Koneet & autot

Koneviesti: Keiteleellä kaksi karjatilaa muutti laakasiilot konesuojiksi sekä maalaamoksi

Koneet & autot 05.02.2019

Kun pienet karjatilat ovat lopettaneet toimintojaan, jää usein käyttämättömäksi hyväkuntoista rakennuskantaa. Varsinkin haja-asutusalueella oleville vanhoille rakennuksille on usein hankala löytää taloudellisesti järkevää käyttöä.


Visa Vilkuna
Seppo Paanasen laakasiilon kattaminen aloitettiin katon kaltevuuden silmämääräisellä suunnittelulla, jotta uuden katon kulma istuisi mahdollisimman hyvin ympäröivään rakennuskantaan ja maastoon. Oviseinälle valettiin pienet pätkät sokkelia, jotta pariovet saatiin kunnolla ankkuroiduksi rakenteisiin.

Pahkamäen tilan isäntä Seppo Paananen yritti kaupitella tyhjää laakasiiloaan eteenpäin.

Elementeistä koottu siilo olisi ollut helposti purettavissa ja siirrettävissä toiseen paikkaan. Silti 5,3 metriä leveälle, 18 metriä pitkälle ja kaksi metriä korkealle siilolle ei kuitenkaan ilmaantunut ostajaa.

Konesuojan puutteesta kärsinyt Paananen päätti kattaa rakennusluvan saaneen rehusiilon, ja käyttää sitä varastona.

"Hieman epäkäytännöllinenhän tällainen päästä avoin pitkä konesuoja on, mutta hyvällä suunnittelulla hallin hyödyntäminen on osoittautunut melko helpoksi", Seppo Paananen kertoo.

Kattaminen aloitettiin kattotuolien valmistamisella. Puutavara hankittiin läheisen sahan kakkosluokan tarjonnasta. Siilon reunojen päälle asennettiin ankkuripultit, joilla lankut ankkuroitiin alustaansa.

Lankun ja betonin väliin pantiin vielä suikale kattohuopaa varmistamaan kosteuden nousun katkeaminen. Lankun päälle tehtiin hieman alle parin metrin korkuinen seinä. Näin konesuojan korkeus saatiin lähes neljään metriin.

Neljännelle seinälle oli valettava pienet pätkät sokkelia, jotta pariovet saatiin kunnolla ankkuroiduksi rakenteisiin.

"Kattopellit olivat tämän hallihankkeen kallein menoerä. Kun ynnäilen kaikki mahdolliset ostotarvikkeet, niin noin neljällä tuhannella eurolla sain joutilaana olleesta laakasiilosta varsin mukavan konesuojan", Paananen kertoo tyytyväisenä.

Lue Koneviestin nettisivuilta, miten toinen keiteleläinen maatila hyödynsi vanhan siilonsa uusiokäyttöön!

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT