Kantri

Näkötornin omistaja kyllästyi maksamattomiin asiakkaisiin – nähtävyyskohdetta uhkaa sulkeminen

Erkki Salonen saattaa sulkea rakentamansa Vuorenpeikon näkötornin yleisöltä, koska vain puolet kävijöistä maksaa 2 euron pääsymaksun.
Jouni Hirn

Vuorenpeikon näkötorni sijaitsee Nastolan Järvisten kylällä aivan Erkki ja Pirkko Salosen pihapiirissä, korkean kallion laella keskellä päijäthämäläistä metsää.

Korkea torni on yksi Lahteen kuuluvan Nastolan upeimmista nähtävyyksistä, missä kaikki halukkaat voivat käydä ihailemassa kauniita maisemia ja nauttia maaseudun rauhasta.

Erkki Salonen on käyttänyt vuosia kestäneeseen urakkaan paljon rahaa. Hän laskee käyttäneensä siihen yli 1500

työtuntia.

On kohtuullista, että torniin kiipeämisestä pyydetään aikuisilta kahden euron maksu. Salosen laskujen mukaan vain puolet kävijöistä on maksanut pääsymaksun näkyvästi esillä olevaan rahalippaaseen.

Nyt Salonen on kyllästynyt, että hänen pihapiirissä ihaillaan maisemia ilmaiseksi. On hyvin mahdollista, että jatkossa torni aukeaa vain tilauksesta isommille ryhmille.

”Se ei ole oikein maksaneita asiakkaita kohtaan, mutta olen kyllästynyt ihmisten asenteisiin. Kyse ei ole rahasta, vaan arvostuksesta meitä kohtaan. Torni sijaitsee yksityisalueella aivan kotini nurkalla. Tällaisiin paikkoihin ei ole yleensä asiaa ulkopuolisilla”, Erkki Salonen sanoo.

Salonen korostaa, että yksityinen näkötorni ei ole hänelle bisnes. Nähtävyyskohteeseen ei ole käytetty senttiäkään yhteiskunnan rahaa. Lisäksi hän on ilmoittanut verottajalle jokaisen saamansa euron.

Viime vuonna tornista kertyi 700 euroa lipputuloja. Kun aikuiskävijöitä oli saman verran, lopputulos on, että puolet jätti maksamatta.

”Kaupungista saatetaan tulla kalliilla citymaasturilla, mutta kahden euron pääsymaksuun ei ole varaa. Ehkä rahat ovat menneet siihen autoon. Jotkut saattavat ajatella, että kun ollaan tultu näin syrjään, niin pitääkö siitä erikseen maksaa. Tämä ei ole viime ja kuluvan kesän ongelma, vaan tilanne on ollut sama koko seitsemän vuoden ajan, jonka torni on ollut avoinna.”

”Torni-Erkin” näkötorni on yli 27 metriä korkea ja sen huippu on noin 160 metriä merenpinnasta. Kirkkaalla säällä tornista voi nähdä 70 kilometrin päässä olevan Sippolan maston ja Myllykosken tehtaan piiput, jonne on matkaa 60 km.

Tornin lisäksi Salosen tiluksilla on tarjolla monenmoista nähtävää. Metsäkoneurakoitsijana elämäntyön tehnyt mies on kerännyt mahtavan pahkakokoelman. Sadat erilaiset ja näyttävät pahkat ovat peräisin lähialueen metsistä.

Idea omasta näkötornista syntyi vuonna 2008, kun Salosten taloon asennettiin sähkömaakaapeli. Sähkötolpat jäivät tyhjänpanteiksi. Salonen lunasti ne sähköyhtiöltä.

”Pitihän niille keksiä käyttöä, etteivät jäisi nurkkiin seisomaan.”

Vaikkei tornissa enää jatkossa juuri ulkopuolisia kävisi, siitä on iloa isännälle itselleen.

”Tornista on hyvä tarkkailla lintuja ja täällä on käynytkin paljon lintubongareita. Öisin täällä on ihan oma tunnelmansa, kun valot loistavat pimeässä.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lisää yhteistyötä luontomatkailuun

Matkailussa on maaseudun tulevaisuus

Kesäkahvila maatilan kyljessä ilahduttaa: ”Ihmiset toivat kukkia ja olivat onnellisia siitä, että täällä on toimintaa”