LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Kantri

Kustantajat eivät kiinnostuneet positiivisesta lastensuojelukirjasta: "Ei ole myyvä aihe ellei ole sosiaalipornoa"

Toiskan perhekoti on onnistunut saamaan kymmenet nuoret kiinni yhteiskuntaan. Marianne Kiskola halusi tehdä aiheesta kirjan.
Johannes Tervo
Toiskan filosofia -teokseen on haastateltu myös lastensuojelun piirissä olleita nuoria.

"Nämä nuoret ansaitsevat tulla kuulluksi. Heillä on valtavasti tietotaitoa siitä, mikä lastensuojelussa ja elämässä on olennaista", sanoo Toiskasta kirjan kirjoittanut Marianne Kiskola.

Kiskola oli itse vaikuttunut Toiskan tarinasta. Perhekodissa on onnistuttu saamaan kymmenet nuoret kiinni elämään ja yhteiskuntaan.

"Vaikka Toiskassa nuoria on kuultu, niin valtakunnallisesti meillä edelleen puhutaan paljon nuorten yli. Asioista keskustellaan ikään kuin nuoret eivät olisi itse paikalla", Kiskola toteaa.

Kun Kiskola kertoi kirjoittavansa positiivisen kirjan lastensuojelusta, hän kohtasi ympärillään jäätävää hiljaisuutta. Moni totesi, että onpas hankala aihe, etkö keksisi jotain helpompaa.

Koska lastensuojelua ei nähty synonyyminä millekään positiiviselle, se vahvisti Kiskolan tahtoa tehdä "erilainen lastensuojelukirja". Hän halusi, että kirja antaisi voimaa ja työkaluja.

Kustantajan löytäminen ei ollut helppoa. Kirjaa oltiin jo julkaisemassa omakustanteena, kunnes lopulta riittävän rohkea kustantaja löytyi.

"Moni piti aihetta tärkeänä, mutta he eivät halunneet olla mukana tällaisessa keskustelussa. Lastensuojelua ei nähty kovin myyvänä kirja-­aiheena – ellei se olisi sosiaalipornoa. Valitettavasti keskustelu lastensuojelusta tuntuu jääneen ­kauhistelun ja leimaamisen tasolle."

Kiskola on jo saanut elokuun lopussa ilmestyneestä kirjasta paljon liikuttavaa palautetta sekä lukijoilta että kirjassa mukana olleilta.

"Moni kirjassa haastateltu nuori on sanonut, että heistä tuntuu ensimmäistä kertaa elämässä siltä, että oma kärsimys ei ollut turhaa. Nyt joku voi voimaantua ja säästyä samalta."

Marianne Kiskola: Toiskan filosofia – hyvän elämän ­avaimia etsimässä. Into Kustannus

Lue myös: Toiskassa ollaan kuin yhtä perhettä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Arpaonni suosi ja kolme sotkamolaista koululaista voitti hirvijahtiin tutustumispäivän – päivän parasta antia hirvien näkeminen ja nylkeminen

Toiskassa ollaan kuin yhtä perhettä: "Monessa perhekodissa henkilökunta tuntuu käyvän vain töissä"

Ylen selvitys: Joka kymmenennen lastenkodin toiminnassa puutteita