Maaseudun Tulevaisuus

Kataista avustava Antti Häkkänen meppiehdokkaaksi

Pääministeri Jyrki Kataisen erityisavustaja Antti Häkkänen asettuu ehdolle eurovaaleihin kokoomuksen riveistä. 29-vuotias Häkkänen on koulutukseltaan lakimies ja kotoisin Etelä-Savosta Mäntyharjulta.

Työllisyyden ja talouskasvun kannalta esimerkiksi energiaintensiivinen teollisuutemme, metsä ja muut luonnonvarat ja Venäjän läheisyys vaativat enemmän huomiota. Vahvuuksiimme panostamalla voimme kääntää Suomen hiipuvan talouden nousuun, hän linjaa.

Häkkänen kertoo saaneensa tukea ehdokkuudelle sekä puoluejohdosta että maakunnista.

Antti Häkkänen on toiminut Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajana sekä vaikuttanut Kokoomuksen puoluehallituksessa ja Etelä-Savon maakuntavaltuustossa.

Lue lisää

Sarvamaan mietintö on järjen voitto

Kokoomuksen varapuheenjohtajaehdokkaat suhtautuvat myönteisesti maallemuuttotrendiin: "Jo se, että puoli pääkaupunkiseutua purkautui koronakeväänä mökeille, kertoo siitä, että molempia tarvitaan"

Suuri valiokunta linjaa tänään Suomen kantaa EU:n rahaneuvotteluihin

Häkkänen ei aio haastajaksi