Kantri

Video: Puimuri rohmuaa parimetristä öljyhamppua Somerolla – Muotikasvi ei päihdytä, mutta pelloilta voi yhä löytyä tyhjiä länttejä ja kaljatölkkejä

Kun ihminen kuulee sanan hamppu, tulee edelleen mieleen hippi eikä vakavasti otettava tuotanto, pohtii Trans Farm Oy:n toimitusjohtaja. Asenteista huolimatta elintarvikekäyttö yleistyy.
Sanne Katainen
Tällä hetkellä Finolan viljelyalasta noin kolmannes on siementuotantoa. Kylvösiemenen myynti on vientivetoista: lähes kaikki viedään Suomen ulkopuolelle.

Tässä olisi sitä superruokaa, tokaisee somerolaisviljelijä Matti Kaase. Ja sitä on paljon. Parimetrinen kasvusto öljyhamppua katoaa jyrinän säestämänä puimurin kitusiin.

Hamppu on Suomen vanhimpia viljelykasveja ja tekee pelloillemme paluuta. Öljyhamppu on Kaasen mukaan helpohko viljeltävä. Se viihtyy hyvin kevyissä maissa. Voimakasvartisen kasvin korjuu tosin vaatii välillä pitkää pinnaa.

Kylvösiemen toimitetaan markkinoille Trans Farm Oy:n kautta. Yhtiö on tunnettu maailman suurimpana kuminatehtaana, mutta Finolan osuus on kasvussa.

"Hamppu on muodikas ja selkeästi nouseva kasvi", sanoo Trans Farm Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Leppälä.

Suomessa hamppua sisältäviä ja hamppuun pohjautuvia tuotteita on jo saatavilla valtaosassa ruokakaupoista.

Öljyhampun kasvuaika on pitkä. Finola-öljyhamppu kylvetään tilalla ensimmäisten joukossa ja puidaan viimeisenä.

Kaasen ei tarvitse mennä katsomaan kasveja nähdäkseen, onko öljyhamppu valmis puitavaksi. Pikkulinnut sananmukaisesti laulavat, kun on oikea aika: ne rakastavat hampunsiementä ja saapuvat sen kypsyttyä pellolle.

Hamppuelintarvikkeiden ohella Euroopassa kasvussa on niin ikään lääkekannabiksen käyttö. Kiinnostus kohdistuu pääasiassa hampun sisältämään CBD:hen eli kannabidioliin. Se on ainesosa, jolla on todettu olevan lääkinnällistä potentiaalia. CBD ei ole päihdyttävä.

Pohjoisessa viljeltäessä CBD-pitoisuus voi nousta korkeammaksi kuin etelässä.

CBD:tä sisältää esimerkiksi MS-potilailla käytettävä Sativex-valmiste. Euromonitorin arvion mukaan myös CBD:tä sisältävien elintarvikkeiden myynti kaksinkertaistuu tulevan kahden vuoden aikana.

Suomessa Kauppapuutarhaliitto on kertonut kannattavansa lääkekannabiksen kasvatuksen laillistamista Suomessa (MT 23.9.2018). Liiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen on lobannut lääkekannabiksen viljelyn sallimisen puolesta muun muassa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa.

Muun muassa Tanskassa lääkekannabiksen viljely on voimakkaassa kasvussa, ja maasta saattaa nopeasti tulla Euroopan johtava lääkekannabiksen tuottaja (MT 2.12.2018).

Viranomaiset ovat aiheen suhteen kuitenkin varpaillaan, Leppälä toteaa. "Ongelmien lähtökohta on aina sama: Kun ihminen kuulee sanan hamppu, tulee mieleen pilveä polttava hippi, eikä vakavasti otettava tuotanto."

Öljyhamppukin aiheuttaa edelleen hihittelyä, vaikka kasvi ei sisällä päihdyttäviä määriä tetrahydrokannabinolia eli THC:ta.

Pelloilla törmää toisinaan läntteihin, joista kasvit on revitty irti ja maahan on ilmestynyt muutama kaljatölkki. "Sen polttamisesta saa korkeintaan pään kipeäksi", Leppälä virkkoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pariskunta halusi pelastaa vanhan perinnekasvin tuholta – nyt suomalainen Finola johtaa superruokana tunnetun öljyhampun maailmanvalloitusta

Alasatakunta: Euralainen maanviljelijä löysi metsästään hamppuviljelmän

Virtasten piti tuottaa hunajaa, mutta mieli muuttui: "Tilat, koneet ja tarvikkeet olivat valmiina 300 mehiläispesälle, kun hurahdimme öljyhamppuun"