Koneet & autot

Polttoainepulasta kärsivä Britannia saattaa sittenkin laittaa sotilaita säiliöautojen rattiin – pelot polttoaineen loppumisesta ovat johtaneet paniikkiostamiseen

Polttoainekuljetuksia on haitannut pula ammattikuljettajista. Tämä puolestaan on osin seurausta muun muassa maan EU-erosta ja koronaviruspandemiasta.
LEHTIKUVA / AFP
Pelot polttoaineen loppumisesta ovat johtaneet paniikkiostamiseen ja monet maan bensa-asemista on imetty tyhjiin.

Polttoainekriisin keskellä kärvistelevä Britannia päätti myöhään maanantaina laittaa maan asevoimat valmiuteen pahenevan polttoainetilanteen vuoksi. Pelot polttoaineen loppumisesta ovat johtaneet paniikkiostamiseen ja monet maan bensa-asemista on imetty tyhjiin.

Polttoainekuljetuksia on haitannut pula ammattikuljettajista. Tämä puolestaan on osin seurausta muun muassa maan EU-erosta ja koronaviruspandemiasta.

Aiemmin maan ympäristöministeri kertoi, ettei sotilaita oltu kaavailtu laitettavan polttoaineita kuljettavien säiliöautojen rattiin. Nyt rajoitettu määrä asevoimien kuskeja on kuitenkin määrätty valmiuteen, jotta heidät voidaan tarvittaessa lähettää avustamaan polttoainetoimituksissa.

Elinkeino- ja teollisuusministeri Kwasi Kwartengin mukaan asevoimien kuljettajien asettaminen valmiuteen on järkevä varatoimi, vaikka polttoaineteollisuus odottaa kysynnän palaavan pian normaalille tasolle.

"Tarvittaessa asevoimien henkilökunnan käyttöönotto tarjoaa toimitusketjulle lisäkapasiteettia väliaikaisena toimena, jolla voidaan helpottaa polttoaineen paikallisten kysyntäpiikkien aiheuttamaa painetta," Kwarteng sanoi.

Polttoaineen tarjoajat, mukaan lukien Shell, BP ja Esso ovat vakuuttaneet Britannian öljynjalostamoilla olevan runsaasti polttoainetta. Yhtiöiden mukaan kysynnän odotetaan palaavan tavalliselle tasolle lähipäivinä.

"Kehottaisimme kaikkia ostamaan polttoainetta aivan kuten he normaalistikin tekisivät", yhtiöt kirjoittivat yhteisessä lausunnossaan.

Bensa-asemille on kerääntynyt kuitenkin jonoja, eikä autoilijoiden turhautuneisuus näytä helpottavan.

Polttoainekauppiaita edustava PRA (Petrol Retailers Association) varoitti sunnuntaina, että lähes puolet Britannian 8 000 bensa-asemasta on tyhjentynyt. PRA syytti tapahtuneesta paniikkiostamista.

Britannian suurimman julkisen sektorin ammattiliiton Unisonin mukaan avainasemassa oleville työntekijöille kuten lääkäreille, hoitajille, opettajille ja poliiseille tulisi antaa etuajo-oikeus polttoainehankinnoissa sen sijaan, että he jonottavat muiden tavoin.

Terveydenhuollon toimijat ovatkin kertoneet, että osalla terveydenhuoltohenkilökunnasta on ollut vaikeuksia päästä polttoainetilanteen vuoksi töihin. Koulut ovat puolestaan varoittaneet, että etäopetusta voidaan joutua jatkamaan, jos opettajat eivät pääse työpaikoilleen.

Metro-lehti kertoo polttoaineongelmien johtaneen toisaalta julkisen liikenteen käytön lisääntymiseen Britanniassa.

Britannian hallitus yrittää ratkoa kuljettajapulaa muun muassa myöntämällä 10  500 tilapäistä työviisumia ammattikuljettajille ja siipikarjan parissa työskenteleville. Tilapäiset viisumit ovat voimassa lokakuusta joulukuun loppupuolelle.

Ministeri Kwarteng on puolestaan aiemmin ilmoittanut jäädyttäneensä öljyteollisuuden kilpailulakeja, jotta yhtiöt voivat jakaa tietoa toistensa kanssa sekä tehdä yhteistyötä häiriöiden minimoimiseksi.

Tilanne on herättänyt muistoja 1970-luvulta, jolloin energiapulan vuoksi maassa siirryttiin säännöstelyyn ja kolmipäiväiseen työviikkoon. 2000-luvulla taas korkeita polttoaineiden hintoja vastustaneet mielenosoittajat saarsivat öljynjalostamoita, mikä seisautti maan viikoiksi.

Lue lisää

Sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä laskenut maanantaista, uusia tartuntoja 739

Koronapandemian aiheuttama hoitovelka huolettaa enemmistöä suomalaisista – samoin terveysalan ammattilaisten jaksaminen, kertoo kysely

Windows-koneiden ja pilvipalveluiden kysyntä paisutti Microsoftin tuloksen yli odotusten

Kuluttajien ja yritysten luottamus laskivat lokakuussa – kovin nousu on takana