Kantri

Häijy-kukko rauhoittui

Valtakunnassa kaikki hyvin: kuuluisa Häijy-kukko on rauhoittunut ja elelee nyt uudessa kodissaan Iin Kuivaniemellä.

Joutsan Rulalahdella asuva Joonas Pappisen kyllästyi kesällä väkivaltaiseen Simo-kukkoonsa ja laittoi sen myyntäväksi nettiin. Myynti-ilmoituksen mukaan kukko on niin kelvoton, että sitä on ollut itse piru luomassa. Palautusoikeutta ei kukolle luvattu, mutta riesaa siitä olisi kuulemma vuosiksi.

Hauska myynti-ilmoitus kiinnosti mediaa. Pappinen antoi kesän aikana useita lehti- ja radiohaastatteluja. Kukko tepasteli myös paikallisen Letkaliiterin tanssilavan vierailevana tähtenä. Tansseissa kävi noin kolmesataa henkeä ja useat heistä kertoivat tulleensa paikalla vain ja ainoastaan nähdäkseen kuuluisan Häijy-Simon.

Kukon myynyt Joonas Pappinen on vieläkin ihmeissään ”kukkokohusta”.

”Enpä olisi uskonut, että kukon myynti-ilmoitus aiheuttaa tällaisen hässäkän. Mutta näköjään hyvästä markkinapuheesta voi seurata mitä vaan”, Pappinen kertoo Kantri-lehdelle.

Pappinen myi kukon heinäkuun puolivälissä Iin Kuivaniemessä asuvalle Railille ja hänen tyttärelleen Hannele Liekolalle. He ihastuivat kukkoon myynti-ilmoituksen perusteella ja ottivat haasteen vastaan.

Liekolan tilalta kerrotaan, että Simo kukko on sopeutunut hyvin uuteen kotiinsa.

”Ei se ole pahemmin häjyillyt meille. Kahdesti on tyttären kumpparia käynyt nokkimassa, mutta hyökkäykset on jäänyt siihen. Mutta kova se on nuotin vierestä laulamaan . Kolmelta yöllä alkaa laulu ja sitä kestää aamuun saakka”, Raili Liekola kertoo sähköpostin välityksellä.

Joonas Pappisen on jotenkin vaikea uskoa kukon kiltteyttä, kun hän tietää millainen kiusankappale se osaa pahimmillaan olla.

”Lieneekö se sitten vielä vieraskoreutta vai onko Simon väkivaltaisen käytöksen syynä ollut koko ajan meikäläisen pärstäkerroin Se jäänee ehkä ikuisesti mysteeriksi, mutta yksi asia on varma, ja se on se että täällä kotitilalla on nyt huomattavasti rauhallisempaa ilman tuota tuittupäistä siipeilijä”, Pappinen summaa.

Pappinen toteaa lopuksi, että pieni ukkospilvi on ilmestynyt horisonttiin Simon lähdettyä.

”Häijy-Simon lähdettyä pikkukukot ovat kovasti alkaneet kiekumista harjoittelemaan ja yhdellä näistä kukoista on jo viitteitä isänsä Simon häijystä käytöksestä.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ennen vanhaan ihmiset eivät ymmärtäneet näitä puuttomia kivikenttiä – tiedätkö sinä, mitä ne ovat ja kuinka ne syntyivät?

Yrttinainen tietää, miten mieheen saa vauhtia: "Siitepölykuurille vaan!"

Tiesitkö: Punalehtisyys lisää kasvien vastustuskykyä