Koneet & autot

Jouni Hytönen ajaa ehkä koko Suomen ainoaa terapiataksia – palveluihin kuuluu sivuluisuja ja kettuilua

Terapiataksin ajokkina toimii tuhannella eurolla ostettu 124-mallin Mercedes-Benz.
Jouni Hytönen
Tällaisella autolla Hytönen ajaa terapia-ajoja.

Jyväskylässä taksia ajava Jouni Hytönen hoitaa tehtäväänsä osittain niin sanotulla terapiataksilla. Hän on ajanut taksia kaupungissa yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien.

Terapiataksin palveluihin kuuluu terapoinnin lisäksi muun muassa sivuluisuja ja elämysajoa.

Nykyisin terapiataksin ajokkina toimii tuhannella eurolla ostettu 124-mallin Mercedes-Benz. Sen Hytönen hankki, koska taksiajossa on tarpeen olla auto varalla.

Idea terapiataksista sai alkunsa, kun Hytönen oli taksilupaan aiemmin vaaditulla yrittäjäkurssilla vuonna 2008. Tuolla Espoossa pidetyllä kurssilla piti keksiä idea lisäliiketoiminnasta taksin ajamisen oheen.

Hytösen lisäbisnesidea oli taksi, jossa asiakkaat saisivat purkaa hänelle tuntojaan.

Idean pohjana oli Lapinlahden Lintujen sketsi, jossa Mikko Kivinen kettuilee hänelle soittaville ihmisille.

"Ajattelin, että sehän olisi hyvä, että ihmiset saisivat kuulla vittuilua, mutta se toimisi kaksisuuntaisesti. Eli asiakaskin saa vittuilla kuljettajalle", Hytönen perustelee.

idea jäi kuitenkin niin sanotusti hautumaan muutamaksi vuodeksi.

Hytönen yritti rekisteröidä Vittuilutaksia toiminimekseen, mutta sitä ei kuitenkaan hyväksytty hyvän tavan vastaisena. Hän päätti muunnella ideaa hieman niin, että vittuilutaksi muuttui terapiataksiksi, ja toiminimi hyväksyttiin viime syksynä.

"Pistetään kukkasia autoon, ja mennään positiivisuuden kautta", hän kertoo.

Nykyisessä terapiataksissakin on niin sanottu vittuilumahdollisuus.

"Koska sehän helpottaa ihmisiä, kun saa vittuilla", Hytönen perustelee.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hinnat nousivat taksiuudistuksen jälkeen valtaosassa maata – nousu kovinta Uudellamaalla, Kainuussa, Päijät-Hämeessä ja Pirkanmaalla

Syyte: Taksikuskeja pääkaupunkiseudulla vuokrannut henkilöstöfirma jätti maksamatta miljoonien verot

Kysely: Pienten paikkakuntien taksit jäävät altavastaajiksi Kela-kyydeissä – asiakkaat jaetaan suuren kaupungin omille autoille