Koneet & autot

Vaikka neliveto olisi tarjolla, valtaosa katumaastureista myydään etuvetoisina

Seat Ateca ja Volkswagen T-Roc tarjoavat maavaraa metsäteille ja riittävät tilat metsänomistajan sahauskamppeille. Erojakin autoista löytyy.
Kari Lindholm
Tänä syksynä uudistettu Seat Ateca on vertailussa olevaa Volkswagenin T-Rocia kookkaampi. T-Rocia on puolestaan helpompi käsitellä ahtaissa paikoissa.

Katumaasturin hankinta alkaa kutittelemaan metsänomistajan lippalakin alustaa viimeistään siinä vaiheessa, kun henkilöauto on saanut pohjakosketuksen huonolla metsätiellä.

Vähällä päästään, jos vauriot rajoittuvat pakoputkistoon. Jos raiteiden välissä piileksivä kivi onkin liiskannut öljypohjan pannukakuksi ja samalla rikkonut öljypumpun, leikkautuu moottori kiinni öljyn puutteessa. Kiveen on tyssännyt monen metsänomistajan matka.

Katumaasturin suurempi maavara normaaliin henkilöautoon verrattuna parantaa etenemiskykyä merkittävästi varsinkin, kun varustelistasta on ruksattu neliveto ja hidasta ajamista helpottava automaattivaihteisto.

Volkswagen-konsernin lääke muhkuraisille metsäteille on korotettu alusta, jota tarjoavat kokeiltavana olevat katumaastureiden keskisarjalaiset Seat Ateca ja Volkswagen T-Roc.

Atecan maavara nelivetoisena on 189 millimetriä ja etuvetoisena 176 millimetriä. T-Rocin maavara on 161 millimetriä, joka saattaa käydä vähäiseksi huonommilla kärrypoluilla.

”Valtaosa katumaastureista myydään etuvetoisina pienempien EU-päästöjen ja tästä johtuvan matalamman autoveron ja huokeamman hinnan takia”, kertoo autot vertailuun luovuttaneen rovaniemeläisen Pörhön Autoliike Oy:n myyntipäällikkö Jukka Sorro.

Kari Lindholm
Moni valitsee nelivedon sijaan etuvetoisen katumaasturin pienempien päästöjen takia, sanoo Pörhön Autoliike Oy:n myyntipäällikkö Jukka Sorro.

Korkea katumaasturi etenee huonolla metsätiellä etuvetoisenakin, kun tien pohja kantaa eikä lunta ole yli 15 senttimetriä. Pehmeiden painanteiden ylitykset ja lumisemmat tiet sekä peräkärryn veto on parasta jättää nelivedoille.

Metsänhoitotöitä tekevien metsänomistajien auton hankintaa ohjaa etenemiskyvyn lisäksi työvälineiden kuljetuskapasiteetti.

Tänä syksynä uudistettu Seat Ateca on kookkaampi verrattuna Volkswagen T-Roc:iin. ”Uuden Atecan ulkoasua, sisustaa ja viihde-elektroniikkaa on kohennettu edelliseen malliin verrattuna. LED-ajovalot ovat vakiovaruste.”

Takapenkit alas käännettynä molempien ajokkien tavaratila jää kakkoseksi saman konsernin keskiluokan farmariautoille, mutta raivaus- ja moottorisaha, polttoaine- ja voitelukannut sekä muut tykötarpeet mahtuvat kuitenkin kyytiin.

Sorro kertoo, että mallistoihin saatavilla olevat nelivedot ovat useimmiten 2.0-litraisella dieselmoottorilla varustettuja. Pienten 1,5-litraisten bensiinimoottorien ja nelivedon yhdistelmiä ei ole enää tarjolla.

Kari Lindholm
Metsänomistajaa saattaa kiinnostaa autoa ostaessa tavaratilan koko, jotta työvälineet mahtuvat auton kyytiin.

Kattavasti varusteltujen nelivetoisten Seat Atecan ja Volkswagen T-Rocin lähtöhinnat ovat varustetasosta riippuen käytännössä 37 000–45 000 euron välillä.

Metsänomistaja valitsee autoonsa usein polttoainetoimisen lisälämmittimen ja vetokoukun, jotka nostavat hintaa noin kahdella tuhannella eurolla. Atecan pätevä lisävaruste, joka maksaa vain sata euroa, on 230 voltin sähköpistoke tavara­tilassa. Sen avulla onnistuu esimerkiksi sähkösahan akkujen lataus.

VW-konsernin tuotteet ovat totuttuun tapaan ajettavuudeltaan junamaisia ja yllätyksettömiä, eivätkä Ateca ja T-Roc tee tähän poikkeusta.

Hyvästä laadusta huolimatta puutteitakin löytyy. Ajoäänet kantautuvat molemmissa autoissa matkustamoon turhan voimakkaasti maantienopeuksissa. Aiheuttajana ovat leveät matalaprofiilirenkaat. Jos äänieristeitä liimattaisiin koriin enemmän, lopputulos olisi hiljaisempi.

Seat Atecan valttina on peräti viiden vuoden tehdastakuu ja T-Rocia selvästi suurempi koko, joka tekee siitä hyvän valinnan metsänomistajan käyttöön. T-Roc on Atecaa helpompi käsiteltävä ahtaissa paikoissa. Pienempänä ja matalampana T-Roc jää vertailussa hopealle.

Kari Lindholm
Isokokoiset peilit helpottavat peruuttamista peräkärryn kanssa.

Volkswagen T-Roc

  • + Polttoainetalous dieselkäyttöisenä
  • + Laadukkuus
  • – Maavara
  • – Rengasäänet maantieajossa
  • Maavara: koko mallistossa 161 mm.
  • Tavaratila: 445 l.
  • Ulkomitat: pituus 4,3 m, leveys 1,8 m, korkeus
  • 1,5 m.
  • Kääntösäde: 11,1 m.
  • Kulutus: 5,8 l/100 km (1.0 TSI 115 ), 5,6 l/100 km (2.0 TDI 150 4MOTION DSG).
  • Vääntö: (1.0 TSI 115) 200. Nm, (2.0 TDI 150 4MOTION DSG): 340 Nm.
  • CO2-päästöt: (1.0 TSI 115) 132 g/km (2.0 TDI 150 4MOTION DSG): 147 g/km.
  • Hinta: etuvetoisena alk. 24 586 euroa (1.0 TSI 115 ), nelivetoisena alk. 36 986 euroa (T-Roc Style 2.0 TDI SCR 150 4MOTION DSG).

Seat Ateca

  • + Polttoainetalous dieselkäyttöisenä
  • + Maavara ja ajettavuus
  • + Laadukkuus
  • + Viiden vuoden takuu
  • + Tilavat sisätilat
  • – Rengasäänet maantieajossa
  • Maavara: etuvetoisena 176 mm, nelivetoisena 189 mm.
  • Tavaratila: neliveto 485 l, etuveto 510 l.
  • Ulkomitat: pituus 4,3 m, leveys1,8 m, korkeus 1,6 m.
  • Kääntösäde: 10,8 m.
  • Vääntö: (1.0 TSI 115) 200 Nm, (2.0 TDI 150 4 DRIVE DSG): 340 Nm.
  • Kulutus: 6,4 l/100 km (1.0 TSI 115), 6,1 l/100 km (2.0 TDI 150 4 DRIVE DSG).
  • CO2-päästöt: (1.0 TSI 115) 147 g/km (2.0 TDI 150 4 DRIVE DSG): 151 g/km.
  • Hinta: etuvetoisena alk. 27 391 euroa (1.0 TSI 115 STYLE), nelivetoisena alk.38 879 euroa (2.0 TDI 150 4DRIVE STYLE DSG).

Lue lisää

Järkälemäinen Ford Explorer haastaa katumaastureiden kuninkuusluokan

Trapper haastaa valtamerkkien mönkijät maltillisella hinnoittelulla ja hyvällä laadulla

Peugeot odottaa sähäkästä 2008-mallista uutta syömähammasta

MT koeajoi ensimmäisen täyssähköauton vahingossa – "Vähän ihmettelin, kun auto oli pesemätön ulkoa ja imuroimaton sisältä"