LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Kantri

Maalaiskylä lumosi hesalaiset – lastensuojelijasta tuli oluenpanija ja asiakkuusjohtajasta kyläleipuri

Maallemuutto mullisti Elina Ranta­mäen ja Tuomo Holmin elämän. Suurkaupunkilaisista tuli kyläläisiä ja ruoka-alan yrittäjiä.
Jaana Kankaanpää
Elina Rantamäki ja Tuomo Holm ovat rahoittaneet investointinsa lähinnä asuntokaupalla. "Helsinkiläisen kaksion hinnalla saa vaatimattoman kyläkartanon", he naurahtavat.

Kyläpanimo ja kyläleipomo. Moni tulee Salon Mathildedaliin ihan vain sen vuoksi, että sieltä saa niin hyvää leipää ja olutta.

Kun Elina Rantamäki ja Tuomo Holm lomailivat Mathildedalissa kymmenisen vuotta sitten, kylän omasta oluesta tai leivästä ei ollut mitään tietoa. Pienessä ruukkikylässä oli yksi ruokaravintola, joka oli auki vain viikonloppuisin.

Mutta jokin kylässä viehätti pariskuntaa niin paljon, että he pyysivät kiinteistönvälittäjää esittelemään myynnissä olevaa taloa. Seuraavana päivänä pariskunta jätti talosta tarjouksen, kun olivat ensin selvittäneet, että läheltä löytyy alakoulu.

Niin Rantamäki-Holmin perhe, johon kuuluivat myös tuolloin 11-vuotiaat kaksospojat Kalle ja Markus, muutti Helsingin Länsi-Pakilasta 150 kilometrin päähän Mathildedaliin.

Maallemuuttoa oli toki kypsytelty jo parisen vuotta. Helsingistä ja Vantaalta kotoisin oleva pari oli kyllästynyt kaupungin meluun ja hälinään ja haikaili lähemmäs Kustavissa sijaitsevaa kesäpaikkaa. Olisi parasta muuttaa ennen kuin lapset kasvavat liian isoiksi, he tuumivat.

"Monet sanoivat, että ootte te rohkeita. Ihmettelin, että mitäs rohkeaa tämä on. Ainahan täältä pääsee pois", Tuomo hymähtää.

Tuomo oli tuohon aikaan ohjaajana lastensuojelussa ja Elina asiakkuusjohtajana mainostoimistossa. He jättivät työpaikkansa, ja Elina sai töitä Salosta Yrityssalon viestinnästä.

Kun Tuomo ja Elina olivat asettuneet Mathildedaliin, heistä alkoi tuntua siltä, ettei kylältä halua lähteä minnekään. "Ymmärsimme, että jos aikoo saada toimeentulon täältä, pitää perustaa jotain omaa."

Elinan työ yrittäjyyden palvelukeskuksessa Yrityssalossa oli opettavaista. Elina huomasi, että yrittäjät ovat tavallisia ihmisiä ja hänestäkin voisi olla yrittäjäksi.

Toinen oivallus oli, että Elinan leipomis- ja Tuomon olutharrastus olivat oikeastaan kylään sopivia ammatteja.

Tuolloin, kuutisen vuotta sitten, oli meneillään pienpanimobuumi. Tuomo hakeutui Hämeen ammattikorkeakouluun oluenvalmistuskurssille ja sen jälkeen Fiskarsin pienpanimoon töihin. Samalla hän alkoi rakentaa omaa panimoa, joka täyttää ensi jouluna viisi vuotta.

Panimorakennus nousi keskelle kylää. Oluelle ja leipomolle luotiin yhteinen tuotemerkki. "Mulle armollisesti annettiin viisitoista neliötä panimorakennuksesta. Uskalsin perustaa oman leipomon, joka erikoistui juurileivontaan. Ruotsissa sellaisia oli jo useita", Elina kertoo.

"Oivalsimme, että usein asiat ovat lähellä. Ei tarvinnut kuin katsoa ympärilleen, niin ymmärsimme, että kylä on meidän brändi. Mutta siihen käytimme ammattilaisia, että saimme brändin pullotetuksi ja leivotuksi", Tuomo toteaa.

Elina kertoo, että jotkut ovat jopa matkustaneet kylälle, kun ovat marketissa nähneet olutetiketin ja googlanneet oluen olevan peräisin täältä.

"Meillä on oleellinen tavoite tehdä tätä kylää tunnetuksi."

Jaana Kankaanpää
Tuomo Holm innostui oluisiin asuessaan Hollannissa. Belgioluet ovat hänen heikkoutensa. Vajaan viiden vuoden aikana hän on kehittänyt neljätoista eri olutta.”Olen tyytyväinen, jos niistä on joku olemassa vielä 20 vuoden päästä. Pyrin parantamaan jokaista. Keski-Euroopassa pannaan jotain kaksisataa vuotta vanhoja oluita – ei ihmekään, että ne ovat hyviä.”

Seuraavan ison askeleen pariskunta otti viime keväänä, kun heistä tuli ravintoloitsijoita.

Perheen naapurissa iäkäs pariskunta asui isoa Mathildedalin kartanoa, joka oli aikoinaan rakennettu ruukin toimitusjohtajalle. Puolison kuoltua mies jäi taloon yksin. Yhtenä päivänä hän huikkasi aidan yli, että ostakaa te tästä talo.

Leipomoravintola Matildankartano avasi ovensa toukokuussa.

Sen sisustuksen suunnitteli graafikko Petri Salmela eli sama mies, joka oli luonut kyläpanimon ja -leipomon brändit. Syntyi leipomo, jossa asiakas heti sisään tullessaan näkee ja haistaa, mitä talossa tehdään, sekä kahvila-olohuonetila, jonka sisustus on kodinomaisen retro.

Ruokasalista pääsee kesällä puolivilliin puutarhaan, missä voi ruokailun jälkeen heittää kengät jalasta ja kellahtaa levolle räsymaton päälle omenapuun katveeseen.

"Kun on itse ollut matkoilla, niin olisi ollut ihanaa pötkähtää ruokailun päälle levolle. Täällä saa olla vähän kuin kotona, istua pihalla vaikka koko päivän."

Elina on yllättynyt, miten monet ovat tulleet ihastelemaan rikkaruohoja rehottavaa puutarhaa. "Ehkä tällaisia vapaita puutarhoja ei vain ole. Meillä on vanha puusto ja vain luonnonäänet, ei mitään listahittejä soimassa."

Päivän ruokalista on raapustettu liitutaululle. Vaihtoehtoja on korkeintaan neljä, ja lista voi vaihtua päivittäin.

"Päivällä katsotaan, mitä huomenna tehtäisiin. Se ratkaisee, mitä saadaan alueen tuottajilta, mikä on sesongissa ja mitä keksitään tehdä. Meiltä ei saa pihvejä, vaan sellaista, mikä sopii leivän kanssa ja mikä tulee uunista ulos", Elina kertoo.

Pariskunnalla ei ole ravintola-alan koulutusta, mutta he jakavat intohimon hyvään ruokaan. "Haluamme, että lautasella on kotimaista, luomua, vegeä ja vielä lähitilalta. Siinä on kyllä aika iso työ", Elina kertoo.

"Saisihan ne punajuuret purkistakin, mutta ne on niin paljon parempia, kun itse paahtaa."

Kun jokainen annos tehdään käsin alusta alkaen, päivässä pystyy ruokkimaan rajallisen määrän ihmisiä, ei bussilastillisia. Ensimmäisenä kesänä määrien arviointi on yllättänyt suuntaan, jos toiseenkin.

"Välillä joudumme pyyhkimään taulua ja vaihtamaan annoksia, kun joku raaka-aine loppuu. Mutta leipää on aina, samoin Kolatun ja Saloniemen juustolan juustoja ja paikallisten tuottajien vihanneksia", Elina lupaa.

Katso MT Ruoka -reseptihausta, miten teet oman vehnäjuuren ja muut Matildankartanon herkut

Jaana Kankaanpää
Matildedalin kartano rakennettiin alunperin ruukin johtajan perheelle.

Viime kesän hitti ovat olleet villitomaatit, joita Hallonmäen tila viljeli Elinan toiveesta. "Olen kesällä ostanut kaikki, mitä he ovat pystyneet tuottamaan."

Pikkuisen pariskuntaa arveluttaa, miten ravintolatoiminta kannattaa näin ehdottomalla asenteella.

"Laskeminen ei ole meidän vahvuutemme, mutta jostain on lähdettävä", Elina summaa. Tuomo lisää, että sen verran pitää laskea, että työntekijät saavat palkan ja itse pysyy elossa.

Elina ja Tuomo uskovat, että ihmiset ovat valmiita maksamaan muutaman euron enemmän laadusta ja kokonaiselämyksestä. Eikä 3,50 euroa juureen leivotusta pullasta ole hänen mielestään paha hinta, kun jossain berliininmunkista saa maksaa saman, vaikka se kahvilalle maksaa vain muutamia kymmeniä senttiä raakapakasteena.

"Meillä käy paljon lapsiperheitä. Jos on kolme lasta, ostat viisi pullaa – siihenkin pitäisi olla mahdollisuus."

Työmäärä – päivän tuntien riittäminen ja ero työn ja vapaa-ajan välillä – on osoittautunut suurimmaksi haasteeksi, niin kuin monilla yrittäjillä.

Kesällä töitä riitti enemmän kuin kellon ympäri ja talvella leipomo ja ravintola ovat auki viikonloppuisin. Panimo pyörii koko ajan. Syksyllä ja talvella vaaditaan erityisponnisteluja ihmisten houkuttelemiseksi kylälle.

Lisäksi pitää ylläpitää nettisivuja, Facebookia ja Instagramia ja vastata sähköposteihin. Puhumattakaan kiinteistönhuollosta!

Mutta: "Me ollaan saatu tämä kaikki aikaan! Kun aloitimme 15 neliön leipomosta, en olisi ikinä osannut kuvitella, että meillä on tämä Matildankartano", Elina iloitsee.

Mathildedalista on muutamassa vuodessa kasvanut suosittu matkakohde. Ravintoloita on nyt yhden sijasta viisi, ja lisäksi on kahvipaahtimo, suklaakahvila, kutomo ja käsityöläisiä. Majoitusta tarjoaa moni yrittäjä ja kesäisin juhlatila on joka viikonloppu varattu perhejuhliin.

"On ollut hienoa huomata ihmisten kiinnostuksen määrä. Moni arvostaa leipää, ja hyvä juurileipä on kaikkien mielestä parasta. Moni ikäihminen on sanonut, että näin leipää ennen tehtiin", Elina kertoo.

Sitä on myös kiitelty, että lautasella on valmiiksi mietityt makuelämykset ja ruoka tuodaan pöytään lautasella. Alkuperätiedoista pidetään myös.

Alkuperäasioihin Elina ja Tuomo havahtuivat aikoinaan häämatkalla Ahvenanmaalle.

"Meitä kiukutti, kun siellä sai vain uusseelantilaista pakastelammasta. Oma lammas vietiin mantereelle. Kun sitten kysyimme kalaruokaa, sanottiin, että no, meillä on tätä Norjan lohta."

Sama tuli eteen Salossa. Paikallisella tilalla viljeltiin parsaa, mutta sitä ei saanut alueen kaupoista, kun kaikki meni pääkaupunkiseudulle.

"Täytyy siis itse hakea tilalta. Taas tullaan siihen katteiden laskemiseen, mutta jos vaihtoehtona on jostain Puolasta pakasteena tuotu tuote, niin kyllä me haemme", Tuomo ilmoittaa.

Paluumuuttoa Helsinkiin pariskunta ei ole miettinyt. Vanhat ystävät Helsingistä käyvät kylässä. "Jossain vaiheessa ne sanoivat, että joutuvat täällä aina töihin, jos haluavat jutella meidän kanssa. Mutta silti ne tulevat."

Maalla asumisessa pariskuntaa viehättää hiljaisuus, puhtaus ja luonto. Ikkunoita ei tarvitse pestä puolen vuoden välein niin kuin Helsingissä.

"Maalla olet osa yhteisöä, sinut tiedetään ja sinua tervehditään, et ole anonyymi. Kun muutimme tänne, tulin näkyvämmäksi ihmisenä ja se tuntui hyvältä", Elina sanoo.

Ajankäyttöön tuli sellainen selvä muutos, että ennen työmatkoihin meni kaksi tuntia päivässä. Nyt puoli tuntia autossa istumista Saloon tuntuu jo ajan haaskaukselta.

"Ruuhkia ja parkkipaikan etsimistä ei kyllä kaipaa", Tuomo täydentää.

Myös sen perhe on huomannut, että vähemmälläkin tulee toimeen eikä valinnanvaraa tarvitse olla hirveästi. Miksi pitäisi olla kymmeniä eri jugurttilaatuja ja tuoda maailmalta vielä lisää?

"Eilen ensimmäistä kertaa asiakas kysyi Coca-Colaa. Ei meillä ole. On vain paikallisten pientuottajien limsoja."

Maalla myös vuodenajat vaikuttavat enemmän kuin kaupungissa. "Marraskuussa on pimeää, kaikki hiljenee, myös keho ja rytmi. Sytytetään kynttilöitä, luetaan kirjoja. Helsingissä piti painaa koko ajan samaan tahtiin. On hieno asia, että pääsee rauhoittumaan", Elina miettii.

Elinasta on ollut ihana huomata sekin, kuinka hän on kokenut, että tämä on minun kyläni ja minun uimarantani. Voi ottaa tilan itselleen haltuun, toisin kuin kaupungissa, missä törmää aina ihmisiin.

Entä se kesämökki? Mökkimatka lyheni, tihenivätkö käynnit?

"Kun ensimmäisenä kesänä pakattiin autoa mökille lähtöön, niin yksi naapuri kysyi, että miksi. Tehän olette jo maalla. Yrittäjälle ympäristönvaihdos on kuitenkin tärkeä, että pääsee irti töistä", Tuomo kertoo.

Kesäpaikka Kustavissa on askeettinen minisaari, jossa on minimökki ja mökin keskellä kaksi kerrossänkyä. Tuomolle parasta siellä on mato-onkiminen, ilman matoa. "Tarvii vain katsella kohoa."

Viime kesänä mökille ei ehditty kertaakaan.

Jaana Kankaanpää
Leipomokahvilassa leivotaan juurileipää ja -pullaa.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matildankartano kehitti oman leipäjuuren: "Sitä ruokitaan kerran tai jopa pari kertaa päivässä – reissuun ei voi lähteä, ellei palkkaa juurenhoitajaa"

MTK:n elinkeinojohtaja: "Maallemuuttajat toivotetaan maalla tervetulleiksi"

MT Virossa – Harjumaalla kehitetään pientilaa koko perheen voimin