Koneet & autot

Poliisiyhdistys: Uudet valkoiset sulkuviivat heikentävät tieliikenteen turvallisuutta

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen havaintojen mukaan valkoinen sulkuviiva ei erotu jään ja lumen alta yhtä hyvin kuin keltainen.
Jaana Kankaanpää
Keltaiset sulkuviivat muuttuvat valkoisiksi kolmen vuoden sisällä.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys on huolissaan keltaisten sulkuviivojen katoamisesta Suomen teiltä. Uuden tieliikennelain myötä sulkuviivat muutetaan lähes kaikkien muiden Euroopan maiden mukaisesti valkoisiksi kolmen vuoden kuluessa.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen havaintojen mukaan valkoinen sulkuviiva ei erotu jään ja lumipolanteen alta. Keltainen viiva näkyy paremmin talvikeleillä.

"Sulkuviivojen tehtävä on ohjata autoilijat noudattamaan ohituskieltomääräyksiä, joilla on merkittävä vaikutus maamme tiestön liikenneturvallisuuteen. Jos sulkuviivat eivät ole tiellä havaittavissa, tulee autoilijan noudattaa normaaleja tieliikennelakiin kirjattuja ohituskieltosäännöksiä", poliisiyhdistyksen tiedotteessa sanotaan.

"Päätös poistaa keltaiset sulkuviivat maamme tiestöltä on selän kääntö maamme liikenneturvallisuudelle."

Juttua muokattu 19.1. klo 9.42: Päätös keltaisten sulkuviivojen poistamisesta ei ollut Väyläviraston, vaan asia on kirjattu uuteen tieliikennelakiin.

Lue lisää

Ajokeli muuttuu huonoksi maan eteläosassa – lumisade ja jäiset tienpinnat nostavat onnettomuusriskiä

Liikennemäärät vähenivät reippaasti viime vuonna – pääteillä noin kymmeneksen

Uutissuomalainen: Nopeusvalvontakameroista suuri osa kuukausia pimeänä – valtio menettämässä vähintään 12 miljoonan tulot

Kuljettaja, hiljennä vauhtia: Talven alennetut nopeusrajoitukset astuvat voimaan – ensimmäiset tänään, pääosa ensi viikolla