Kantri

Kaljakätköjä, heimotappeluita, teinirakkautta – MT:n toimittaja palasi nuoruutensa tanssipaikoille

Tanssipaikka oli maaseudun teinille taivas ja helvetti. Toimittaja Jukka Koivula palasi teinivuosiensa pelipaikoille Lappajärven Halkosaareen ja Evijärven nuorisoseurantalolle.
Jyrki Johannes Tervo
Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Jukka Koivula palasi nuoruutensa tanssipaikalle. Halkosaaren tanssilattia Lappajärvellä hiljentyi, kun nuorisotanssit loppuivat vuosituhannen alussa.

Tanssilattian kiertäminen myötäpäivään oli enemmän kuin uskalias teko. Se oli hullunrohkeutta, suora taisteluhaaste, kuin vastaantulijan poskelle läimähtävä kirvelevä avokämmen.

Tanssipaikoilla lattiaa käveltiin aina vastapäivään, jolloin myötäpäivään naapurikuntien poikia päin käveleminen johti väistämättömästi nujakointiin.

Eräänä sydäntalven lauantaiyönä löysin itseni ajelehtimassa vastavirtaan tuota vaarojen tanssilattiaa.

Miten tähän oli tultu? Mikä ajoi viisitoistakesäisen teinin näin kyseenalaiseen ratkaisuun?

Lappajärven Halkosaari ja Evijärven nuorisoseurantalo olivat 2000-luvun alkuvuosina Etelä-Pohjanmaan pohjoislaidan yläaste-, ammattikoulu- ja lukioikäisten kovimpia bilepaikkoja.

Valtaosa kyseisissä kohteissa käyvistä oli 13–17-vuotiaita kauhavalaisia, lapualaisia, ylihärmäläisiä, alahärmäläisiä, kortesjärveläisiä, lappajärveläisiä, evijärveläisiä, alajärveläisiä, vimpeliläisiä ja soinilaisia nuoria.

Halkosaaren tanssipaikka sijaitsi suuren Lappajärven rantamilla luonnonkauniissa miljöössä. Siellä kokoonnuttiin kesäaikaan.

Evijärvellä järjestettiin tansseja syksyisin, talvisin ja keväisin. Molemmissa kohteissa iltojen peruskonsepti oli sama: paikan päälle saavuttiin yhteiskyydityksellä joko paikkakunnalta toiseen kulkevalla ”kiertävällä” bussilla tai jonkin nuorisoporukan omin päin tilaamalla taksilla.

Paikan päällä soitettiin discomusiikkia, ja loppuillasta lavalla esiintyi jokin kotimainen bändi - useimmiten Yö, Klamydia tai Kotiteollisuus.

Itse kinusin tanssipaikoille jo yläasteen alkuaikoina, mutta vanhemmilta lupa lähtemiseen liikeni vasta, kun olin 15-vuotias ja käynyt rippikoulun.

Sama käytäntö koski suurinta osaa ikäluokkaani. Muutaman kaverin vanhemmat olivat sen verran liberaaleja, että päästivät lapsensa rellestämään jo ennen rippikoulua, mutta ripiltä pääsy oli yleisesti ottaen sosiaalinen rajapyykki reissuille lähtemiselle.

Ensimmäinen tanssipaikkamatkani suuntautui Halkosaareen. Oli kesä 2001 ja kuuma. Olimme luokkakavereiden kanssa innoissamme ja joimme taksimatkalla Ylihärmästä Evijärvelle runsaasti miestä väkevämpää. Jouduin heti paikan päälle saavuttuani pistäytymään ensiavussa.

Loppuillasta olin kuitenkin taas tolpillani ja muistan viettäneeni jännittävän illan. Tämähän olikin siistiä. Tänne on päästävä uudelleen!

Kustannukset reissuilla olivat varsin kohtuullisia. Kiertävän bussin hinta oli reilu kymmenen euroa molempiin suuntiin ja taksikustannukset yleensä suunnilleen saman verran.

Sisäänpääsy tanssipaikkoihin maksoi kymmenkunta euroa.

Suurin rahanmeno kertyi aina nestetankkauksesta. Koska kyse oli 90-prosenttisesti alaikäisten kansoittamista tanssipaikoista, ei kohteissa anniskeltu alkoholia kuin tiukan seulan takana. Sinne ei ollut alaikäisenä asiaa.

Tämän vuoksi juomisen painopiste oli voimakkaasti menomatkoilla. Ei ollut epätavallista, että osa tanssipaikalle saapuneesta nuorisosta oli niin päihtyneessä tilassa, että ilta alkoi ensiavussa, jonne juhlijat talutettiin kavereiden tai järjestyksenvalvojien toimesta.

Teinit kylläkin järjestään virkosivat varsin hyvin jossain vaiheessa iltaa - ja sen jälkeen juominen yleensä jatkui yhtä reippaana kuin ennen ensiapuun joutumista, jos itsellä tai kavereilla oli vielä alkoholia.

Kaljapullojen piilottelu olikin oma taiteenlajinsa. Kaljakätköjä tehtiin Halkosaaressa kesäaikaan alueen pusikoihin ja kivenkoloihin. Talvisen Evijärven nuorisoseuran lumikinokset taas pursuilivat omia salaisia alkoholiapajiaan.

Yleensä kuitenkin pyrittiin siihen, että omat juomat kumottiin nielusta alas mahdollisimman tehokkaasti jo menomatkalla, jolloin nousuhumala oli tuhti ja arvokkaat oluet eivät varmasti menneet hukkaan.

Reissuja oli kahden viikon välein lauantaisin. Edellisistä reissuista puhuttiin koko seuraava viikko ja tulevia suunniteltiin tarkoin. Yläasteen luokkahuoneissa kiersi taksilla seuraavana viikonloppuna matkustavien nimilistoja.

Vahvasti humaltuneet teini-ikäiset alueen eri paikkakunnilta kohtasivat tanssipaikoilla toisensa, joten aina sattui ja tapahtui.

Paikkakuntaidentiteetti ja me-henki nousivat arvoonsa varsinkin teinipoikien keskuudessa. Sekä Halkosaaressa että Evijärvellä sijaitsi ”Härmän nurkka”, jonne sai lähtökohtaisesti tulla vain härmäläisiä.

Muualta tulevien oli oltava joko suosittujen teinien hyväksymiä vierailijoita tai tyttöjä. Muuten saatettiin ajautua konfliktiin.

Nyrkkitappelun vaara leijui jatkuvasti ilmassa. 2000-luvun alkuvuosina oli yleistä, että ylihärmäläiset ja alahärmäläiset kinasivat humalapäissään, kumpi on parempi Härmä.

Aihepiiristä vääntäminen aiheutti myös useita väkivallantekoja. Halkosaaressa ja Evijärvellä sotakirves kuitenkin haudattiin, sillä vastassa oli vahvempia ja paljon pelottavampia voimia, kuten lapualaiset.

Härmäläiset liittoutuivat Härmän nurkalla muita paikkakuntia vastaan. Samalla ylihärmäläistenkin keskinäiset erimielisyydet jäivät taka-alalle, kun kohtasimme muiden paikkakuntien uhoavaa nuorisoa.

Teini-ikäisten maailma tanssipaikoilla oli tyly ja armoton, ja strategisia liittoumia oli muodostettava.

Meidän ylihärmäläisten teinien käsitys lapualaisista vastasi hyvin pitkälti J.R.R. Tolkienin kirjoissa esiintyviä Keski-Maan örkkejä.

Lapualaiset olivat tyhmiä, pahoja ja arvaamattomia. Lisäksi niitä oli enemmän kuin meitä.

Suoranaisia joukkotappeluita en kuitenkaan muista todistaneeni, vaikka joka ikisellä reissulla joku härmäläinen sai turpaansa tai antoi jollekulle ulkopaikkakuntalaiselle nyrkkiä naamaan.

Härmän nurkka oli, kaikessa alkeellisuudessaan, pelotevaikutukseltaan varsin kelvollinen muita paikkakuntia vastaan.

Lapualaisten ohella hullun maineessa olivat alajärveläiset. Niitä näki useammin Halkosaaressa kuin Evijärvellä.

Alajärveläisistä liikkui hurjia juttuja siitä, miten ne hakkaavat yksittäisiä teinipoikia porukalla pahaan kuntoon. Tämä toki oli tunnetusti myös lapualaisten huvia.

Alajärveläiset kuitenkin, tarinoiden mukaan, käyttivät urotöissään myös ketjuja ja rautaputkia. Tämä teki niistä erityisen pelottavia.

Muistan välttäneeni alajärveläisten seuraa jopa lapualaisia enemmän.

Muut järviseutulaiset kuin alajärveläiset olivat leppoista porukkaa, joista ei ollut yleensä mitään suoranaista harmia. Ne olivat kuitenkin hieman epäluotettavia, sillä tilanteesta riippuen kortesjärveläiset, evijärveläiset ja lappajärveläiset saattoivat olla liitossa niin alajärveläisten kuin meidän härmäläistenkin kanssa.

Kauhavalaiset olivat oma porukkansa, yhtä arvonsa tuntevia kuin yli- ja alahärmäläisetkin. Kauhavalaisten kanssa kuitenkin pärjäsi ainakin yleensä puhumalla.

Tanssipaikoilla liikuttiin yleensä 4–6 hengen poikaporukoissa.

Kun ilta alkoi, tytöt kerääntyivät tanssilattian keskelle tanssimaan ringeissä, heiluttamaan takapuoltaan ja vilkuilemaan poikia.

Poikaporukat maleksivat tanssilattioiden laidoilla ja kiersivät verkkaisesti kävellen tilan ympäri – aina vastapäivään.

Jos joku käveli myötäpäivään, oli se suora taisteluhaaste vastaantulijoille, riidanavaus.

Usein joku pahalla päällä oleva teinipoika käveli vastapäivään, töni vastaantulijoita ja ajautui minuuteissa nyrkkitappeluun.

Oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että me pojat puristelimme tyttöjä pepusta ohitustilanteissa tanssilattian laidalla. Tytöt eivät yleensä olleet siitä moksiskaan, sillä tällainen käytösmalli oli osa tanssipaikkojen sosiaalista koodistoa.

Jos tyttö innostui, kääntyi hän yleensä heti poikaa kohti. Hyvin lyhyttä soidintanssia seurasi useimmiten suutelu keskellä tanssilattiaa, jonka jälkeen toisensa löytänyt pari käveli käsi kädessä penkeille, jotka sijaitsivat tanssilattian laidoilla.

Me teinipojat olimme kuin huippuunsa viritetty, synkronoitu susilauma tyttöjä jahdatessamme. Miltei kaikki keinot olivat sallittuja.

Eräs ylihärmäläinen kaverini sepitti kerran alahärmäläiselle tytölle, että tytön poikaystävä olisi pettänyt tätä. Valhe kannatti, sillä tyttö alkoi suudella kaveriani.

Tilanteisiin reagoitiin heti ja intensiivisesti. Koko ylihärmäläisen ikäluokkani ensi kokemukset vastakkaisesta sukupuolesta tapahtuivat lähes poikkeuksetta tanssipaikoilla, sekä tietenkin oman kotipaikkakunnan kotibileissä.

Tapasin ensimmäisen tyttöystäväni Evijärven tanssilattialla ja teinirakkaus roihahti tulisesti.

Suhde ei kuitenkaan kestänyt noin kolmea kuukautta kauempaa, sillä asuimme eri paikkakunnilla noin 40 kilometrin etäisyydellä toisistamme.

Näimme harvakseltaan ja yhteydenpito oli enimmäkseen puhelinsoittelun ja viestittelyn varassa. Todellinen etäsuhde, jos asut 15-vuotiaana Ylihärmän sivukylällä ja ainoat kulkuneuvosi ovat polkupyörä sekä rämä pappatunturimopo!

Onneksi tapasin tanssipaikoilla myöhemmin uusia mielenkiintoisia tyttöjä, joten ensirakkauteni sydänsurut hälventyivät ajan myötä.

Muistan olleeni eron hetkellä murheissani. Join runsaasti olutta. Samana iltana näin Evijärven tanssilattialla samaisen tytön toisen pojan kanssa.

Kimpaannuksissani aloin kävellä tanssilattian ympäri väärään suuntaan, myötäpäivään, vastavirtaan.

Onneksi kaverini keskeyttivät itsetuhoisen toimintani jo ennen kuin olin ehtinyt kävellä yhtä kokonaista rinkiä. Säästyin selkäsaunalta.

Loppuillasta murjotin asiasta ylihärmäläisille naispuolisille tovereilleni. Tämä oli selkeä virhe, sillä tytöt ryntäsivät exäni kimppuun heti tämän nähdessään.

He moksauttivat tyttöparan pään Evijärven nuorisoseurantalon tiiliseinään - ja haukkuivat vielä päälle huonoksi naiseksi. Mitä härmäläisin reaktio kriisitilanteessa.

Avasimme keskusteluyhteyden muinaisen tyttöystäväni kanssa seuraavan kerran noin vuosikymmen tapahtuneen jälkeen.

Muistelen vuosituhannen alun tapahtumia tanssipaikoilla pelonsekaisella huvittuneisuudella.

Kiivaimmassa puberteetissaan pursuilevat teinit käyttivät siellä ylettömästi alkoholia, pariutuivat, tappelivat verissä päin - ja hinkuivat takaisin samaan touhuun parin viikon päästä uudelleen.

Joskus tanssipaikoilla tapahtui täysin älyttömiä asioita. Joidenkin poikien tiedetään kuseskelleen nuorisoseurantalon katolta ohikulkijoiden niskaan. Epäiltiin lapualaisiksi.

Tuttavani hajotti kerran tahallaan kaljapullon omaan päähänsä - ja päätyi tikattavaksi paikalliseen terveyskeskukseen.

Hämyinen eteläpohjalainen tanssipaikka on teini-ikäiselle julma ja kova, mutta myös omalla tavallaan reilu maailma.

Jos joku sai epäoikeudenmukaisesti turpaansa tai teki jotain oikeasti vakavaa ja raskauttavaa, kanssateinien tuomio oli yleensä välitön.

Lappajärven Halkosaaren tanssipaikka lopetti toimintansa jo oman teini-ikäni aikana, vuonna 2002. Siellä ehdin käydä varmaan viisi tai kuusi kertaa. Evijärvellä pyörin paljon pidempään, yli 20 kertaa.

Viimeisen kerran vierailin paikan päällä 18-vuotiaana kuskin ominaisuudessa todetakseni, että aika aikaansa kutakin.

Teinitansseja ei Evijärvelläkään ole järjestetty enää vuosiin.

Ryyppäämiskulttuuri nuorisoseurojen nurkilla on kuitenkin mitä osuvin ajankuva siitä, millaista oli olla nuori eteläpohjalaiselta maaseudulta 2000-luvun alussa.

Kirjoittaja on vuonna 1986 syntynyt ylihärmäläislähtöinen toimittaja, joka vietti teinivuotensa Etelä-Pohjanmaan maaseudulla. Lue aiheesta lisää marraskuun Kantrista!

Lue myös MT:n lukijoiden tanssilavamuistoista: Pusutunneli, elokuun kuutamot ja 50 vuoden rakkaustarina – nämä tanssilavakokemukset eivät unohdu!

Lue lisää

Naapurin rouva pyysi Eevaa mattokurssille, mutta mukaan lähtikin Seppo – nyt 80-vuotias taitaja miettii kymmenettä ryijyään

Miksi vanha rakennus pystytettiin uudelleen?

"Tuntui hienolta, kun sai kuvitella olevansa hetken Hurriganesin roudari" – Suomirockin sekatyömies Vesa Kontiainen paneutui rockyhtyeen tarinoihin

Nuoret yrittäjät tuovat maaseudulle tulevaisuutta ja toivoa – kuuntele kolumni Simo Rallin kertomana