Polttoainevero nousee huomenna – lisälasku keskimääräiselle autoilijalle noin bensatankin verran - Koneet & autot - Maaseudun Tulevaisuus
Koneet & autot

Polttoainevero nousee huomenna – lisälasku keskimääräiselle autoilijalle noin bensatankin verran

Bensiinin osalta litrahinnan korotus on 6,6 senttiä litralta ja dieselin osalta 6,9 senttiä.
LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Polttoaineveron korotus astuu voimaan lauantaina.

Polttoaineveron nousu astuu voimaan huomenna. Bensiinin osalta litrahinnan korotus on 6,6 senttiä litralta ja dieselin osalta 6,9 senttiä.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtava tutkija Marita Laukkanen kertoi STT:lle aiemmin, että polttoaineverot lisäävät selvästi kannustinta hankkia vähemmän polttoainetta kuluttavia autoja.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka (SKAL) ry:n johtaja Petri Murto kertoi tänään Ylen aamu -ohjelmassa, että heidän laskelmiensa mukaan veronkorotus johtaa lähes 80 miljoonan euron lisäkustannuksiin kuljetusalalle.

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen puolestaan arvioi, että veronkorotus aiheuttaa 20 000 kilometrin vuotuisella ajomäärällä lähes sadan euron lisälaskun.

Liikenneviraston vuonna 2018 julkaiseman tutkimuksen perusteella keskiverto autoilija ajaa 14  400 kilometriä vuodessa. Veron korotus tarkoittaa laskennallisesti siis noin bensatankin verran lisälaskua per vuosi.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen kertoi STT:lle viime viikolla, että veron korotus vaikuttaa enemmän polttoaineen hintaan haja-asutusalueilla, mikä johtaa alueelliseen epätasa-arvoon.

"Varsinkin jos veroa korotetaan reippaasti, pitäisi miettiä, miten tämä otetaan huomioon ja miten esimerkiksi kompensoidaan tämä korotus ihmisille, jotka asuvat haja-asutusalueilla, koska suurin osa (poliittisista) päätöksistä syntyy kaupungeissa", Kosonen sanoo.

Lue lisää

Hallitus hylkii metsäteollisuutta

Kulmuni kommentoi vihreiden linjausta haitallisista verotuista: "Tuista puhuminen on suorastaan irvokasta, autoilijat maksavat jo nyt yhtä Euroopan kalleinta polttoaineveroa"

Polttoaineveron korotus osuu maaseudulle

Öljyn valtakausi väistyy hitaasti