Koneet & autot

Romutuspalkkio astuu voimaan joulukuussa – äänestä, aiotko hyödyntää palkkion

Uuden vähäpäästöisen auton hankinnan lisäksi palkkion voi käyttää polkupyörän tai joukkoliikennelippujen ostoon.
Jarmo Palokallio
Romutuspalkkio kannustaa vähäpäästöisten autojen ostoon. Kuvassa torstaina Suomessa esitelty Volkswagenin täyssähköinen iD.4.

Hallitus esittää, että henkilöautojen romutuspalkkio ja kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki astuvat voimaan joulukuussa. Presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina.

"Valtion rahoitus vauhdittaa henkilö- ja tavaraliikenteen siirtymistä kohti ilmastoystävällistä liikkumista. Rahoitusta on tarjolla autoilijoille ja yrittäjille jo tänä vuonna", sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.).

Valtio maksaa romutuspalkkiota hankittavan auton käyttövoimasta riippuen 1 000–2 000 euroa. Uutta ovat romutuspalkkion vaihtoehtoiset käyttökohteet.

Romutuspalkkion voi myös käyttää uuden sähköavusteisen polkupyörän, joukkoliikenteen kausilipun tai joukkoliikenteen matkustusoikeutta sisältävän liikkumispalvelun hankintaan, jolloin palkkio on enintään 1 000 euroa.

Täysi 2 000 euron romutuspalkkio myönnetään uuden flexfuel-auton eli korkeaseosetanoliauton, täyssähköauton tai enintään 95 grammaa kilometrillä hiilidioksidia päästävän ladattavan hybridin hankintaan.

Puolitetun eli 1 000 euron romutuspalkkion saa sellaisen auton hankintaa varten, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden.

Kuten vuoden 2018 romutuspalkkiossa, myös nyt ehtona on, että palkkion saaja on omistanut romutettavan auton vähintään vuoden ajan. Lisäksi edellytetään, että romutettava auto on ollut liikennekäytössä viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Romutuspalkkiota varten on varattu kahdeksan miljoonaa euroa seitsemännessä lisätalousarviossa.

Tiukat ehdot rajaavat romutuspalkkion käyttöä. Harva kalliin sähköauton ostaja ajaa romutusta odottavalla autolla.

Siksi autoalan pelkona on, että romutuspalkkio valuu polkupyörien ja joukkoliikennelippujen hankintaan. Esimerkiksi Autoalan tiedotuskeskuksen romutuspalkkio-uutisessa lokakuun lopulla ei mainittu sanallakaan noista vaihtoehtoisista käyttökohteista.

Kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuella lisätään kaasun käyttöä bensan ja dieselin sijaan. Tukea myönnetään 12 000 euroa nesteytettyä kaasua ja 5 000 euroa paineistettua kaasua käyttävän uuden kuorma-auton hankintaan.

Hakija voi saada tukea enintään viidelle ajoneuvolle. Tuen saamisen edellyttää ajoneuvon rekisteröimistä Suomeen sekä sen rekisterissäpitoa yhden vuoden ajan tuen saamisen jälkeen.

Määrärahaa hankintatuen myöntämiseen on varattu miljoona euroa seitsemännessä lisätalousarviossa.

Liikenne- ja viestintäministeriön uutinen asiasta.

Lue lisää

Romutuspalkkion ehtoja tarkennetaan – uuden auton hankintaan voi käyttää vain yhden palkkion

En nuole näppejäni

Maaseudun autoilija nuolee taas näppejään

Hallitus suunnittelee autojen romutuspalkkioita koko ensi vuodeksi