Kantri

Näin lestadiolaisuus muuttuu – "kirkon sisäisistä herätysliikkeistä alttein hajaannuksille"

Kantri 15.03.2017

Vanhoillislestadiolaisuus tunnetaan suviseuroista ja suurista perheistä. Mitä muuta se on?


Pekka Fali
Raamattu ja seurakuntayhteys ovat lestadiolaisille tärkeitä. Arkielämä perustuu työlle, ahkeruudelle, yrittäjyydelle, säästäväisyydelle ja raittiudelle.

Lestadiolainen herätysliike on suomalaisista herätysliikkeistä tunnetuin, suurin ja kansainvälisin. Se on myös poliittisesti vaikutusvaltainen – ja pirstaleinen.

Pääuoma on vanhoillislestadiolaisuus. Vanhoillislestadiolaisia on – tiukasti arvioiden – nykyään noin 90 000, arvioi kirkkohistorian professori Jouko Talonen Helsingin yliopistosta.

Vanhoillislestadiolaisuuden jäsenmäärä on kasvanut 1960-luvulta lähtien voimakkaasti. Viime aikoina kasvu on Talosen mukaan tasaantunut.

Kasvu tulee pitkälti isoista perheistä. Ulkopuolisten liittyminenkään ei ole harvinaista, kertoo kirkkohistorian professori Hannu Mustakallio Itä-Suomen yliopistosta.

2000-luvulla nuorten irtaantuminen liikkeestä on kuitenkin jonkin verran lisääntynyt.

”Kaikki nuoret eivät enää seuraa kotien uskonperintöä”, sanoo Talonen.

Uskontojen uhrien tuen selvityksessä vuodelta 2013 arvioidaan, että Suomessa vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantuneita on enemmän kuin 120 000.

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen paikallisyhdistyksiä kutsutaan rauhanyhdistyksiksi. Suomessa toimii nykyisin 179 rauhanyhdistystä. 1960-luvulla niitä oli enimmillään 330.

Muuttoliike on sen jälkeen lähes puolittanut yhdistysten määrän. Samaan aikaan yhteenlaskettu jäsenmäärä on lisääntynyt puolella, kertoo Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) historiatyön laatija, kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola.

Nyt jäseniä rauhanyhdistyksissä on SRK:n mukaan noin 35 000. Kaikki liikkeessä mukana olevat, esimerkiksi lapset eivät ole rauhanyhdistysten jäseniä. Suurin rauhanyhdistyksistä on Oulun yhdistys 1 800 jäsenellään.

Vanhoillislestadiolaisuuden vuotuinen päätapahtuma suviseurat järjestetään tänä vuonna Porissa. Kesäjuhlilla nähdään väläys liikkeen pinnasta: suuria perheitä, meikittömiä kasvoja. Syntien tunnustamista ja anteeksi antamista.

Muista kirkon sisäisistä herätysliikkeistä vanhoillislestadiolaisuuden erottaa tiivis seurakuntayhteys ja pelastusopin painottaminen.

Aikaisemmin liike määritteli tiukasti, että pelastuksen saa vain liikkeen sisällä. Nyt asia ilmaistaan diplomaattisemmin, vaikka oppipohja on pääosin pysynyt samana, toteaa Talonen.

Talosen mukaan elämäntapaan liittyvistä normeista otetaan nykyään vapauksia. ”Raja maailmaan” näkyy muun muassa suhteessa musiikkiin, televisioon ja meikkaamiseen.

Vanhoillislestadiolaisuus sietää Talosen mukaan nykyään erilaisuutta ja keskustelua paljon enemmän, kuin muutama vuosikymmen aiemmin. Etelä-Suomessa ja nuoremmalla polvella ajattelu on avarampaa.

Toisaalta liikkeeseen 1980-luvun lopulta alkaen muodostuneen liberaalin uudistajaliikkeen vaikutus on Talosen mukaan ollut pienempi kuin heidän saamansa julkinen huomio.

”Maakunnissa suuret joukot paikallisissa rauhanyhdistyksissä jatkavat liikkeen perinteisen linjan takana”, Talonen kirjoittaa artikkelissaan Perusta-lehdessä keväällä 2016.

”Lestadiolaisuus on kirkon sisäisistä herätysliikkeistä alttein hajaannuksille”, sanoo Mustakallio.

Syinä ovat Talosen mukaan maantieteellisesti laaja levinneisyys ja liikkeen maallikkojohtoisuus. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen mukaan liikkeen piirissä toimii yli sata pappia ja lähes 900 maallikkosaarnaajaa.

Maallikkojohtoisuuden takia oppia ei ole määritelty tarkasti, sanoo Talonen. ”Uskonasiat otetaan haudanvakavasti.”

Nykyään Suomessa on viisi yli tuhannen jäsenen lestadiolaisryhmää.

Uusin hajaannus oli vuonna 2016, kun esikoislestadiolaisuudesta irtautui yhteistyötä kirkon ja sen papiston kanssa kannattava ryhmä. Kiistakapulana oli ehtoollisen ja kasteen toimittaminen omissa rukoushuoneissa ilman kirkon pappeja. Esikoislestadiolaisuus on ottanut askelen kirkosta eroamista kohti, näkee Mustakallio.

Vanhoillislestadiolaisuuden suhde evankelisluterilaiseen kirkkoon on Talosen mukaan kaksijakoinen.

Käytännön suhde on toimiva, vaikka teologiset kannat eroavat. Tulevaisuus kirkon sisällä riippuu Talosen mukaan siitä, toteutuuko kirkossa sukupuolineutraali avioliitto – ja jos toteutuu, annetaanko papeille omantunnonvapaus homojen avioliittoon vihkimisessä.

Pidemmällä tähtäimellä kitkaa suhteissa voivat Talosen mukaan aiheuttaa evankelisluterilaisen kirkon kannat esimerkiksi eutanasiaan, lähetystyöhön ja suhde muihin uskontoihin.

Vanhoillislestadiolaisuuden kannalta merkittävin hajaannus oli vuosien 1960–1961 pappishajaannus, jossa valtaosa papistosta irtaantui liikkeestä Elämän sana -ryhmäksi.

Jyrkät maallikot johtivat liikkeen 1970-luvulla hoitokokouskäytäntöön, joka ylitti terveen sielunhoidon rajat. Ylilyönneistä keskustellaan edelleen.

2000-luvulla on käyty myös kymmenen vuoden keskustelu liikkeen piirissä paljastuneista lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä. Myös ehkäisykielto ja suurperheiden vanhempien uupumus on ollut esillä.

Kielteinen mediahuomio on Talosen mukaan välillisesti edistänyt avoimuutta liikkeen sisällä. Toisaalta se on myös loukannut: vanhoillislestadiolaiset ovat oudoksuneet, että liikkeen positiivinen vaikutus yhteiskuntaan on unohdettu.

Liikkeessä vahvoilla ovat työ, ahkeruus, yrittäjyys ja säästäväisyys sekä raittius. Lestadiolaisilla työntekijöillä ei ole krapulapäiviä. ”Perhekeskeisyys ja sisäinen yhteisöllisyys tekevät liikkeestä lämpimän, hoitavan yhteisön jäsenilleen”, sanoo Talonen.

Politiikassa lestadiolaisuus on näkynyt keskustassa ja kokoomuksessa.

Eduskunnassa on nyt viisi lestadiolaistaustaista kansanedustajaa, joista kaksi kuuluu rauhansanalaisuuteen ja kolme vanhoillislestadiolaisuuteen.

Talosen mukaan kolme Suomen pääministeriä on ollut lestadiolaisia tai -taustaisia.

2000-luvulla politiikka on Talosen mukaan haluttu pitää erillään hengellisestä liikkeestä. ”Tämä on näkynyt liikkeessä paitsi jonkinasteisena perussuomalaisten kannattamisena myös kristillisdemokraattien periaatteellisena hyväksyntänä”, kirjoittaa Talonen.

Lähteet: Uskonnot.fi ja Suomen Rauhanyhdistysten ­Keskusyhdistys

Aiheeseen liittyvät artikkelit