Koneet & autot

Opelin ikoni palaa sähköisenä, mutta myyntiin malli ei pääse

Esittelykäyttöön rakennettu sähkö-Manta kunnioittaa vanhaa ja avaa tietä uuteen.
Opel
Opelin sähkö-Manta on säilyttänyt esikuvansa kuosin.

Opel kaivoi uuden Mokkan markkinoinnissa apuun ikonisen A Mantan. Nyt saksalaistehdas pistää paremmaksi ja heittää kehiin sähköautoksi muutetun Mantan.

Opelin veto sai monet autoharrastajat hieraisemaan silmiään. Manta GSe ElektroMOD nimeä kantava sähköauto on ympätty Mantan vanhaan koriin.

Lopputulos on jopa yllättävän toimiva. Tai mitä muuta se voisi olla, sillä 1970-luvun alussa lanseeratun A Mantan kori on yksi automaailman legendaarisimmista. Se osui Opelin kultakauden loppuun.

A Manta oli aikanaan A Asconan sisarmalli. Se oli sitä pidempi, mutta samalla kapeampi ja matalampi. Sen perusmoottoreista suurin oli Opelin 1,9 litran rivinelonen.

Sähkö-Mantan suora esikuva on vuonna 1974 esitelty Mantan GT/E tehoversio, jonka mustan konepellin alla jyrisi yli 100 hevosvoiman ruiskukone. Pieneen sarjaan A Mantoja sovitettiin myös 6 pyttyinen rivikone.

Mantan suosiosta kertoo, että se kelpasi myös amerikkalaisostajille. Rapakon taakse viedyissä Mantoissa ulkoisena erona oli erilaiset puskurit ja kylkivilkut, minkä lisäksi niissä oli yleensä automaattivaihteisto.

Sähkö-Mantasta ei vastaavaa teiden ikonimallia synny, sillä auto ei etene sarjatuotantoon. Sen sijaan kyse on Opelin suunnittelijoiden kunnianosoituksesta tuolle komealle automallille ja samalla se viitoittaa tietä kohti tulevaisuutta.

Sähköisen voimalinjan lisäksi GSe:n sisältä löytyy kaikki modernin digitekniikan ihmeet. Se kertoo Opelin sitoutumisesta sähköiseen tulevaisuuteen.

Sähkö-Mantasta irtoaa tehoa 108 kilowattia ja sen 31 kilowattitunnin akuilla toimintasäde riittää pariin sataan kilometriin.

Tässä samassa yhteydessä Opel on muistuttanut, että se rakensi vähän vastaavan sähköauto jo 1970-luvun alussa. Silloin pohjana oli Opelin urheilullinen GT-malli.

Kyseinen auto rikkoi silloisten sähköautojen ennätyksiä oikein urakalla. Se kiihtyi nollasta sataan kuudessa sekunnissa.

Silloin se oli liian paljon edellä aikaansa.

Ja lopuksi paluu uuteen Mokkaan, jonka mainonnassa Mantaa on hyödynnetty täysillä. Se on herättänyt myös ihmetystä, sillä uuden katumaasturin ja vanhan pikkusportin yhtäläisyyksiä ei tottumaton heti huomaa.

Vähän tarkemmalla tutkimisella yhtäläisyyksiä alkaa kuitenkin löytyä. Esimerkiksi Mantan keulaa kiertävä kromikehys löytyy uudessa muodossa myös Mokkasta.

Lue lisää

Koeajo: Teslan Model 3 kiihtyy nollasta sataan aivastuksen nopeudella

Retro-Mini iskee kattoteltalla matkailuautobuumiin

Autonrenkaat pitäisi vaihtaa samalla kertaa, vähintään samalla akselilla olevat – peräkärryjen ikivanhat renkaat onnettomuusriski

Sähkö- ja hybridiautojen renkaat voivat kulua nopeammin kuin polttomoottoriautoissa