Koneet & autot

Lunta tulee liki kaikkialla Suomessa ja pakkanen alkaa pian kiristyä – autoilijoiden kannattaa olla varuillaan

dässä lumisateet ovat jo pitkälti lakanneet, ja loppupäivä on poutainen mentäessä Helsingistä itään kohti Etelä-Karjalaa ja Etelä-Savoa. Pohjois-Suomessa ja Lapissa lunta sataa hiukan, mutta pilvipeite myös rakoilee.
LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
Ensi viikon puolivälissä on luvassa melko kylmää ja aurinkoista säätä.

Suuressa osassa Suomea sataa tänään lunta, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Eniten pyryä on tiedossa maan keski- ja länsiosissa, ja sieltä lumisadealue liikkuu kohti etelää ja kaakkoa.

Idässä lumisateet ovat jo pitkälti lakanneet, ja loppupäivä on poutainen mentäessä Helsingistä itään kohti Etelä-Karjalaa ja Etelä-Savoa. Pohjois-Suomessa ja Lapissa lunta sataa hiukan, mutta pilvipeite myös rakoilee.

Lumisateiden vuoksi Ilmatieteen laitos on antanut useita varoituksia mahdollisesti vaarallisesta liikennesäästä varsinkin maan länsi- ja keskiosiin. Kaikilla merialueilla on myös annettu tuulivaroituksia, ja Ahvenanmaan lähistöllä olevilla merialueilla on voimassa aallokkovaroitus.

"Huomenna lumisateet väistyvätkin sitten etelään, on tällainen välipäivä odotettavissa. Eli osaksi on selkeää, ja pakkanen kiristyy sillä tavalla, että päivälläkin on koko maassa pakkasta", kertoo päivystävä meteorologi Ari Mustala.

Lapissa pakkasasteita voi olla toistakymmentä, mutta etelässä jäädään pikkupakkasiin.

"Maanantai-iltaa kohti Keski-Ruotsista tulee taas pilviä, ja tiistai näyttää siltä, että maan etelä- ja länsiosassa sataa lunta yleisesti. Tulee tuollainen lumisadealue, joka liikkuu luoteesta kaakkoon", Mustala kertoo.

Nämäkin sateet väistyvät tiistain kuluessa Suomen eteläpuolelle, ja pakkanen kiristyy keskiviikon vastaisena yönä. Keskiviikkona Mustalan mukaan Suomessa vallitsee korkeapaine, jonka vuoksi sää on aurinkoinen mutta melko kylmä: etelässäkin päästään 5–10 pakkasasteeseen, ja keskisessä ja pohjoisessa Suomessa mittari painuu 10–15 pakkasasteen tienoille.

Aiheet sää
Lue lisää

Suomen kylmimmän ja lämpimimmän paikan lämpötilaero yli 40 astetta – Pohjois-Lapissa annettu varoitus mahdollisesti vaarallisesta pakkasesta

Lämpöennätykset menivät tammikuussa rikki Lapin eteläpuolella

Suomi-neidon pää on jäässä mutta varpaita lämmittää – talven pakkasennätys meni uusiksi Utsjoella

Anna palautetta MT:n uudesta sääpalvelusta — sääpalvelua on uudistettu selkeämmäksi, tiiviimmäksi ja yksinkertaisemmaksi