havaitsee jatkuvan ärtymyksen. Mikään ei enää ole hyvin, ennen leppoisa tyyppi on muuttunut kireäksi. Tähän kannattaisi pysähtyä, sillä taustalla voi olla vakavaksi kehittyvä tila.

”Uupuminen on todella kokonaisvaltainen kriisi elimistölle”, korostaa psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola. Hänen kirjoittamansa Uuvuksissa – kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin, ilmestyi alkuvuodesta.

Vakavasta uupumuksesta puhuttaessa kyse ei ole väsymyksestä, joka menee lepäämällä ohi. ”Viikkovapaat eivät enää riitä palautumiseen kuten ennen. Hyvänkin yön jälkeen on väsynyt.” Usein väsymystä pahentavat vielä univaikeudet.

Tyypillistä on myös se, että tulee uusia fyysisiä oireita tai vanhat taudit pahenevat. ”Elimistön rasitustilassa immuniteetti laskee. Saattaa tulla flunssia ja epämääräisiä tulehduksia peräjälkeen”, Uusitalo-Arola kuvaa.

Muisti pätkii, ei pysty keskittymään ja työnteosta tulee tehotonta, kun joutuu joko ajan palaamaan. Ihminen on helposti alavireinen, ahdistunutkin.

”Uupuminen ja masennus eivät ole sama asia, vaikka ne usein esiintyvät yhdessä. Voi olla uupunut ilman että masentuu. Uupumista ei ole diagnosoitu sairaudeksi, siksi joillakin uupuneilla on masennusdiagnoosi, vaikka he ovat uupuneita, eivät masentuneita.”

Joskus seinä tulee vastaan äkisti ja uupunut romahtaa. Usein uupumus kuitenkin hiipii niin pikkuhiljaa, ettei ihminen itse havaitse sitä.

”Toinen voi huomata vaikkapa sen, että työkaverista tulee vetäytyvä. Tämä ei tule enää kahville, ei juttele enää kuten ennen, muuttuu lyhytsanaiseksi ja on mieluiten omissa oloissaan.”

Joskus oman olotilan muutos havahduttaa: ilo on kadonnut.

Rasittuminen ja stressi eivät itsessään ole huono asia, Uusitalo-Arola sanoo. ”Tärkeää on, että pääsee palautumaan.”

”Ihmisen palautumissysteemi häiriytyy niin helposti, että nykymaailmassa pitää tehdä tietoisia ratkaisuja huolehtiakseen palautumisesta. Pitää päästä sekä hidastamaan että virkistymään tekemällä jotain muuta kuin työtään.”

Kun ihminen on pitkän aikaa stressaantunut ja rasittunut, stressihormonien haitalliset vaikutukset alkavat vallita. Pikkuhiljaa elimistössä on yhä kovempi viritystila.

”Jatkuva stressitila vaikuttaa kehon kaikkien solujen uusiutumiseen. Se vaikuttaa myös elimistön säätelyjärjestelmiin, sydämeen ja verenkiertoon. Pulssi nousee ja vuorokausirytmi häiriintyy.”

Jos tila pitkittyy, elimistön hormonitasapainon muutoksia voi olla hankala saada korjatuksi. ”Seurauksena voi olla romahdus, tai sitten saattaa mennä puolilla valoilla vuosia”, Uusitalo-Arola kuvaa.

Moni sinnittelee vuosikausia. ”Ihminen säilyttää toimintakykynsä todella pitkään. Neuropsykologit sanovat, että se on vähän samanlaista kuin ajaisi moottoritietä 120:n vauhdilla kolmosvaihde päällä. Bensaa kuluu. Se on tosi rasittavaa elimistölle. Vanha sanonta, ’polttaa kynttilää molemmista päistä’, on itse asiassa hyvin kuvaava”, Uusitalo-Arola toteaa.

Kuvaavaa on myös se kun todetaan, että nyt pätkii. ”Pitkäkestoinen stressihormoneissa kylpeminen vaikuttaa hermosolujen toimintaan: yhteydet heikkenevät, pätkii kirjaimellisesti.”

Kovassa stressissä muistia palveleva hypotalamus kutistuu ja sen toiminta heikkenee. Se vaikuttaa tiedon käsittelyyn. Stressikuorma vaikuttaa myös sekä sukupuoli- että kasvuhormonien erittymiseen. Elimistön uudistuminen hidastuu, ja se vanhentaa. Seksuaalinen halukkuus ja kykykin saattavat laskea.

”Ihmisellä on aina tarve jonkinlaiseen oman tilanteensa hallintaan, jotta pystyy ennakoimaan, mitä tapahtuu. Sillä ei ole merkitystä, ovatko kyseessä ihmissuhdeasiat vai työ. Kun ei enää pysty hallitsemaan elämäänsä, alkaa uupua.”

Tunnepuoli on vähintään yhtä tärkeä kuin muun henkinen kuormitus. ”Tunne-elämän rasitus on uupumisen ydintä”, Uusitalo-Arola korostaa. ”Jos tunneaivot ovat kokoajan kriisissä, aivot väsyvät.”

Työelämässä tunteilla on suurempi merkitys kuin usein ajatellaan. ”Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että kokee tekevänsä mielekästä työtä ja ympärillä olevat ihmiset arvostavat sitä.”

Samaa sanoo psykoterapeutti Pirjo Latvanen. ”Ihmissuhteet ovat yksi kaikkein uuvuttavimpia tekijöitä!” Latvanen painottaa.

”Uupua voi monesta syystä, voi olla liian paljon työtä tai liian raskaita asioita. Tai sitten jokin omassa tavassa olla ja tehdä työtä tai ajatella asioita uuvuttaa”, Latvanen toteaa.

Latvanen on mukana Välitä viljelijästä -projektissa. Hän on työssään nähnyt myös viljelijöiden uupumisen. ”Maatalousyrittäjien uupumuksen taustalla ovat samat tekijät, jotka näkyvät kenen tahansa uupujan elämässä.”

Viljelijöillä on usein valtava työn määrä. ”Monilla on työtä seitsemän päivää viikossa, eikä mahdollisuutta pitää riittävästi taukoja, lomaa ja vapaata säännöllisesti.”

”Säännöllisen levon puute on mielestäni yksi merkittävistä uupumuksen syistä”, Latvanen sanoo. ”Kaikki eivät voi saada lomittajia, tai jos saavat, voi olla, ettei lomittaja pysty kantamaan samaa vastuuta kuin maanviljelijä.”

Monia viljelijöitä painaa myös taloudellinen ahdinko, rahan riittämättömyys.

Latvasen mukaan viljelijöiden työssä korostuu välillä myös se, ettei voi vaikuttaa kaikkeen työhönsä liittyvään. ”Ei siihen, mitä tulee taivaalta: sadetta, kuivuutta tai hallaa, ja mitä se vaikuttaa työn tulokseen. Ei myöskään maatalouspolitiikan tuomaan epävarmuuteen, konerikkoihin tai eläinten sairastumisiin. Äkkinäisiä toimenpiteitä vaativia asioita sattuu tiloilla paljon.”

”Maatalousyrittäjä tekee työtä ja asuu samassa paikassa, joten hän ei saa sitä kokemusta, että nyt laitan oven kiinni ja lähden kotiin, vaan keskeneräiset työt ovat silmien edessä. Niistä voi olla vaikea irrottautua.”

Joskus sukupolvenvaihdokset luovat hankalia tilanteita. ”Sukupolvenvaihdoksen teknis-taloudellisiin puoliin valmennetaan, sen sijaan psyykkisiin haasteisiin ei niinkään. Tässä olisi mielestäni myös kehittämisen paikka. Näistä ihmissuhdevaikeuksista voisin pitää pitkän luennon”, Latvanen naurahtaa.

”Olen huomannut, että monet viljelijät kokevat raskaina ja uuvuttavina julkisuudessa olleet maatalouteen kohdistuneet ’syytökset’”, Latvanen pohtii. ”Monet ovat kokeneet, ettei sillä, että tuotetaan ruokaa suomalaisille, ole mitään merkitystä tai sitä ei arvosteta.”

Toisaalta olisi tärkeää ymmärtää, että maailma muuttuu ja sen myötä toimintatavoille tulee muutospainetta. ”On luonnollista, että jos muutospaine tulee ulkoapäin, painaa ihminen sille ensimmäisenä jarrua, sillä yleensä me ihmiset haluamme pysyä vanhassa jo opitussa”, Latvanen toteaa.

”Sen pohtiminen, miten työtä pitäisi kehittää, voi toiselle olla innostavaa, toiselle uuvuttavaa.”

Silti kannattaa pysähtyä. Voi olla, että työn suunnittelu ja järjestäminen on huonoa ja sen seurauksena tehdään impulsiivisesti kaikkea, mitä eteen tulee. ”Kannattaa pohtia, tukeeko työn tekemisen tapa jaksamistani – onko riittävästi taukoja, edes pieniä. Mitä vaadin itseltäni, vastaako se käsitystäni siitä, mitä elämässäni arvostan.”

Kuka uupuu ja miksi, sitä on hankala sanoa.

”Ulkoisia tilanteita, niitä joissa ihmiset uupuvat, on ihan turha vertailla. Ei voi tietää, mitä kaikkea pinnan alla on, mitä kuormia on kertynyt vuosien varrella. Jokaisen taustat ja tarinat ovat erilaisia”, Uusitalo-Arola painottaa. ”Mikä yhdelle on iso asia, voi toiselle olla pikkujuttu, ja päinvastoin.”

Hän iloitsee ihmisistä, jotka uskaltavat kertoa omasta uupumisestaan. ”Se on kaikkein helpoin ja tehokkain keino saada ihmiset tunnistamaan tilansa.”

Uupumiselle altistavat ominaisuudet ovat samalla erittäin hyvän työntekijän ominaisuuksia: tunnollisuus, tarkkuus, empaattisuus.

”Jos työtä olisi kohtuullinen määrä ja se olisi hyvin johdettu, juuri nämä ihmiset tekisivät loistavaa työtä. Nämä ihmiset ovat usein niitä innokkaita ja intohimoisia, jotka vievät työtä ja työyhteistöä eteenpäin.”

Pysähtyminen. Palautuminen. ”Sitä pitäisi tapahtua joka päivä monta kertaa”, Uusitalo-Arola painottaa. Hän kertoo Emmi-mammastaan, joka oli syntynyt 1800-luvulla: ”Nuuka kuin mikä, ei raskinut polttaa sähkölamppua turhan päiten. Niinpä hän päivän päätteeksi istui hämäränhyssyssä pirtinpenkin päässä ja elpyi.”

Ihminen tarvitsee pieniä taukoja pitkin päivää: ”Kannattaa pitää kahvitaukoja ja käydä syömässä eikä räplätä puhelinta samalla.”

Samoin on tärkeää koittaa huolehtia vapaapäivistä ja lomista. ”Pyhäpäivän, lepopäivän pyhittämisessä on ehdoton järki! 24/7-elämä ei sovi ihmiselle”, Uusitalo-Arola sanoo.

Latvanen korostaa samaa. ”Viljelijöille soisin erityisesti taukojen pitämistä. Olisiko mahdollista pitää edes mikrotaukoja, pieniä hetkiä, jolloin voi antaa kehon ja mielen pysähtyä ja levätä? Voidakseen hyvin ihmisen hermosto tarvitsee pysähtymistä.”

Ensimmäiset uupumisen merkit havaitessaan pitäisi heti ottaa ne todesta ja jarruttaa. ”Moni pistää sen sijaan pistää pökköä pesään ja kiihdyttää tahtiaan: vielä tämä, vielä tuo... työt eivät tekemällä lopu”, Uusitalo-Arola tietää.

Olisi tärkeää, että mahdollisimman aikaisessa vaiheessa olisi joku, jonka kanssa voi puhua. ”Jos ei ole kuulijaa, pitää hakea sellainen, vaikka maaseudun tukihenkilöverkoston kautta, auttavasta puhelimesta, terveyskeskuksesta.”

”Uupuessa oma näkökyky muuttuu putkimaiseksi. Jos on niin kiire, ettei ehdi istua alas, silloin juuri pitää istua alas, jotta saa näkökulman hommaan: Mihin tarvitsen apua? Minkä varassa jokin homma seisoo tai kaatuu?”

Uusitalo-Arola on nähnyt, miten vaikeaa pysähtyminen monelle on. ”Ihmiset yrittävät kaikkensa. Vaikka olisi ihan lopussa, heti kun on vähän parempi päivä, sitä ajattelee, että jos tämä tästä kuitenkin.”

Leiman pelko ja häpeä ovat edelleen monelle este. ”Oma pärjäävyys on useimmille kunnon ihmisen mallia. Jos ei jaksa, niin mihin itseluottamus perustuu?”

Elpymisen käynnistyminen uupumisen jälkeen ei ole aina yksinkertaista. ”Joillakin toipumisen käynnistyminen kestää pitkään. Elimistö voi olla joko niin lamassa tai ylikierroksilla, ettei se pysty palautumaan”, Uusitalo-Arola sanoo.

Uupumus on vähän samanlainen tila kuin huippu-urheilijoilla ylikunto. ”Elpymisen kannalta on tärkeää, että saa kroppansa rauhoittumaan. Koko elimistö on hälytystilassa.”

Alkuvaiheessa lepo on tärkeää. Pelkkä lepo ei kuitenkaan riitä kuntoutukseen. ”Tässä pätee vanha neuvo: tee kivoja asioita. Jos jokin asia tuntuu vielä kivalta, tee sitä!”

”Toipumiseen ei ole patenttiratkaisua, yhdellä toimii yksi, toisella toinen. Masennuslääkkeet toimivat joillakin. Tämän ajatellaan perustuvan siihen, että ne auttavat uusien yhteyksien muodostumista aivoissa. Jooga voi toimia, jos pitää siitä. Luonnossa oleminen ilman suorittamisen tarvetta on elvyttävää”, Uusi­talo-Arola luettelee.

Vaikka periaatteessa elimistö voi palautua täysin, monia jää vaivaamaan stressiherkkyys. Paineensietokyky ei palaa entiselleen eikä välttämättä muistikaan.

Jollakin tavalla elämän on pakko muuttua uupumisen jälkeen. ”Jos jatkaa samoilla lähdöillä, saa samat tulokset, ikävä kyllä. Mieti arvojasi: mikä sinulle on elämässä tärkeää, mikä tärkeintä. Voi olla, että joutuu karsimaan jotain.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Unitutkija: "Unen häiriöt voivat ennustaa masennuksen puhkeamista"

Mitä sanoisit ­kaverille nyt?

Haluatko suojata itseäsi masennukselta ja siihen liittyvältä toimintakyvyn heikkenemiseltä? Opettele suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti