Koneet & autot

Romutuspalkkiorahat varattu loppuun – sähköpyörätukea haettiin eniten

Vanhojen autojen romuttamiseen tarkoitettu romutuspalkkio on ollut tänä vuonna suosittu.
Vanhojen autojen romuttamiseen tarkoitettu romutuspalkkio on ollut tänä vuonna suosittu. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Traficom kertoo, että budjetissa romutustuelle suunnattu 8 miljoonaa euroa on varattu viidessä kuukaudessa loppuun. Suurin osa hakemuksista on tehty sähköpyörien hankintaan.

Hakemusten käsittely on ruuhkautunut ja tällä hetkellä käsitellään tammikuussa saapuneita hakemuksia.

Tämän vuoden romutuspalkkiosta syntyi tulkintaepäselvyyksiä, kun lakipykälien muotoilu mahdollisti hakemusten niputtamisen, mikä ei ollut lainsäätäjän alkuperäinen tarkoitus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta selvitti tulkintaepäselvyyksiä ja päätti lähettää niitä koskevan kirjeen liikenne- ja viestintäministeriölle.

Romutuspalkkiota on voinut saada 1  000–2  000 euroa auton hankintaan, jos romuttaa yli kymmenen vuoden ikäisen auton. Joukkoliikennelipun tai sähköpyörän hankintaan on voinut saada 1  000 euroa. Sähköpyörähakemusten osuus on 54 prosenttia budjetoidusta määrärahasta. Vähäpäästöisten autojen hankintaan on varattu 44 ja joukkoliikennelippuihin kaksi prosenttia rahasta. Palkkiohakemuksia on tullut yhteensä yli 6  000 kappaletta.

Edellisessä romutuspalkkiokampanjassa vuonna 2018 määrärahoista käytettiin noin 90 prosenttia.

Romutuspalkkion tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä ja uudistaa Suomen varsin iäkästä ajoneuvokantaa.

Lue lisää

Sarjaromuttajien päivät ovat luetut – kohutun romutuspalkkiolain muutos tulee voimaan perjantaina

Suomen halvin auto ratsastaa romutuspalkkiolla

SK: Traficom tulkitsi lakia väärin – pieleen mennyt tiedottaminen johti satojen autojen tarpeettomaan romutukseen

Romutuspalkkion ehtoja tarkennetaan – uuden auton hankintaan voi käyttää vain yhden palkkion