Kantri

Annatko sinäkin itsellesi modernin synninpäästön? Kuuntele kolumni Olgan kertomana

Usein huonon omantunnon tunteminen on tavallaan oikein. Mutta kun huonon omantunnon kokemisen myöntää itselleen, tekee se kaikesta tavallaan oikeutetumpaa. Vai tekeekö?

Koin tänään huonoa omatuntoa siitä, että vaikka isäni puolisoineen hoiti ja kuskasi lapsiamme kaksi päivää kun olimme Tuukan kanssa reissussa, en tajunnut tuoda heille edes tuliaisia kiitokseksi. Ryhdikkääseen suomalaiseen tapaan en myöskään sanallistanut tätä tunnettani heille mitenkään.

Seisoimme lentokentällä vastakkain koko porukka, juttelimme muutaman lauseen sinne tänne, sanoin ehkä neljä kertaa kiitos ja päästin heidät menemään. Silti tuntui, että minä tavallaan mokasin.

Tälle ajalle on tyypillistä kokea huonoa omatuntoa todella monesta eri asiasta. Minulle esimerkiksi on arkipäivää kokea huonoa omatuntoa liiasta töiden tekemisestä, autoilusta, turhista ostoksista, ruokahävikistä, lentämisestä ja siitä, että niin usein katson puhelinta enkä toista ihmistä.

Ahdistun tiedostaessani, etten lue tarpeeksi kirjoja tai lehtiä tai mene lenkille, vaan niiden sijaan syön jotain hyvää ja epäterveellistä samalla kun katson Netflixiä.

Kysyttäessä haluaisin ehdottomasti säilyttää elävän ja monipuolisen kaupunki- ja kyläkulttuurin, mutta käyn huomattavasti useammin automarketeissa kun kivijalkaliikkeissä.

Minulla ei ole Plan-kummilasta. Tai minulla oli, monen vuoden ajan, mutta kun hän täytti 18 vuotta sopimuksemme purkaantui, ja olin salaa huojentunut: Oli kiva auttaa, mutta hei, yksi menoerä vähemmän.

Kun tästä tulee puhetta, huomaan selitteleväni asiaa parhaimmin päin. Maksoin kuitenkin vuosikausia osan sen nappisilmäisen pojan koulunkäyntiä. Hänen nimeään en kyllä valitettavasti enää muista.

Jätän vaatteitani kasoihin makuuhuoneeseen vaikka olen luvannut itselleni kymmeniä kertoja että lopetan sen. Siivouspäivänä, kun kaikki on paikallaan, uskon että kyllä, nyt se viimein tapahtuu ja tästedes taittelen vaatteet illalla siististi paikoilleen.

Mutta illalla, kun vaihdan yöpuvun päälle ja Netflix kutsuu, se taittelu ja laittelu jotenkin vain jää. Uskon aidosti, että huomenna sitten.

Ärähdän joskus lapsille tai Tuukalle kun minulla on nälkä. Olen siis sitä ihmistyyppiä jonka nälkä tekee äreäksi. Kutsumme sitä Dark Sideksi, se kuvaa sitä tympeää ja hätäistä olotilaa loistavasti.

Tuukalle on tullut tavaksi kivahtaa sellaisissa tilanteissa takaisin, että syö jotain ja puhutaan sitten. Usein se ärsyttää minua vielä enemmän, mutta lopulta annan periksi ja yhden voileivän jälkeen omatunto kolkuttaa taas.

Kaikissa näissä luettelemissani asioissa hullunkurisinta on, että huonon omantunnon tunteminen on tavallaan oikein. Ja jos ja kun tämän tyyppisistä asioista huonon omantunnon kokemisen myöntää itselleen, tekee se kaikesta tästä tavallaan oikeutetumpaa.

Ihan älytön paradoksi. Koska tiedostan ongelmani, tunnen niistä huonoa omatuntoa ja ehkä jopa sanon ne ääneen, saan jonkinlaisen modernin synninpäästön.

Pelkkä tiedostaminenko riittää? Bucket list on niin eilispäivää, kirjoitetaan vastedes ylös eniten huonoa omaatuntoa aiheuttavat heikkoutemme.

Kunnon itseruoskinnalla tuloksiin! Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Lue lisää